Johanna Kuvaja jätti työnsä opettajana ja poseeraa nyt Playboyssa – ”Eroottisuus on luonnollinen osa minua” - Viihde - Ilta-Sanomat

Johanna Kuvaja jätti työnsä opettajana ja poseeraa nyt Playboyssa – ”Eroottisuus on luonnollinen osa minua”

Portugalin Playboy-lehdessä poseeraava Johanna Kuvaja sanoo rakentaneensa brändinsä seksikkyyden ja aistillisuuden ympärille.

11.8. 13:04

Laulaja Johanna Kuvaja poseeraa Portugalin Playboy-lehden viimeisessä printtinumerossa. Kuvaja on tullut tutuksi seksikkäästä imagostaan, josta on aiemmin saatu esimakua Shower-kappaleen musiikkivideolla.

Aiemmin Kuvaja kertoi IS:lle, että ei halua jäädä Showerin alastomuudella leikkivän linjan vangiksi.

– Jos joku ajattelee, ettei minulla ole muuta vilautettavaa kuin tissit, voin vilauttaa myös musiikin maisterin papereita, hän sanoi kappaleen videon julkistuksen yhteydessä.

Miten tissien vilauttaminen Playboyssa sopii tähän kuvioon?

Ihan hyvin, vastaa Kuvaja. Hänen mukaansa on kyse kehopositiivisuudesta.

– Minusta vaatteiden poisottaminen ei ole mikään iso asia enää nykyisin. Jo suihkuvideo oli rakentunut oman vartalon rakastamisen ympärille, hän sanoo.

– Brändini on rakentunut seksikkyyden ja aistillisuuden sekä itsensä ja oman vartalonsa rakastamisen ympärille, joten tämä kuvaus oli sille luontevaa jatkumoa.

–Eroottisuus on luonnollinen osa minua, laulaja sanoo.­

Kuvaja sanoo ihailevansa kehopositiivisuuden puolesta puhunutta yhdysvaltalaisartistia, viime vuonna muun muassa useilla Grammyillä palkittua Lizzoa.

– Monet ovat kritisoineet, kun rehevä musta nainen twerkkaa ja poseeraa ilman vaatteita. Hän kokee esiintymisen noin kuitenkin voimaannuttavana. Samoin ajattelen minä: tämä on minun kroppani ja voin tehdä sillä, mitä haluan. Jokainen kroppa on kaunis. Miksi sitä pitäisi peitellä? Tai hävetä? Se on minun viestini!

Kuuntele Johanna Kuvajan Shower-kappale Spotifysta.

Shower-hitin jälkeen Kuvajalta julkaistiin balladi Back For Good. Sen tarkoitus oli osoittaa, että Kuvaja on muutakin kuin ”Suomen Sabrina”.

Nyt hän kuitenkin palaa ammentamaan Showerista – ja seuraavan kappaleensa I Want To Make Love To You Kuvaja sanoo kertovan ”rakastelusta”.

– Tähän se taas ajautuu, hän naurahtaa.

– Eroottisuus on luonnollinen osa minua. Minulla ei ole mitään estoja alastomuuden suhteen. En tee näitä kuvia saadakseni enemmän julkisuutta, vaan biisit nyt ovat tällaisia – mitäpä muuta niiden ympärille tekisi.

Johanna Kuvaja nähdään Portugalin Playboyn ensi viikolla julkaistavassa numerossa.­

Laulamista omalla äänellään Kuvaja pitää intiimimpänä kuin alastomuutta.

– Äänellä eläytyminen tuntuu rohkeammalta kuin vaatteiden pois ottaminen.

Menetti koko omaisuutensa

Mistä rohkeus kumpuaa? Laulajan tarina sisältää ylä- ja alamäkiä, isojenkin vaikeuksien kohtaamista.

Musiikki on kuulunut Kiuruvedellä Pohjois-Savossa syntyneen Kuvajan elämään lapsuuden kanteletunneista lähtien. Nuoruusvuosina instrumentiksi valikoitui piano, ja luokan- ja musiikinopettajaksi hän opiskeli Savonlinnassa. Opiskelua Kuvaja rahoitti kiertämällä esiintymässä taustanauhojen kanssa.

Kuvaja teki suuren elämänmuutoksen ja keskittyy nyt täysillä musiikkiuraansa.­

Valtakunnanjulkisuudessa Kuvaja piipahti vuosituhannen vaihteessa osallistuessaan MTV3:n Suomen tähti -kilpailuun. Kisa ei kuitenkaan vielä ollut Kuvajan tie tähtiin.

Huomiota tuli seuraavina vuosina bloggaajana. Kolmen lapsen äiti antoi terveysvinkkejä ja keräsi huomattavan määrän seuraajia. Vuonna 2016 kirjoittaminen kuitenkin katkesi äkisti, kun terveys meni pitkäaikaisen homealtistuksen jälkeen.

Alkoivat vuosien vaikeudet. Kuvaja menetti kotitalonsa ja lopulta parisuhteensakin avioeron myötä.

Päästyään jaloilleen Kuvaja alkoi miettiä, mitä tahtoo tehdä. Muiden haasteiden jatkoksi Kuvaja otti vielä yhden: hän irtisanoutui vakituisesta opettajan työstä ja alkoi panostaa musiikkiuraan täyspäiväisesti.

– Käytin kaikki säästöni tähän biisiin, ja jouduin elämään todella tiukasti, että rahat riittäisivät – menetin tosiaan kaiken omaisuuteni hometalon myötä. Nyt on paineita saada tämä biisi tuottamaan, että olisi varaa tehdä lisää biisejä, Kuvaja sanoi IS:lle viime syksynä Shower -kappaleesta.

– Uskoin itseeni ja lahjoihini ja priorisoin kuluni sen mukaan. Tiesin, että tulisin katumaan myöhemmin, jos en edes yrittäisi.

Yritys jatkuu – nyt sitten Playboyn sivuilla. Lehden julkaisupolitiikka toimii Kuvajan mukaan niin, että kuluista vastaa ulkopuolinen sponsori. Se onneksi löytyi nopeasti, kun Kuvaja sai kuvauksiin vain viikon aikaa. Portugalin-lehden viimeinen numero oli jo suunniteltu, mutta Petteri Kaakisen kuville suomalaislaulajasta raivattiin kuulemma tilaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?