Kari Hotakaisen vanhempien kuolema johti murheelliseen tilanteeseen: ”Sain yksityisiä raivokohtauksia” - Viihde - Ilta-Sanomat

Kari Hotakaisen vanhempien kuolema johti murheelliseen tilanteeseen: ”Sain yksityisiä raivokohtauksia”

Kari Hotakaisen mielestä valtakunnassa on erittäin suuri suru ja murhe: maaseudun asuntojen hinnat. Raivo ja suru synnyttivät uutuusromaanin.

Rautalammilla kasvanut Kari Hotakainen sanoo, että ei ole Helsingissä koskaan kokenut olevansa maalainen eikä kaupunkilainen.­

12.8. 7:15

Jos kirjailija Kari Hotakainen kirjoittaisi treffi-ilmoituksen, hän kuvailisi itseään näin.

”Minulla ei ole mahdollisuuksia enää. Minulla ei enää ole tukkaa päässä. Olen aavistuksen keskivartalolihava luonnonystävä. Juoksen mielelläni, jos joku ajaa takaa”.

Ajatus huvittaa 63-vuotiasta kirjailijaa.

Hän on tukevasti naimisissa. Treffi-ilmoitukselle ei ole tarvetta, mutta siinä se silti on. Oma tarina lyhyesti.

Mitä itse kertoisit, jos sinun pitäisi kertoa yllättäen oma elämäntarinasi?

Paljastaisitko lopuksi: Olen valehdellut kaiken. Oikeasti olen bussikuski, en plastiikkakirurgi.

Näin Alpo Kuusistoinen kertoo itsestään Kari Hotakaisen uutuusromaanissa Tarina (Siltala).

Osaisitko kertoa elämäntarinasi omaperäisesti, niin että se jäisi mieleen?

Pelissä olisi paljon. Saattaisit jäädä asunnottomaksi, sillä tämän romaanin maailmassa asunnon saisivat vain parhaiden tarinoiden kertojat, muut päätyvät Parakkiin tai autioihin Kauppakeskuksiin.

Tästä asetelmasta lähtee kirjailija Kari Hotakaisen viisi vuotta odotettu, 268-sivuinen romaani. Se on hervoton, aika erikoinen, mutta hauska ja ehdottomasti lukemisen väärtti.

– Se on hyvin rankasti tyylitelty ajan kuva, nykyhetki viritettynä kierroksille, ja yritän kuvata, mihin se sitten johtaa, Kari Hotakainen kertoo.

– Yritin kirjoittaa niin, että unohtaisin kohteliaisuudet ja hyvät tavat.

Koko maailma on tarinallistettu. Se on yksi kirjan keskeinen teema.

– Nykyään on hyvin vaikea ostaa edes yhtä normaalia keittiöveistä ilman, että sillä olisi tarinaa.

Kuka osaa esittää elämänsä kiinnostavana? Se on Hotakaisen mielestä viety ylikierroksille ja äärimmäisyyksiin, varsinkin sosiaalisessa mediassa.

Ihmiset esittävät olevansa vaikka minkälaisia. Se on hyvin tyypillistä meille kaikille.

– Olen esittänyt varmaan vaikka mitä, teeskennellyt älykästä tai imitoinut jotakin taiteellista näkemystä.

– Kaikkea sellaista pelleilyä, jota ihmiset joutuvat tekemään. Tässä mielessä en ole sen aidompi kuin kukaan muukaan.

Kun ihmisiä yllytetään kirjassa kertomaan oma elämäntarinansa, jotkut eivät osaa kertoa mitään. Suurin osa kertoo asian vierestä.

– Voi olla, että emme ole erityisen persoonallisia tai yksilöllisiä ihmisiä, vaikka niin haluaisimme.

Kari Hotakaisen mielestä sosiaalinen media on vienyt itsensä tarinallistamisen ylikierroksille.­

– Eli meitä yhdistää paljon enemmän asioita kuin erottaa.

Kari Hotakaista on sanottu lyhyen lauseen kirjailijaksi.

– Yritin tässä kirjassa näyttää, että osaan kirjoittaa pitkiäkin lauseita, hän naurahtaa.

Kirja muhi alitajunnassa monta vuotta. Oli vuosi 2016, kun Kari Hotakainen sai idean kerrostalosta, jossa oli purkutuomio päällä.

– Sen sijaan, että Museovirasto raportoisi rakenteellisista asioista, se rupeaisikin dokumentoimaan ihmisten elämiä. Se oli alkuidea.

Talon taakse alkoi muotoutua kirjailijan mielessä maisema, jossa tapahtui kuvitteellinen, suuri muutto.

– Sitten tämä tarina tuli ryöpsähdyksenomaisesti. Tuli teemoja, iso fresko, kaupungin ja maaseudun jutut.

Tarina-kirjan idea muhi Hotakaisen mielessä monta vuotta.­

Romaanissa perinteiset ammatit ovat kadonneet tai ajateltu uusiksi.

Maaseudusta on tullut Virkistysaluetta. Kaikki ihmiset asuvat kaupungissa.

– Pääkaupunkien päättäjien märkä uni on tässä kuvitelmassa toteutunut.

– Hehän antavat oikeassakin elämässä todella ylimielisiä lausuntoja maaseudusta, jossa tosin heillä on oma virkistysalueensa eli tasokas mökki.

