Lontoossa poikaystävänsä kanssa asuva Bea Toivonen joutui koronan takia työttömäksi – elävät yhdessä muusikkorakkaan säästöillä - Viihde - Ilta-Sanomat

Lontoossa poikaystävänsä kanssa asuva Bea Toivonen joutui koronan takia työttömäksi – elävät yhdessä muusikkorakkaan säästöillä

Bea Toivonen kertoo, miten parisuhde jaksoi kevään, jolloin kumpikin joutui jäämään kotiin töiden kariutuessa.

Bea Toivonen muutti Lontooseen missivuotensa jälkeen vuonna 2015.­

8.8. 8:15

Meikkaajana työskennelleelle Bea Toivoselle kevät oli erityisen raskas, sillä hän menetti kaikki työnsä. Parturi-kampaajaksi valmistunut Bea oli juuri jättänyt työnsä meikkibrändillä ja suunnannut freelancer-meikkaajaksi. Talvi oli hektinen töiden osalta, kunnes yhtäkkiä tulot loppuivat kuin seinään Lontoon vajotessa lockdowniin.

– Tein todella tiiviisti meikkausta ja hiustenlaittoa asiakkaille. Tuntui musertavalta, kun työt lipuivat käsistä, enkä voinut tehdä asialle mitään, Bea huokaa.

Talvi oli hektinen Bea Toivoselle töiden osalta, kunnes yhtäkkiä tulot loppuivat kuin seinään Lontoon sulkeutuessa koronan myötä.­

Myös hänen muusikkona työskentelevän poikaystävänsä Jesse Smithin kaikki keikat peruttiin. Pariskunta joutui taloudellisesti ahtaalle, ja Bea tiesi, että kalliissa suurkaupungissa eläminen ilman tuloja on lähes tulkoon mahdotonta. Niinpä Jesse on täytynyt kustantaa molempien eläminen.

– Olemme puhaltaneet yhteen hiileen. Jessen mukaan olemme tiimi, ja hänen apuaan olen arvostanut tässä tilanteessa hyvin paljon, Toivonen kiittelee.

Työhönsä intohimoisesti suhtautuvan ex-missin mukaan toisen rahoilla eläminen on vaatinut sopeutumista.

– Jessellä on säästöjä, ja hän on saanut tukia, kun taas itse en ole saanut mitään. Olen sen verran suomalainen, että on vaikeaa ottaa apua vastaan, enkä tykkää olla ”velkaa”. Nyt onkin sitten kiire töihin, jotta tilanne tasoittuu.

Toivosen huojennukseksi muutamia työkeikkoja on ilmaantunut kalenteriin. Tilanne Britanniassa on kuitenkin yhä tukala.

Bea Toivonen ja hänen poikaystävänsä Jesse Smith Helsingissä helmikuussa 2018.­

Kaksikko asuu kolmiossa idyllisen Northfieldin pääkadun varrella. Naapurissa on pieni juustoputiikki ja lähimarketista saa kattavan valikoiman viinejä.

– Viinivalikoimalle on keväällä ollut tarvetta, Toivonen naurahtaa.

Koko koronakevään pariskunta oli kahdestaan kotona neljän seinän sisällä. Ajankuluksi he ovat muun muassa treenanneet ja ulkoilleet yhdessä. Aamun he aloittavat aina pelaamalla Yatzyä aamupalapöydässä.

Toivonen tunnustaa, että kevät on ollut parisuhteelle koettelemus.

– Sanotaan näin, että on ollut todella ihanaa olla täällä muidenkin ihmisten ilmoilla, Toivonen naurahtaa.

Kotona oleskelua on muun muassa elävöittänyt päivittäinen livemusiikki.

– Jesse on äänittänyt biisejä kotona, ja välillä on ollut ehkä hieman raastavaa kuunnella samoja biisejä luupilla, vaikka tietysti hän tekee työtään. Tilanne vaati sopeutumista, Toivonen kertoo.

Bea Toivonen aloitti ennen koronaa freelancer-työn meikkaajana.­

Ennen koronakurimusta Smith saattoi viettää kuukausia kiertueilla, jolloin ikävä ehti kasvaa suureksi. Kun 24/7-yhteiseloa oli kulunut pari kuukautta, Toivonen kaipasi omaa aikaa.

– Helppoa ei ole ollut, mutta hyvin olemme hyvin pärjänneet, joten ehkä se on ihan hyvä merkki, Toivonen hymyilee.

Meikki, hiukset ja tyyli: Ida Jokikunnas.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?