Jaajo Linnonmaa vuokrasi kokonaisen risteilyaluksen – paluumatkalla ruotsalaiset meinasivat estää suosikkijuontajan laivaan pääsyn kokonaan - Viihde - Ilta-Sanomat

Jaajo Linnonmaa vuokrasi kokonaisen risteilyaluksen – paluumatkalla ruotsalaiset meinasivat estää suosikkijuontajan laivaan pääsyn kokonaan

Jaajo Linnonmaan tähdittämässä Luokkakokous 3 -elokuvassa seikkaillaan ruotsinristeilyllä. Juontajan mieleen on muistunut myös omakohtainen, varsin erikoinen tilanne risteilyreissulta.

Jaajo Linnonmaa Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksissa perjantaina 3. heinäkuuta.­

4.7. 19:31

Juontaja ja näyttelijä Jaajo Linnonmaa tähdittää parhaillaan kuvattavaa Luokkakokous 3 -elokuvaa yhdessä Sami Hedbergin ja Aku Hirviniemen kanssa.

Roisista huumoristaan tunnetun hittikomediasarjan uuden osan ohjaa menestysohjaaja Renny Harlin. Tällä kertaa elokuvassa seikkaillaan sinkkuristeilyllä. Itämeren aallokoissa kaikki ei kuitenkaan suju aivan suunnitellusti, vaan vastassa on kiinalainen mafia ja virolainen tappokone.

Suosikkijuontajalle risteilyt ovat tuttua puuhaa, kuten monille suomalaisille. Linnonmaa on isännöinyt suosittuja Raviristeilyitä jo useamman vuoden ajan.

Pari vuotta sitten Raviristeily sai kuitenkin paluumatkalla melkoisen käänteen.

Linnonmaa vuokrasi koko laivan itselleen kolmeksi päiväksi ja vei 2 000 ihmistä Tukholmaan katsomaan raveja. Kun juontaja asteli aamulla ulos laivasta Tukholmassa, hän oli unohtanut hyttikortin laivaan.

Iltapäivällä Linnonmaa oli marssimassa takaisin risteilyalukseen, kun tullityöntekijät pysäyttivät hänet: risteilyn isännöitsijää ei päästetty laivaan. Hyttikortti piti olla.

– Yritin siinä selittää niille ruotsalaisille, että tiedättekös te, että mä oon hei vuokrannut tämän kokon aluksen. He siinä pyörittelivät silmiään ja miettivät, että taas joku suomalainen kaljapäissään selittelemässä, Linnonmaa muistelee huvittuneena ja jatkaa:

– Siinä sitten hetki säädettiin ja soitin muutamat puhelut. Sitten joku tuli sieltä pahoittelemaan, että ei muuta kuin sisään vaan.

IS vieraili Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksissa Helsingin Viikissä sijaitsevalla maatilalla perjantaina.­

Tilanne päättyi lopulta hyvin ja jäi ikimuistoiseksi Raviristeilyn kommellukseksi.

Tänä vuonna Linnonmaan harmiksi loppuunmyytyä Raviristeilyä ei pystytä kesäkuussa järjestämään. Peruuntuneista lipuista oli mahdollista saada rahat takaisin, mutta Linnonmaan yllätykseksi osallistujilla oli toiset aikeet.

– Ainoastaan 70 ihmistä pyysi rahat takaisin, mutta 350 ihmistä oli jonossa odottamassa peruutuspaikkaa. Eli ensi vuoden risteily on jo nyt loppuunmyyty, Linnonmaa iloitsee.

Puolen miljoonan risteily

Linnonmaa on vuokrannut vuosittain risteilyaluksen itselleen Raviristeilyä varten. Yksi päivä maksaa ällistyttävät 100 000 euroa päivältä. Muiden kulujen, kuten artistien ja ravilippujen, hintalapuksi voi kertyä kolmen päivän risteilyltä puoli miljoonaa.

