Tertta Saarikko oli musertua, kun hänen puolisonsa Jouko Skinnari kuoli – tänä vuonna hän menetti kolme läheistään lisää - Viihde - Ilta-Sanomat

Tertta Saarikko oli musertua, kun hänen puolisonsa Jouko Skinnari kuoli – tänä vuonna hän menetti kolme läheistään lisää

Tertta Saarikolla on ollut viime kuukausina jälleen raskasta, sillä hänen äitinsä Seija Järvinen kuoli toukokuussa. Hänen isäpuolensa Klaus Järvinen kuoli tammikuussa. Saarikko menetti myös läheisen ystävättären.

Julkaistu: 16.7. 7:31

Tertta Saarikko menetti puolisonsa neljä vuotta sitten. Lopulta hän päätti, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa elämässä eteenpäin.

Kun poliitikko ja valtiopäiväneuvos Jouko Skinnari kuoli keväällä 2016, hänen puolisonsa ohjaaja Tertta Saarikko oli musertua surusta, mutta samalla hän oli kiitollinen yhteisestä ajasta.

– Meillä oli hurmaava 25 vuoden rakkaus- ja kumppanuusliitto. Edelleen tulee surun hetkiä, kun mietin, mitä voisimme tehdä yhdessä, mutta ei siihen tunnetilaan voi jäädä, Saarikko kertoo.

Vaikka suru oli iso, ei Saarikko ollut puolisonsa kuoleman jälkeen toimintakyvytön. Hän ohjasi palkittua Lemmenlatu-elokuvaa, joka kertoo Lahden historiasta. Lahti oli Jouko Skinnarin kotikaupunki, jonne Saarikkokin kotiutui. Helsingin asunnostaan hän ei kuitenkaan koskaan luopunut.

– Työ auttoi surussa ja koin elokuvan ohjaamisen rakkaudenosoituksena Joukolle ja hänen elämälleen, hän kertoo.

Saarikko uskoo, että hänen selviytymiseensä vaikutti myös se, että puolison kuolemaan oli mahdollisuus varautua. Skinnari kuoli haimasyöpään, johon hän sairastui vuosi ennen kuolemaansa.

– Tiesimme, että Jouko ei tule selviämään siitä. Jätin vuodeksi kaikki työt ja muutin Lahteen Joukon luokse. Olen ikionnellinen, että vietin sen vuoden kokonaan hänen kanssaan.

Saarikko ja Skinnari poseerasivat onnellisina Lahdessa kesällä 2002.

Saarikko vei usein puolisonsa autolla hänelle rakkaisiin paikkoihin. Heillä oli edelleen hauskaa yhdessä, se ei ollut mikään surun vuosi.

– Mutta haikeaa aikaa se oli, ajoittain toiveikastakin. Kuolemasta Jouko ei puhunut koskaan. Vasta sairaalassa hän sanoi, ettei pelkää kuolemaa. Ja hänestä myös näki, ettei pelkoa ollut.

– Jouko kuoli sairaalassa saattohoidossa nopeasti ja tuskattomasti. Olin loppuun asti hänen vierellään. Viimeisillä hetkillä lauloin ja hyräilin Joukon rakastamaa Maa on niin kaunis -laulua.

– En koskaan kyseenalaistanut, miksi näin piti tapahtua. Oli vain hyväksyttävä Joukon kuolema ja mentävä eteenpäin, ei ollut muita mahdollisuuksia.

Saarikko jatkoi työtään ja muita arkisia toimintoja, mutta iloa hänessä ei ollut pitkään aikaan.

– Kun Joukon kuolemasta oli kaksi ja puoli vuotta, hierojani totesi, että kun puhun työstäni, kehoni ja silmäni loistavat, mutta kun puhun yksityiselämästäni, se loisto katoaa, hän muistaa.

Hierojan sanojen jälkeen Saarikko ymmärsi jääneensä sittenkin kiinni suruun. Hän päätti alkaa ajatella elämästään niin, että se jatkuu ja kaikkea kivaa voi vielä tapahtua.

– Nyt vasta on tullut sellainen tunne, että voisin alkaa kaivata elämänkumppania, hän kertoo.

Mutta edelleen Tertta saattaa ajatella, miten mukavaa olisi lähteä Joukon kanssa vaikka mökille. Ja kun Joukon poika ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari tekee jotakin merkittävää, Tertta miettii, miten ylpeä Jouko nyt olisi pojastaan.

– Kaipaan Joukoa niin paljon vähän väliä.

Saarikolla on ollut viime kuukausina jälleen raskasta, sillä hänen äitinsä Seija Järvinen kuoli toukokuussa. Hänen isäpuolensa Klaus Järvinen kuoli tammikuussa. Saarikko menetti myös läheisen ystävättären.

– On ollut raskas kevät, mutta eteenpäin mennään.

Saarikolla olisi ollut kevääksi ja kesäksi ohjaustöitä sekä kirjan kirjoittamista, mutta hän päätti jättää hetkeksi työt.

– Kun äiti kuoli, kaikki ymmärsivät, kun ilmoitin, etten tee mitään ennen syksyä.

Syksyllä Saarikko on taas kiinni töissään. Voi olla, että pikkuhiljaa hänen yksityiselämässäänkin tapahtuu jotakin iloista.

– Toivon todella että tapahtuu, Tertta toteaa hymyillen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?