Yksi sysäys maaseudusta kirjoittamiselle oli omien vanhempien kuolema. Kari Hotakaisen isä kuoli ensin ja sitten äiti. Oltiin tilanteessa, jossa vanha kotitalo Pohjois-Savon Rautalammilla tyhjeni eikä kukaan kuudesta sisaruksesta voinut sitä lunastaa.

170-neliöinen omakotitalo oli liian iso ja liian kaukana.

– Se, minkä kanssa tein tunnetasolla töitä, oli vääristymä asuntojen hinnoissa maaseutu vastaan kaupunki.

– Sain yksityisiä raivokohtauksia siitä vääristymästä. Raivokohtauksia pitää vähän marinoida, vasta sitten ne kelpaavat romaanin keitokseen.

Omaisuuden arvo on maaseudulla laskenut. Väki on vähentynyt. Se ei ole Hotakaisesta vain henkilökohtainen asia, vaan koko valtakunnassa erittäin suuri suru ja murhe.

– Siinä on ihan riittävästi surua ja raivoa, kun miettii, minkälaisella tulevaisuudenuskolla ja apinan raivolla vanhempani laittoivat talon pystyyn.

– Eivät he voineet kuvitella, että sen talon arvo on joskus yhtä kuin eiralaisen wc:n puolikas pönttö.

Hotakaisen vanhempien kuoltua vanha kotitalo Pohjois-Savon Rautalammilla tyhjeni eikä kukaan kuudesta sisaruksesta voinut sitä lunastaa.­

Raivaajasurua. Sitä Kari Hotakainen on kokenut. Rautalammilla on hänen juurensa. Hän on asunut siellä 5-vuotiaasta 19-vuotiaaksi. Aikuisiällä Helsingissä hän ei ole koskaan kokenut olevansa maalainen eikä kaupunkilainen.

– Olen ulkopuolinen. Sellainen sekasikiö.

 Sekasikiö on hänestä ihmisryhmä, jota suurkaupungit ovat täynnä. Sellainen, joka ei ole ihan ydinkaupunkijoukkoa.

– Tämä on täysin globaali ilmiö. Kaikki suurkaupungit ovat täynnä maalaisia.

Maalta muuttaa yhä enemmän ihmisiä kaupunkiin. Hotakaisen romaani ei kuitenkaan ole hätähuuto maaseudun puolesta.

–  Silloin voisi yhtä hyvin kirjoittaa sinne, että nyt se kirjoitti virkeän kepulaisen romaanin.

Ei ole hätähuuto, se on hänestä väärä sana. Yksi teema kirjassa on suru ja raivo autioituvan maaseudun puolesta.

– Hätähuuto tarkoittaisi sitä, että minulla olisi jollakin tavalla agendana keksiä ratkaisu tähän asiaan, ja enhän minä ole se maaseudulla asuva, työttömyydestä kärsivä ihminen.

Kirjassa ei ole selkeää päähenkilöä. On hermoheikko Presidentti, joka käy ennustajalla. On sian henki, joka kuljettaa tarinaa. On pappi, joka ajaa taksia ja jolla on vain 14 Instagram-seuraajaa.

Henkilöitä sitoo yhteen psykologi Ilona Kuusilehto, joka haastattelee asuntoa jonottavia ihmisiä ja tekee analyyseja.

– Talossa asuu niin sanottuja vain-ihmisiä. Vain on suomalaisten yleisin etunimi, Kari Hotakainen kertoo.

Minä olen vain bussinkuljettaja tai minä olen vain sairaanhoitaja, hän havainnollistaa. Näinhän suomalaiset yleensä kuvaavat itseään.

– Minä olen vain Kari. En minä silleen mikään ihmeellinen, minä olen vain kirjailija. On turvallista sanoa näin, Hotakainen toteaa.

Mitään johdonmukaista elämäntarinaa ei ole Hotakaisen mielestä olemassa. Päämääriä voi olla, mutta mihin ihminen elämässään ajautuu, voi olla kummallinen tapahtumaketju.

Kirjassa psykologi Ilona Kuusilehto kauhistuu elämäntarinoita lukiessaan. Molemmilla on ollut samat arvosanat, mutta toisesta on tullut Parempiosainen.

– Usein ajatellaan, että joku on ylivertaisesti muita parempi, koska se on saavuttanut tuollaisen aseman.

– Sitä ei monta kertaa avata ollenkaan, että menestys on useiden asioiden summa.

Saavutuksiin vaaditaan isoja taustajoukkoja. Hotakainen puhuu kirjassaan mahdollistajista. Romaanissa Caj Rahicin vaimo on hoitanut lapset ja kodin, jotta mies saa ajatella.

– Monesti tarvitaan mahdollistajia, jotta joku voisi loistaa, Kari Hotakainen sanoo.

Hotakainen halusi lapsena jalkapalloilijaksi, mutta toisin kävi.­

Elämässä on myös paljon sattumaa. Hotakaiselle ei tullut nuorena kirjailijan ura mieleenkään. Hän muistelee lapsuutensa Ystäväkirjaa, jossa kysyttiin, miksi haluat tulla isona.

–  Tuskin Sauli Niinistö on kirjoittanut että presidentiksi.

– Minä kirjoitin, että haluan tulla ammattijalkapalloilijaksi, mutta kuinkas kävi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?