Viranomaiset vahvistavat löytäneensä Glee-tähti Naya Riveran ruumiin Piru-järvestä - Viihde - Ilta-Sanomat

Viranomaiset vahvistavat löytäneensä Glee-tähti Naya Riveran ruumiin Piru-järvestä

Naya Riveraa oli etsitty Kaliforniassa keskiviikosta lähtien.

Julkaistu: 13.7. 23:47, Päivitetty 14.7. 3:27

Rivera oli ollut keskiviikkona veneilemässä ja uimassa yhdessä poikansa kanssa.

Poliisi on löytänyt näyttelijä Naya Riveran, 33, ruumiin Etelä-Kaliforniassa sijaitsevasta Piru-järvestä. Kuudetta päivää jatkuneiden etsintöjen jälkeen maanantaiaamuna poliisi löysi ruumiin, jonka epäiltiin olevan Naya Rivera. Tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Kalifornian Venturan piirikunnan sheriffi Bill Ayub vahvisti, että kyseessä on Naya Rivera.

Muun muassa Glee-sarjasta tuttu Rivera katosi keskiviikkona oltuaan veneilemässä ja uimassa 4-vuotiaan poikansa kanssa. Poika löytyi yksin veneestä nukkumasta, ja hän kertoi viranomaisille, että oli ollut äitinsä kanssa uimassa, mutta äiti ei ollut enää noussut takaisin veneeseen.

People-lehti kirjoittaa Riveran lapsen kertoneen viranomaisille, että Rivera oli auttanut poikansa vedestä veneeseen ja kadonnut sen jälkeen itse pinnan alle.

– Uskomme, että hän keräsi riittävästi voimia nostaa poikansa veneeseen, mutta hänellä ei ollut energiaa pelastaa itseään, Ayub sanoi tiedotustilaisuudessa.

Viranomaisten mukaan Riverasta ei löytynyt merkkejä siitä, että tapaukseen liittyisi rikosta tai että Rivera olisi tehnyt itsemurhan. Riveran kuolinsyytä ei ole kuitenkaan vielä vahvistettu.

Ayub spekuloi, että ainakin osasyynä hukkumiselle saattaisivat olla Piru-järven virtaukset.

– Järvessä on paljon virtauksia etenkin iltapäivisin. Ehkä vene alkoi ajelehtia, sitä ei ollut ankkuroitu, Ayub sanoi USA Todayn mukaan.

Muun muassa CNN kertoo, että veneestä, josta poika löytyi, löytyi myös kahdet pelastusliivit, joista toiset olivat pojan päällä. Veneestä löytyi myös Riveran kukkaro ja henkilökortti.

Heti keskiviikkona Riveran löytämiseksi aloitettiin massiiviset etsinnät, joihin osallistui yli tuhat ihmistä.

Ilta-Sanomat seurasi suoraa lähetystä lehdistötilaisuudesta tässä artikkelissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?