Toista lastaan odottava Anni Hautala Me Naisille: ”On elämäni suurimpia pettymyksiä, etten voinut tarjota esikoiselleni ydinperhettä” - Viihde - Ilta-Sanomat

Toista lastaan odottava Anni Hautala Me Naisille: ”On elämäni suurimpia pettymyksiä, etten voinut tarjota esikoiselleni ydinperhettä”

Aamulypsystä ja Tähdet tähdet -tuomaristosta tuttu Anni Hautala saa toisen lapsensa syksyllä.

Anni Hautala kertoo raskauden aikana työskentelystä Me Naisissa.

20.8.2020 15:01

Radiojuontaja Anni Hautala kertoo Me Naisten haastattelussa perhe-elämästään ja vaiheikkaasta urastaan juontajana.

Hautalan ja Aamulypsyn juontajakollega Ilkka Ihamäen vauvan laskettu aika on syksyllä. Vauvauutiset julkistettiin Suomipopilla toukokuussa suorassa lähetyksessä. Pari kertoi uutiset myös Instagramissa, ja seuraajat hämmästyivät suuresti. Pari on pitänyt suhteestaan muuten matalaa profiilia.

– Sunnuntaina on äitienpäivä ja ensi vuonna, jos kaikki menee hyvin niin, mä pääsen poimimaan valkovuokkoja yhdelle ihanalle tyypille, joka odottaa meidän vauvaa, hovimuusikko Ihamäki sanoi radiolähetyksessä.

Esikoisensa Hautala sai 27-vuotiaana nuoruudensuhteessaan. Me Naiset kirjoittaa, kuinka ensimmäistä lasta odottaessaan Hautala pelkäsi, miten työkuvioiden kävisi lapsen synnyttyä. Hautala ei tiennyt, voisiko jatkaa Aamulypsyn tekemistä äitinä. Nyt hän toivoo, että ohjelman tekeminen jatkuisi eläkepäiville asti. 38-vuotias Hautala on palannut elokuun alussa kesälomalta takaisin Aamulypsy-studioon, ja juontajalla riittää puuhaa myös Nelosen Tähdet tähdet -ohjelman tuomaristossa. Hautala on nähty useissa eri tv-ohjelmissa, muun muassa Kadonneen jäljillä- ja Mitä lapsesi tekisi -ohjelmissa. Juontajan sijaan Tähdet tähdet -ohjelmassa Hautala toimii tuomarina. Uudenlainen rooli tuo Hautalalle haasteita.

– Olen huono antamaan palautetta ylipäänsä. Se on oikeasti vaikeaa. Nykyään huomaa, että negatiivinen palaute annetaan aina sosiaalisen median kautta. Siellä ei tarvitse katsoa silmiin, Hautala kertoi IS:lle ohjelman pressitilaisuudessa.

Anni Hautala tunnetaan Aamulypsyn juontajana.

Hautala esiintyy Tähdet tähdet -ohjelmassa tyytyväisenä raskausvatsansa kanssa.

– Olen onnekas, että työnantajani suhtautui niin luontevasti raskauteen. Oikeasti viimeisillään raskaana olevia naisia ei näy televisiossa ollenkaan. Onko naisen raskaus tv:ssä yhä jonkinlainen tabu? Isona pidetään raskausvatsaa, joka on vasta oikeasti raskauden puolivälissä. Ehkä sen takia, koska oikeasti isoja vatsoja ei näytetä missään, Hautala pohtii Me Naisissa.

Anni Hautalan laskettu aika on syksyllä.

Hautala eli aiemmin uusperhearkea koomikko Niko Kivelän kanssa, mutta pari erosi 2019. Hautala harmittelee Me Naisten jutussa sitä, ettei ole voinut tarjota 11-vuotiaalle pojalleen ydinperhettä, mutta kertoo ymmärtäneensä myöhemmin lapsen saatuaan, että oikea onnen tavoittelu on tärkeintä. Me Naiset kirjoittaa, että Hautala on tarkka töiden ja vapaa-ajan tasapainosta. Tulevan vauva-arjen ja radion aamulähetysten yhteensovittamista ei kuitenkaan ole vielä tarkemmin suunniteltu.

– Se, että en ole voinut tarjota lapselleni ydinperhettä, on ollut totta kai yksi elämäni isoimpia pettymyksiä. Ei kukaan varmaan naimisiin mennessään ajattele, että joskus eroaa, Hautala sanoo Me Naiset -lehdessä.

Syksyllä edessä olevan äitiysloman jälkeen Hautala palaa tavallisesti töihin.

– Jään äitiyslomalle syksyllä ja muut jatkaa normaalisti. Olen ehdottomasti tulossa takaisin, Hautala vakuutti toukokuussa radiossa.

Vuonna 2006 alkanut Aamulypsy-ohjelma on Suomen kuunnelluin radio-ohjelma. Alusta asti mukana olleet Anni Hautala ja Jaajo Linnonmaa ovat olleet pitkään ystäviä.

– Olin Suomipopilla kesätöissä ja Jaajo teki Pulssi-klubia, kun kaikki Suomipopin juontajat saivat yhtäkkiä kenkää. Lähdimme juontamaan Suomipopin syyskiertuetta. Siellä me ollaan tutustuttu, Hautala muisteli pari vuotta sitten IS:lle.

Viime viikonloppuna Hautalasta tuli Linnonmaan kuopuksen kummi.

Lue lisää: Jaajo Linnonmaan poikavauva kastettiin – kummiksi valikoitunut Aamulypsy-kollega julkaisi päivityksen, joka sai seuraajat hämmästymään

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?