– 2016 istuin mökillä grillaamassa makkaraa, kun puhelin soi. Siljan markkinoinnista terve, haluat sä vielä vuokrata sen laivan? TOTTA KAI! Tiedät sä paljon se maksaa? Sanoin, että ei aavistustakaan. Sitten tuli semi lakonisesti ”satatonnii päivä, moneksi päiväksi laitetaan?”, Linnonmaa kirjoitti LinkedInissään vuosi sitten.

– Tuntu kuin joku ois lyönyt ilmat pihalle. Totesin,että venaas sekunti. Käänsin lautasen, otin tussin ja laskin aivan päin helvettiä missä menee break-even. Ajattelin,että oon 3 vuotta painostanut, joten ihan vaan pitääkseni ylpeyteni, niin pakko sanoa, JOO, Mä otan sen.

Jaajo Linnonmaa esittää Luokkakokous 3 -elokuvassa Tuomasta.­

Hollywood ruotsinristeilylle

Linnonmaa teki ensimmäisen näyttelijänroolinsa Luokkakokous-elokuvassa. Tällä kertaa Taneli Mustosen tilalla ohjaajana on vaikuttavan uran tehnyt Renny Harlin. Mies on Linnonmaalle tuttu, sillä ohjaajan sisko Tuire Harjola oli Linnonmaan ala-asteen luokanopettaja.

– Muistan, että koko ala-asteen jännitettiin, että jos Renne tulee joululomalla käymään Suomessa, hän ehkä saattaa tulla moikkaamaan. Kaikki odottivat sitä kuin kuuta nousevaa. 30 vuotta venasin ja siinä hän nyt on, Linnonmaa hymyilee.

Menestysohjaaja Renny Harlin ohjaa Luokkakokous 3 -elokuvan. Kuvassa elokuvan näyttelijäkaartia.­

Luokkakokous 3 -elokuvaa tähdittävät edellisten elokuvien lailla Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa.­

Linnonmaa odottaa innolla, millainen kädenjälki kansainvälisellä ohjaajalla on suomalaiseen komediaelokuvaan.

– Nyt me nähdään, miten Renny Harlin pystyy tuomaan Hollywoodin perinteiselle ruotsinristeilylle. Luvassa on taatusti vauhtia ja vaaratilanteita, Linnonmaa naurahtaa.

Jaajo Linnonmaa on tehnyt ensimmäiset näyttelijänroolinsa Luokkakokous-elokuvissa.­

Ohjaajasta on paljastunut yllättäviä puolia. Kuvausten kolmantena päivänä Linnonmaa saapui pari tuntia ennen kuvauksia paikalle. Vastassa vanhainkodin pihalla oli Renny Harlin maalaamassa tauluja.

– Kysyin häneltä, mitä hän oikein puuhaa, johon Renny vastasi maalaavansa tauluja. Totesin, että hänellähän on 15 tunnin työpäivä luvassa ja hän maalaa täällä tauluja ennen työpäivää. Hän sitten heitti takaisin, että ”Jaajo, se on hemmetin hyvä, kun nämä mun tekemät taulut on kohtauksissa”. Mitäpä siihen lisäämään, näyttelijä kertoo.

– Renny on suuri taiteilija ja tekee asiat omalla makeella tavallaan, Linnonmaa kuvailee.

Hektinen kesä

Vuoden radiojuontajaksi jo yhdeksättä kertaa valittu Linnonmaa ei kesällä juuri lomailla ehdi. Kuvausten lisäksi hän juontaa tuttuun tapaan Radio Suomipopilla sekä pyörittää kahta omaa viinibaariaan Kalevankadulla ja Senaatintorilla.

– Radiosta pääsen aamukymmeneltä, jonka jälkeen ehdin muutaman tunnin leikkiä ravintoloitsijaa ja tehdä muita projekteja. Iltapäivästä eteen päin pyhitän ajan perheelle, Linnonmaa summaa.

Juontajan perheeseen syntyi toukokuussa poikavauva. Pienokainen on Linnonmaan ja tämän vaimon neljäs lapsi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?