Niko Ranta-Aho vihjaa podcastissa perhe­suunnitelmista jo ennen tuomiotaan - Viihde - Ilta-Sanomat

Niko Ranta-Aho vihjaa podcastissa perhe­suunnitelmista jo ennen tuomiotaan

Huumausainerikoksista syytetty Niko Ranta-Aho kertoi podcastissa parisuhde- ja perhehaaveistaan.

7.7. 8:03

Tutkintavankeudesta vapautunut Niko Ranta-Aho vieraili Sanna Kiisken Tinder-päiväkirja-podcastin sunnuntaina Suplassa julkaistussa jaksossa keskustelemassa muun muassa parisuhteesta, perheestä ja Ranta-ahon tutkintavankeudesta.

Syyttäjä vaatii Ranta-aholle 13 vuoden vankeutta raskaista huumerikoksista. Ranta-aho on myöntänyt syytteet pääosin.

Ranta-Aho kertoo podcastissa veikkaavansa, että vankilaan lähtö koittaa helmi–maaliskuun aikana. Hän kuitenkin vihjaa, että parisuhde-elämässä voisi tapahtua paljon ennen sitä.

– Ei tiedä, vaikka olisi jo perhekin siihen mennessä, Ranta-Aho toteaa podcastissa.

– Mut on tunnettu muutenkin aika nopeista liikkeistä elämässäni.

Ranta-aho uskoo lähtevänsä vankilaan helmi–maaliskuussa.­

Kiiski kysyy Ranta-aholta, minkälainen haavekuva miehellä on perheestä.

– Mä haluaisin pari kolme lasta ja omakotitalon meren rannalla. Semmoinen kiva ja normaali tasapainoinen arki, joka ehkä mulle saattaa olla monella tapaa vaikeata. Mä oon aika menevä henkilö.

Niko Ranta-aho on aiemmin sanonut hakeneensa huumebisneksestä jännitystä. Hän on tunnustanut valtaosan syytteistä, mutta tutkintavankeudesta vapauduttuaan hän kertoi, ettei hän kadu.

– Tuo on vaikea kysymys, katuminen. Koen, että olen tällä hetkellä paras versio itsestäni pitkän eristämisen jälkeen. Kaikki asiat mitä elämässä on tapahtunut, ovat ajaneet tähän pisteeseen. Jos rupeaisin hirveästi katumaan asioita, joutuisin ehkä katumaan nuoruudestani ja kaikista asioista. En minä ehkä kadu, ehkä on otettu opiksi joistakin asioista, Ranta-aho sanoi tultuaan ulos käräjäsalista kesäkuussa.

  • Katso yllä olevalta videolta Niko Ranta-ahon kommentit tutkintavankeudesta vapautumisen jälkeen.

Ranta-aho palasi katumusasiaan tuoreessa podcast-haastattelussa.

– Se, että jos mä tulen henkisesti vahvana ulos tuolta, niin onko se sitten, että mä en kadu. Olisiko mun pitänyt ruveta itkemään siinä, että jollain olisi ollut hyvä olla, Ranta-aho sanoo.

Katrie Daler paljasti tapailevansa tutkintavankeudesta vapautunutta Ranta-ahoa.­

Entinen Miss Helsinki Katrie Daler kertoi kesäkuun lopulla Ilta-Sanomille tapailevansa tutkintavankeudesta vapautunutta Niko Ranta-ahoa. Dalerin mukaan he ovat olleet viisi vuotta ystävinä, mutta nyt alkaneet tapailla toisiaan romanttisessa mielessä.

– Niko halusi vapauduttuaan tukeutua muhun, kun olemme tunteneet pitkään. Koen, että olen juuri sellainen tasapainoinen ihminen, jollaista Niko tarvitsee, Daler kertoi IS:lle.

– Tulemme todella hyvin juttuun, mutta otamme päivän kerrallaan. Mielenkiinnolla odotan tulevaa.

Ilta-Sanomat ja Supla-palvelu ovat osa Sanoma-konsernia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?