Luukas Harlin, 22, hurahti elokuva-alaan Renny-isänsä jalanjäljissä – isä ja poika kokivat käänteentekevän hetken vaaralliseksi muuttuneella veneretkellä - Viihde - Ilta-Sanomat

Luukas Harlin, 22, hurahti elokuva-alaan Renny-isänsä jalanjäljissä – isä ja poika kokivat käänteentekevän hetken vaaralliseksi muuttuneella veneretkellä

Elokuvaohjaaja Renny Harlinin poika Luukas, 22, työskenteli kesän isänsä elokuvan tuotannossa ja hurahti alaan täysin. Ensimmäinen kesä Suomessa on ollut hänelle merkityksellinen monella tapaa.

Renny Harlinin poika Luukas, 22, työskenteli kesän isänsä elokuvan tuotannossa ja hurahti alaan täysin.

4.8.2020 7:30

Luokkakokous 3 -elokuvan viimeinen kuvausviikko käynnistyi sateisissa tunnelmissa Helsingin Allas Sea Poolilla. Hittikomedian ohjauksesta vastaa kansainvälinen menestysohjaaja Renny Harlin, joka kuvaa ensimmäistä suomenkielistä elokuvaansa.

Paikalla on myös Luukas Harlin, 22, jonka Renny-isä kutsui avukseen Luokkakokous 3 -elokuvan tuotantoon. Los Angelesista saapunut nuorukainen on työskennellyt kesän tuotannon avustajana.

Luukas kertoo, että kulunut kesä on ollut hänelle unohtumaton ja merkityksellinen monestakin syystä. Aiemmin hän on vieraillut toisessa kotimaassaan vain muutamien viikkojen pyrähdyksillä.

– Kesä Suomessa on ollut uskomaton kokemus. Kyseessä on pisin aika, jonka olen viettänyt täällä. Olen nähnyt ja kokenut niin paljon, Luukas iloitsee IS:lle

Myös työt elokuvan kulisseissa ovat vieneet miehen täysin mukanaan.

– Se on kovaa työtä. Juoksen ympäriinsä ja huolehdin, että hommat hoituvat ajallaan. Olen nauttinut siitä todella paljon.

Isän ja pojan yhteistyö työrintamalla on sujunut saumattomasti. Luukas ottaa oppeja menestysohjaajaisältään elokuvan kulisseissa.

– Annan hänen tehdä omaa juttuaan ja vältän menemästä hänen tielleen. Olen nuorempana vieraillut kuvauspaikoilla enkä silloin ole täysin ymmärtänyt kaikkea, mutta nyt vanhempana on hienoa nähdä ja tajuta, miten hän työskentelee.

Yhdysvalloissa ja Kiinassa vaikuttanut Renny Harlin on muun muassa ohjannut menestyselokuvat Painajainen Elm Streetillä 4 – Unien valtias, Die Hard 2, ja Cliffhanger. Viimeksi Harlin on kuvannut Suomessa elokuvan 34 vuotta sitten.

Luukas Harlin haluaisi oppia suomen kieltä.

Kesän alussa Luukaksen haaveena oli oppia puhumaan lisää suomea, mutta hän myöntää, että kielitaito ei juurikaan ole kehittynyt elokuuhun mennessä.

– Puhun vain englantia. Olen koko kuvausryhmän toinen englantia puhuva henkilö, joten välillä eteen tulee hämmentäviä tilanteita, mutta olen onnistunut luovimaan niinä hetkinä. Jonain päivänä haluaisin osata ymmärtää enemmän.

Kun miehet vaihtavat vapaalle, aika kuluu illallisten, mökkeilyn ja veneilyn merkeissä. Luukas myöntää, että arkisin kuvauspäivät ovat pitkiä ja uuvuttavia, mutta viikonloput kaksikko pyhittää täysin yhteiselle ajalle.

Parhaiten Luukaksen mieleen on jäänyt veneretki isänsä kanssa, kun he olivat ajaneet kauas merelle ja joutuivat myrskyn yllättämäksi.

– Olimme melko kaukana merellä, oli hyvin tuulista ja aallot olivat suuret. Vaikka meillä oli iso vene, jouduimme toden teolla miettimään, miten pääsemme pois. Se oli tärkeä hetki meille kahdelle, sillä yhteistyötä tekemällä ja toisiimme luottamalla pääsimme pois myrskyiseltä mereltä.

Luukas kertoo, että menneisyydessä välit Rennyyn ovat olleet katkonaiset ohjaajaisän töistä johtuen, mutta kulunut kesä on ollut käänteentekevä heidän suhteelleen.

– Olemme lähentyneet valtavan paljon ja rakentaneet välillemme vahvan yhteyden. Olemme oppineet paljon toisistamme.

Luukas Harlin aikoo syksyllä jättää yliopisto-opintonsa Yhdysvalloissa tauolle ja jatkaa työskentelyä isänsä elokuvatuotannossa.

Isänsä jalanjäljissä myös Luukas on hurahtanut elokuvamaailmaan. Kun Luokkakokouksen kuvaukset päättyvät, he lähtevät oitis Bulgariaan kuvaamaan uutta elokuvaa. Kemian opinnot Coloradon yliopistossa saavat siirtyä hetkeksi syrjään, kun Luukas aloittaa pestinsä kolmantena apuohjaajana.

– Tilanne Yhdysvalloissa on huono eikä minulla ole mitään oikeaa syytä palata takaisin. Haluan ehdottomasti käydä kouluni loppuun jossain kohtaa, mutta nyt tartun mahdollisuuksiin isäni rinnalla.

Hän myöntää, että edessä häämöttävä lähtö Suomesta on herättänyt haikeita tunteita.

– Kesä on ollut minulle hieno mahdollisuus tuntea yhteyttä suomalaisiin juuriini.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?