James Blunt sairastui hengenvaaralliseen tautiin erikoisen ruokavalion vuoksi – söi kaksi kuukautta pelkkää lihaa ärsyttääkseen vegaaniystäviään - Viihde - Ilta-Sanomat

James Blunt sairastui hengenvaaralliseen tautiin erikoisen ruokavalion vuoksi – söi kaksi kuukautta pelkkää lihaa ärsyttääkseen vegaaniystäviään

Kun James Blunt oli opiskelija 90-luvulla, hän ryhtyi uhmakkaasti hengenvaaralliselle ruokavaliolle.

James Blunt alkoi ”lihansyöjäksi” ärsyttääkseen opiskelutovereitaan. Seuraukset olivat karut.­

25.8. 12:42

Keripukki tunnetaan yleisesti merimiesten sairautena, mutta näyttää siltä, että hedelmiä karttavat nuoret poptähdet eivät ole immuuneja taudille.

Brittilaulaja James Blunt on paljastanut Table Manners -podcastissa, että hänelle kehittyi keripukin oireita sen jälkeen, kun hän ryhtyi noudattamaan pelkkää lihaa sisältävää ruokavaliota. Syy radikaalille tempaukselle oli se, että Blunt halusi ärsyttää vegaaniystäviään.

Terveyskirjaston mukaan keripukki on C-vitamiinin puutostauti, jolle ovat ominaisia ihon ja limakalvojen verenvuodot, anemia ja yleinen heikkoustila. Hoitamattomana se johtaa kuolemaan muutaman viikon kuluttua täydellisen C-vitamiininpuutteen alkamisesta.

Blunt paljastaa joutuneensa appelsiinimehukuurille lääkärin diagnoosin jälkeen.­

Podcastissa Blunt väittää, että hän söi pelkästään lihaa ja mausteita kahden kuukauden ajan opiskellessaan sosiologiaa Bristolin yliopistossa 1990-luvun puolivälissä. Hän kertoo, että ruokavaliolla hän oli pyrki osoittamaan maskuliinisuuttaan, koska lähes kaikki hänen opiskelutovereistaan oli naisia.

– Sosiologian puolella oli vain kolme poikaa ja 170 tyttöä, joista kaikki olivat kasvissyöjiä tai vegaaneja, Blunt kertoo podcastissa.

– Joten päätin periaatteellisesti, että minusta tulee lihansyöjä ja elän vain jauhelihalla, kanalla ja ehkä jollain majoneesilla.

Kesti kuudesta kahdeksaan viikkoa, kun Bluntin terveys romahti. Lopulta hänet pakotettiin hakeutumaan lääkäriin pahojen oireiden vuoksi.

James Blunt nousi vuonna 2005 koko maailman tietoisuuteen hitistään You’re Beautiful.­

Parannus todettuun tautiin oli kuitenkin laulajan mielestä melkein yhtä paha kuin tauti.

– Sain ohjeeksi juoda appelsiinimehua joka ilta. Kehitin itselleni miltei refluksitaudin, Blunt nauraa.

46-vuotias James Blunt on vuoden 2005 suurhitistään You’re Beautiful tunnettu laulaja-lauluntekijä, joka on myynyt uransa aikana yli 20 miljoonaa levyä.

James Bluntin oli määrä esiintyä kesällä Tampereella, Oulussa ja Vantaalla, mutta konsertit peruuntuivat koronaviruksen vuoksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?