Demi Lovato oli kuolla huumeiden yliannostukseen kaksi vuotta sitten – sen jälkeen poptähden elämä teki täyskäännöksen, josta hän puhuu nyt ensimmäistä kertaa - Viihde - Ilta-Sanomat

Demi Lovato oli kuolla huumeiden yliannostukseen kaksi vuotta sitten – sen jälkeen poptähden elämä teki täyskäännöksen, josta hän puhuu nyt ensimmäistä kertaa

Demi Lovato julkaisi tunteikkaan kirjoituksen samana päivänä, kun hän oli tasan kaksi vuotta aiemmin kuolla huumeiden yliannostukseen.

Demi Lovato on käynyt viime vuosina läpi rankkoja aikoja, sillä hän joutui huumeiden yliannostuksen vuoksi sairaalahoitoon ja myöhemmin vieroitukseen.

27.7.2020 10:57

Poptähti Demi Lovato, 27, nousi koko maailman tietoisuuteen vasta teini-ikäisenä näyteltyään Disneyn Camp Rock -elokuvassa.

Kaksi vuotta sitten laulajatähden elämä romahti täysin, kun hän oli kuolla huumeiden yliannostukseen.

Yliannostuksen vuosipäivän merkiksi Lovato jakoi liki 90 miljoonalle Instagram-seuraajalleen tunteikkaan kirjoituksen, jossa hän kertoo kuluneen kahden vuoden olleen hänelle varsinainen täyskäännös.

– Tämä päivä on minulle ihmeiden päivä. Ja olen niin siunattu saadessani elää sen. Tämä päivä edustaa minulle sitä, kuinka lääkärit Cedars-Sinai-sairaalassa pelastivat henkeni. Ja miten elämästäni onkin tullut jotain, mitä en ikinä voinut edes kuvitella.

Laulaja-näyttelijä kiidätettiin heinäkuun 2018 lopussa sairaalaan yliannostuksen vuoksi. Lovato juhli hulppeassa yli kahdeksan miljoonan dollarin asunnossaan läpi yön. Tähden kerrotaan ottaneen huumeiden yliannostuksen hieman ennen puoltapäivää.

Lovaton tila oli vakava, sillä hän oli tajuton ensiapuhenkilökunnan saapuessa paikalle. Kuoleman hän vältti täpärästi.

– Vain kaksi vuotta tuon kamalan päivän jälkeen olen kihlautunut elämäni rakkauden kanssa.

Lovaton tuore kihlattu, näyttelijä Max Ehrich, 29, kosi laulajaa keskiviikkona. E! News kertoi aiemmin, että Lovato ja Ehrich alkoivat tapailla toisiaan maaliskuussa. Jos väite pitää paikkansa, on suhde kestänyt tähän mennessä vain muutaman kuukauden ajan.

– Voin aidosti sanoa päässeeni eroon demoneistani. Joka ainoasta. En ikinä olisi uskonut, että se voisi olla mahdollista.

– Tämä kaikki ei johdu pelkästään siitä, että olen rakastunut, vaan olen viimeisen kahden vuoden aikana tehnyt enemmän töitä itseni eteen kuin koko elämäni aikana. Asiat, jotka pitivät minut ennen alamaissa viikkojen tai kuukausien ajan lipuvat nyt ohi kuin trooppinen myrsky. Suhteeni jumalaan on tarjonnut minulle turvaa.

Lovato on löytänyt kuluneiden vuosien ajan suuren avun uskosta. Kirjoituksensa lopuksi hän kiittääkin jumalaa siitä, että hän jaksaa nykyään kulkea vaikeidenkin aikojen läpi.

– Suuri kiitos perheelleni, ystävilleni ja faneilleni siitä, että olette aina pysyneet rinnallani ja kunnioittaneet yksityisyyttäni tämän matkan aikana. Rakastan teitä kaikkia, Lovato päättää kirjoituksensa.

Sairaalaan joutumisen jälkeen Lovato lähti vieroitushoitoon ja hänen kerrotaan päässeen sittemin kuiville.

Demi Lovatolla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö hänen ollessaan 18-vuotias.

Lovato on kertonut olleensa nuorena koulukiusattu, sillä häntä haukuttiin kouluaikoina muun muassa lihavaksi. Tuolloin hän lopetti syömisen lähes kokonaan.

Lovato on paljastanut myös, että kiusaamisen ja stressin seurauksena hänelle tuli itsetuhoisia ajatuksia, ja hän alkoi viillellä itseään. Lisäksi hän alkoi turruttaa pahaa oloaan huumeilla ja alkoholilla.

Syömishäiriön lisäksi laulaja on taistellut mielenterveysongelmien kanssa. Laulajalla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö hänen ollessaan 18-vuotias.

Lovaton pop-hitteihin lukeutuvat Skyscraper ja Sorry Not Sorry. Näyttelijänä hänet tunnetaan muun muassa Disneyn elokuvasta Camp Rock sekä sarjoista Tavataan välkkärillä ja Sonny with a Chance.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?