Minttu Kaulanen kertoo Me Naisille viimeisestä hetkestä pikkuveljensä vierellä – rakas Ipo kuoli vain 30-vuotiaana - Viihde - Ilta-Sanomat

Minttu Kaulanen kertoo Me Naisille viimeisestä hetkestä pikkuveljensä vierellä – rakas Ipo kuoli vain 30-vuotiaana

Pikkuveli Ipo oli Minttu Kaulaselle äärimmäisen tärkeä ja rakas ihminen. Sisaruksille syntyi erityinen suhde jo lapsina.

Julkaistu: 22.7. 7:47

Minttu Murphy-Kaulanen menetti rakkaan pikkuveljensä helmikuussa. Nyt hän kertoo Me Naisten haastattelussa viimeisistä hetkistä tämän vierellä.

Kyläkauppias Sampo Kaulasen puoliso Michele ”Minttu” Murphy-Kaulanen kertoi helmikuussa Facebook-tilillään, että hänen rakas pikkuveljensä Ipo oli kuollut vain 30-vuotiaana. Kaulanen kuvaili veljeään maailman upeimmaksi tyypiksi, jonka isosisko oli ilo olla.

Nyt Kaulanen kertoo Me Naisten haastattelussa yhdessä äitinsä Sari Ervastin kanssa Ipon viimeisistä hetkistä ja siitä, millaisen elämän tämä eli.

Vuonna 1989 syntynyt Ipo sai jo vauvana diagnoosin vaikeasta kehitysvammasta ja Ervasti toimi poikansa omaishoitajanaan 27 vuotta. Viimeiset vuotensa Ipo asui omillaan asuntolassa, jossa hän sai avukseen omahoitajia, jotka veivät häntä muun muassa konsertteihin.

Kaulanen kertoo Me Naisille, että veljen kuolema oli hänelle valtava isku. Helmikuussa Ipo sairastui keuhkokuumeeseen ja pian kävi selväksi, että hänen voimansa olivat lopussa. Kaulanen sai Lappiin tiedon, jota kukaan ei haluaisi kuulla. Hänen olisi pakko luopua veljestään.

Kaulanen lähti välittömästi Tampereelle, jossa Ipo oli hoidossa. Hän ehti ajoissa perille ja istui veljensä rinnalla, kun tämä karkauspäivänä nukkui pois.

– Lupasin Ipolle pitää äidistä huolta. Hänen ei tarvitsisi huolehtia mistään. Tavallaan annoimme hänelle luvan lähteä, Kaulanen kertoo Me Naisille.

– Tulen aina muistamaan, miten kauniisti ja rakastavasti hän katsoi äitiä, kunnes kipulääke sulki silmät ja uni tuli, hän sanoo.

Ervastin mukaan Ipon lähtö oli kaunis ja rauhallinen. Kuoleman jälkeen hän teki jotain, mitä ei ollut ikinä poikansa eläessä uskaltanut tehdä.

– Kun tuon yön jälkeen menin kotiin, laitoin kännykän äänettömälle ensimmäistä kertaa ikinä. Pahin oli tapahtunut, yli kolmenkymmenen vuoden mittainen huoli oli ohi. Enää ei tarvinnut pelätä sitä hirveintä puhelinsoittoa, Ervasti sanoo Me Naisille.

Sampo ja Minttu Kaulanen ovat televisiosta tuttu pari, joka on ollut mukana monessa.

Minttu Kaulanen kertoi helmikuussa Facebookissa, että hän keskittyi Ipon kuoleman jälkeen olemaan äitinsä tukena vaikeana aikana.

– ”En luovu susta koskaan vaikka irti päästänkin”. Sain olla melkein 31 vuotta maailman upeimman tyypin isosisko. Kiitos Ipo, Kaulanen kirjoitti helmikuussa Facebook-tilillään.

Kaulanen kertoi vuonna 2017 Seura-lehdelle, että kun Ipo syntyi hänen ollessaan 9-vuotias, tuli veljestä heti hänelle äärimmäisen tärkeä. Vaikka sisarukset eivät pystyneet kommunikoimaan puhumalla, oli heillä lämmin ja läheinen suhde.

Kaulanen kertoi Seuralle, että hän suojeli pikkuveljeään kiusaamiselta, jota tämä kohtasi vammaisuutensa vuoksi.

– Hänen ansiostaan opin hyväksymään oman erilaisuuteni paremmin, Kaulanen sanoi Seuralle.

Kaulanen tunnetaan Jounin kauppaa pyörittävän Sampo Kaulasen puolisona ja useista tv-ohjelmista. Hänet on nähty muun muassa Suurin pudottaja- ja Lapin Sampo ja kauppiaan rouva -sarjoissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?