Zara Larssonin musiikkia ei voi enää kuunnella Kiinan Apple Music -sovelluksessa – taustalla tähden jäätävä kritiikki maata kohtaan - Viihde - Ilta-Sanomat

Zara Larssonin musiikkia ei voi enää kuunnella Kiinan Apple Music -sovelluksessa – taustalla tähden jäätävä kritiikki maata kohtaan

Zara Larsson latoi suoran mielipiteensä Kiinan toiminnasta tuoreessa televisiohaastattelussa.

Zara Larsson oli viime vuonna Huawein mainoskasvo.­

13.8. 18:37

Ruotsalaistähti Zara Larssonin musiikkia ei voi enää kuunnella Apple Music -sovelluksesta Kiinassa, kertoo muun muassa SVT.

Larsson oli viime vuonna kiinalaisen teknologiajätti Huawein mainoskasvona. Yhteistyö sai osakseen runsaasti kritiikkiä. Larssonin syytettiin tukevan valtiota, jonka epäillään käyttävän Huaweita vakoiluun.

Huaweita on epäilty muun muassa teollisuusvakoilusta, ja yhtiön laitteiden epäillään vuotavan tietoja Kiinaan. Yhtiön epäillään voittaneen 5g-verkkokauppoja Kiinan valtion rahoituksen ansiosta, ja sen verkkolaitteissa epäillään olevan takaportteja Kiinan tiedustelun käyttöön. Yhtiö on kiistänyt syytökset.

Larsson vastasi kritiikkiin elokuun alussa TV4-kanavan televisiohaastattelussa, jossa hän totesi, ettei mainoskampanja ollut hänen "fiksuin kauppansa". Haastattelun arvioidaan olleen syynä sille, miksi hänen tuotantonsa poistettiin Kiinan Apple Music -musiikkipalvelusta.

– Vaikka Huawein mielestä heillä ei ole osuutta asiaan, sitä on vaikea todistaa tai kiistää. Tiedämme, ettei Kiina ole mukava valtio, enkä halua tukea sitä, mitä he tekevät, Larsson kommentoi haastattelussa.

Kun laulajan nimen laittaa sovelluksen hakuun, palvelu ilmoittaa ”ei tuloksia”. Zara Larssonin musiikki on edelleen kuunneltavissa useissa muissa kiinalaisissa musiikin suoratoistopalveluissa.

Larssonin tiedottaja Therese Hädinggård vastasi kohuun tekstiviestillä.

– Puhumme tästä sisäisesti tämän päivän aikana. Emme kommentoi asiaa tässä vaiheessa, tiedottaja vastasi SVT:lle tiistaina.

Apple Music ei ole vastannut SVT:n haastattelupyyntöön.

Huawein teknologioihin liitettyjen turvallisuushuolien takia esimerkiksi Yhdysvallat on ottanut käyttöön pakotteita, jotka rajoittavat yhtiön toimintaa. Huawei ei esimerkiksi saa käyttää puhelimissaan Googlen sovelluksia, kuten karttoja tai Play-sovelluskauppaa. Sen sijaan Huawei on kehittänyt oman AppGallery-sovelluskauppansa, jonka valikoima on tosin paljon Googlen tarjontaa suppeampi.

Ruotsalaisartisti on niittänyt menestystä maailmalla­

Zara Larsson nousi kotimaassaan suosituksi jo vuonna 2008 voitettuaan Ruotsin Talent-kykykilpailun. Nykyään Larsson luo uraa myös Yhdysvalloissa ja on menestynyt kansainvälisesti.

Lush Life -hittikappaleestaan tunnettu Zara Larsson on esiintynyt Suomessa useampaan kertaan. Hänet nähtiin Ed Sheeranin lämmittelijänä viime kesänä Helsingissä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?