Isac Elliot paljastaa Voicelle ystävänsä häikäilemättömän tempun – alkoi kuulla huhuja ikävästä käytöksestä selkänsä takana - Viihde - Ilta-Sanomat

Isac Elliot paljastaa Voicelle ystävänsä häikäilemättömän tempun – alkoi kuulla huhuja ikävästä käytöksestä selkänsä takana

Julkisuus ja menestys eivät ole tuoneet Isac Elliotin elämään pelkkää hyvää. Hän on joutunut punnitsemaan tarkkaan sitä, kuka on hänen todellinen ystävänsä.

Menestykseen liittyy myös asioista, jotka eivät aina ole kovin mieluisia. Isac Elliot on joutunut huomaamaan, että kaikki ystävät eivät olekaan luottamuksen arvoisia.­

17.7. 11:55

Poptähti Isac Elliot oli vain 12-vuotias, kun hänen esikoissinglensä New Way Home julkaistiin helmikuussa 2013. Kappaleesta tuli hitti ja Elliot singahti hetkessä tavallisesta pojasta teinien palvomaksi tähdeksi.

Nuori laulaja niitti mainetta Suomen lisäksi myös muualla pohjoismaissa. Etenkin Norjassa hänestä tuli nopeasti supertähti, jota fanit palvovat ja seuraavat herkeämättä.

Menestyksen myötä Elliot alkoi tienata muhkeita summia ja elää unelmaansa. Hän kertoo nyt Voicen haastattelussa, että menestyksellä oli kuitenkin myös varjopuolensa. Nuori laulaja on joutunut miettimään hyvin tarkkaan mitä ja miten tekee, toisin kuin suurin osa nuorista.

19-vuotias Elliot kertoo Voicelle, että sen lisäksi, että hän on joutunut harkitsemaan kaikkia tekojaan ja niiden seurauksia hyvin tarkkaan, on hän myös joutunut punnitsemaan ystävyyssuhteitaan uudelleen.

– Tuntuu, että nuorena olin vähän sinisilmäinen. Luotin ihmisiin. On ollut kavereita ja on ollut tyttöystäviä, jotka ovat tulleet ja menneet. Kaikki eivät olleet ihan persoonan ja luonteen takia mukana, hän sanoo Voicen haastattelussa.

Elliot paljastaa, että jossakin vaiheessa hänen korviinsa kantautui huhuja, joiden mukaan eräs hänen ystävänsä teki ikäviä asioita hänen selkänsä takana ja yritti hyötyä hänen julkisuudestaan.

– Voin kertoa, että minulla oli yksi ystävä, joka oli aika läheinen minulle. Tai niin ainakin luulin. Mutta sitten alkoi kuulua juttuja, että hän myy puhelinnumeroani faneille, Elliot sanoo.

– Lisäksi hän käytti julkisuuttani muutenkin hyväksi. Hän yritti päästä jonojen ohi baarien VIP-tiloihin minun nimeni avulla. Kun ihmisestä, josta on tullut todella läheinen, tulee tuollaisia juttuja ilmi ja hän tippuu pois, niin onhan ne aika rankkoja juttuja.

­

Isac Elliot kertoi aiemmin Villa Hintikka -sarjassa, että myös fanit ovat aiheuttaneet hänelle ikäviä tilanteita. Hän muisteli sarjassa tilannetta, jossa norjalaisfanit tekivät hengenvaarallisen tempun nähdäkseen edes vilauksen suosikkiartististaan.

– Me oltiin Oslossa yhdessä hotellissa, joka oli aika korkea hotelli ja ravintola oli neljännessä kerroksessa. Sit me syötiin siinä ravintolassa, ja yhtäkkiä kuului vain kop kop kop, laulaja musiteli.

– Ne roikkui niistä ikkunoista. Eli tosi vaarallista. Me saatiin porttikielto siihen hotelliin, hän jatkoi.

Isac Elliotin esikoisalbumi Wake Up World -julkaistiin keväällä 2013 ja hänet palkittiin seuraavana vuonna Emma-gaalassa vuoden tulokkaana. Hän nappasi palkintoja myös MTV Europe Music Awards -gaalassa, jossa hänet palkittiin parhaana suomalaisena esiintyjänä.

Vuonna 2014 Isac Elliot julkaisi toisen Follow Me -albuminsa ja joulukuussa 2017 päivänvalon näki kolmas levy Faith. Tällä hetkellä laulaja työstää uutta musiikkia uuden levy-yhtiön kanssa ja tähtää suureen kansainväliseen läpimurtoon.

Hänen tuore Weekend-kappaleensa julkaistiin perjantaina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?