Näyttelijä Anu Sinisalo täräytti tv:ssä karun väitteen alasta: ”Haluan sanoa tämän ääneen” - Viihde - Ilta-Sanomat

Näyttelijä Anu Sinisalo täräytti tv:ssä karun väitteen alasta: ”Haluan sanoa tämän ääneen”

Anu Sinisalo oli kaksi vuotta työttömänä Venla-palkintonsa jälkeen ja harkitsi jopa alanvaihtoa.

Anu Sinisalo kertoo joutuneensa pariksi vuodeksi työttömäksi Venla-palkintonsa jälkeen.­

10.8. 15:01

Näyttelijäkonkari Anu Sinisalo vieraili Ylen Toivomus-ohjelmassa kertomassa syväluotaavasti urastaan. Sinisalo on saavuttanut yli 30-vuotisella urallaan menestystä. Hän on voittanut parhaan naisnäyttelijän Venla-palkinnot rooleistaan Helppo elämä ja Sorjonen -sarjoissa. Lisäksi hän on haalinut parhaan naispääosan Jussin roolistaan elokuvassa Ei kiitos. Hänet on myös valittu vuoden näyttelijäksi.

Ohjelman juontaja Ira Hammermann kysyi Sinisalolta, mitä alalta saatu tunnustus hänelle merkitsee.

– Se merkitsee minulle hyvin paljon. Olen hyvin kiitollinen siitä, että työtäni on palkittu. En rohjennut edes unelmoida siitä, joten palkinnot olivat siis suuri yllätys, näyttelijä vastasi.

Ensimmäisen Venla-palkintonsa Sinisalo sai Helppo elämä -sarjasta vuonna 2010. Sinisalon mukaan tuolloin hän aluksi epäröi osallistumista Venla-gaalaan.

– Olen aika introvertti persoona yksityisenä henkilönä. Muistan, että tapasin Olli Tolan ennen Venla-juhlia ja sanoin Ollille, etten taida tulla juhliin, koska se tuntui epämukavalta. Olli sanoi siihen vähän salamyhkäisesti, että minun varmaan kuitenkin kannattaisi tulla, näyttelijä muisteli.

Palkinnoilla on kuitenkin ollut Sinisalon uraan ikävä vaikutus. Hammermann kysyi Sinisalolta, avasivatko palkinnot uusia ovia. Näyttelijä vastasi paljastamalla alan vaietun ongelman.

– Valitettavasti päin vastoin. Jostain syystä niin on, ja en ole ainoa saman kokenut. Olen jutellut tästä useamman kollegan kanssa, jotka ovat saaneet palkinnon näyttelijäntyöstään. Palkinnon jälkeen voi sanoa, että töitä on vähän tai ei lainkaan seuraavaan pariin tai kolmeen vuoteen, Sinisalo kertoi.

– Haluan sanoa tämän ääneen, sillä toivon, että jos siinä on jokin taika, niin se murtuisi, hän jatkoi.

Sinisalo kertoi ohjelmassa, että hänen ensimmäisen Venla-palkintonsa jälkeen hän oli työttömänä melkein kaksi vuotta. Hän jopa pohti alanvaihtoa kurjan tilanteen takia.

– Oli pakko alkaa miettiä, mitä seuraavaksi tekisin. Mietin, mitä osaan ja mikä ylipäätään olisi mahdollista.

Anu Sinisalo on näytellyt muun muassa hittisarjoissa Helppo elämä, Roba ja Sorjonen.­

Työttömyyden jälkeen näyttelijän kalenteri alkoi taas täyttyä. Hän sai roolin elokuvasta Ei kiitos, josta hän sai Jussi-palkinnon.

– Se, että saan arvostusta työstäni ja kollegat arvostavat minua ja työtäni, on merkinnyt minulle hyvin paljon, sillä luulin etten enää näyttelisi, Sinisalo summaa.

Näyttelijätähti on mukana tulevassa Pertsa & Kilu -elokuvassa, jota on kuvattu Kotkan ja Haminan seuduilla.

Anu Sinisaloa käsittelevä ohjelma katsottavissa Yle Areenassa. Jakso esitettiin Yle Teema & Fem -kanavalla 9.8.2020 klo 20.00.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?