Tuure Boeliuksen Kesäkumibiisin musiikkivideo poistettiin Yle Areenasta – taustalla rikostuomio - Viihde - Ilta-Sanomat

Tuure Boeliuksen Kesäkumibiisin musiikkivideo poistettiin Yle Areenasta – taustalla rikostuomio

Tuure Boeliuksen tämän vuoden YleX:n kesäkumibiisin musiikkivideo, ”Hengitä” on poistettu Yle Areenasta ja Youtubesta. Yle vahvistaa, että poiston syynä on rikostuomio.

Tuure Boeliuksen YleX:n virallinen Kesäkumibiisi on nimeltään Hengitä.

22.7.2020 16:29

Laulaja Tuure Boeliuksen ja YleX:n kesäkumibiisin Hengitä musiikkivideo on poistettu Yle Areenasta ja YouTubesta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti, jonka mukaan musiikkivideo poistettiin, sillä yksi musiikkivideon tuotantoon liittyvä henkilö on saanut tuomion seksuaalirikoksesta.

Ilta-Sanomat tavoitti YleX:n tuottajan Vera Zotowin, joka vahvisti, että video poistettiin tiistaina. Zotow kertoi IS:lle, että musiikkivideo poistettiin, kun Ylelle selvisi, että videon teossa mukana oli ollut henkilö, joka oli saanut tuomion rikoksesta, joka on ristiriidassa sekä kesäkumikampanjan että Ylen arvojen kanssa. Yle on yksi Kesäkumikampanjan toteuttajista.

Kesäkumibiisin musiikkivideo julkaistiin Ylen kanavilla 29.5. lisäksi musiikkivideo oli nähtävillä Boeliuksen levy-yhtiön YouTube-kanavilla.

– Musiikkivideo poistettiin 21.7.2020, samana päivänä, kun tieto asiasta tuli. Video on nyt korvattu still-kuvalla ja biisi on kuunneltavissa Yle Areenassa, Zotow kertoo IS:lle.

Zotow kertoo, että Yle teki poistopäätöksen itse yhtiön toimintaperiaatteiden perusteella yhteisymmärryksessä kaikkien kampanjan osapuolten ja Tuure Boeliuksen tiimin kanssa. Zotowin mukaan tieto asiasta tuli Ylelle tiistaina 21.7.

– Kesäkumikampanja jatkuu normaaliin tapaan ja Hengitä-biisi on edelleen kuunneltavissa Yle Areenassa ja soi jatkossakin YleX:n taajuudella. Mahdollisesta uudesta musiikkivideosta keskustelemme yhdessä Tuure Boeliuksen tiimin kanssa, Zotow kommentoi.

Myös Tuure Boelius otti itse kantaa asiaan Instagramissa kirjoittamassaan julkaisussa, jossa hän pahoitteli tapahtunutta. Hän vakuuttaa, ettei muulla tuotantotiimillä ollut tietoa tuomiosta ennen maanantaita.

– Olen syvästi pahoillani siitä, että musiikkivideon teossa on ollut mukana henkilö, joka on minun tai tiimini tietämättä, loukannut toisen ihmisen seksuaalista koskemattomuutta. Minulla tai kenelläkään tiimissäni ei ole ollut mitään tietoa tuomiosta vasta kuin tiistaina 21.7.

– Minulle kesäkumikampanja on äärimmäisen tärkeä nimenomaan sen viestin takia: Seksin ja seksuaalisuuden pitää olla kaikille turvallista, toista kunnioittavaa ja tasa-arvoista, Boelius kirjoittaa.

Kesäkumi on YleX:n, Väestöliiton ja Suomen Punaisen Ristin kampanja. Kampanjan päämääränä on nuorison seksivalistus ja ehkäisytietoisuuden lisääminen.

Iltalehden tietojen mukaan musiikkivideon tuotantoon liittyvä henkilö on tuomittu pakottamisrikoksesta seksuaaliseen tekoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?