Henriikka Rönkkönen vaihtoi opettajan työt seksiblogiin ja itki kolme kuukautta putkeen – sitten hänestä tuli Suomen suosituin sinkkukirjailija

– Mä ajattelin, että olisin voinut jopa meikata, mutta jäin tuijottamaan TikTok-videoita ja yhtäkkiä pitikin jo lähteä, Henriikka Rönkkönen toteaa ja astuu ulos kauppakeskuksen ovista.

Meikkiä tai ei, Rönkkönen on hyvissä ajoin paikalla. Helsingin Kalasatamassa sijaitsevaan Rediin ei ole Kalliosta pitkä matka.

Luonnonkihara hiuspilvi pomppii Rönkkönen kävellessä kuvattavaksi keltaista seinää vasten. Poseeraus, jota seuraa äkkikäännös ja sylkäisy.

Rönkkösen purkka lentää kaaressa pömpelin taakse.

– Ei vittu. Ihan kamalaa, anteeksi, hän saa sanotuksi naurun keskeltä.

Roisi kieli on kirjailija Henriikka Rönkkösen tavaramerkkejä selvästi myös oikeassa elämässä. Hänet tunnetaan ”Suomen johtavana sinkkuna” ja ”sinkkujen apostolina”, jonka teoksia Mielikuvituspoikaystävä (2016) ja Bikinirajatapaus (2018) on myyty jo yli 130 000 kappaletta.

– Ne tittelit ovat ihan hauskoja. Eivät ne mitenkään häiritse, vaikka sinkkuus on terminä hyvin stereotyyppinen, Rönkkönen tuumaa ja istahtaa tutun kahvilan penkille. Muun muassa täällä hän on kirjoittanut kesäkuun alussa ilmestynyttä kolmatta kirjaansa, Määmatkaa.

Ei mitään varoituksia lukijalle. Kaikki on totta, sen ensimmäisellä sivulla lukee.

Rönkkönen virnistää. Aikaisemmissa kirjoissaan hän on halunnut kertoa heti alkuun niiden autofiktiivisyydestä ja ronskista otteesta.

Ymmärtäähän sen. Rönkkönen kirjoittaa asioista, jotka ovat kaikille tuttuja, mutta joista kukaan ei puhu. Baaripanoista, peräpukamista, vaginapieruista, kiusallisista Tinder-treffeistä ja tietysti huonosta seksistä.

– Ajattelin, että nyt on aika lopettaa varoittelu.

Oikeastaan mitä enemmän jokin aihe herättää Rönkkösessä häpeää, sitä enemmän hän siitä kiinnostuu. Ainoana kriteerinä on, ettei se saa loukata ketään.

– Häpeä on ihan paras mittari. Nykyään oikein skannaan ympäristöäni tarkkaillen, mikä minua hävettää, hän heittää.

Aina niin ei suinkaan ole ollut. Rönkkösen ura tabuaiheiden parissa alkoi kymmenen vuotta sitten, kun häntä pyydettiin kirjoittamaan City-lehdelle Seksiblogia. Tuolloin kukaan ei kirjoittanut julkisesti seksistä, varsinkaan omalla nimellään.

Rönkkönen on pelännyt, ettei tule koskaan löytämään kumppania. Kuva: Antti Hämäläinen

Silti Rönkkönen suostui, sillä aihe kiinnosti. Hän itki ensimmäiset kolme kuukautta putkeen ja pelkäsi, ettei tulisi koskaan enää saamaan töitä.

– En ollut ikinä kirjoittanut julkisesti mitään. Aihe ei pelottanut minua, vaan se, että ihmiset lukevat ja kommentoivat tekstejäni.

– Vaikka ne kaikki kyrpäotsikot ovat huumoria, niin kyllä mä pelkäsin niiden vaikutuksia ihan oikeasti.

Kaikesta pakokauhusta huolimatta Rönkkönen rakasti tabujen murskaamista. Koulutukseltaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja teki gradunsa naisten kirjoittamasta kotimaisesta pornosta.

Seksiblogia seurasi 2013 Rönkkösen oma Sinkkublogi, joka kasvatti itselleen no­peasti valtavan lukijakunnan.

– Sinkku-sanaan liittyy se oletus, että haluaa kumppanin ja aktiivisesti etsii sitä. Aivan kuin sinkku olisi vain puolikas ja parisuhde ainut yksittäinen asia, joka voi pelastaa. Mutta eihän se ole totta, Rönkkönen puuskahtaa.

Blogissaan hän pohti raivorehellisesti sinkku­elämää ja siihen liittyvää vajavaisuuden leimaa. Kuten sitä, kuinka ihanaa olisi päästä häämatkalle, tuolle pariskuntien hemmottelulomalle paratiisiin.

– Pointtina oli se, että mikä vaan olisi sallittua, koska se on häämatka, hän selvittää.

Ongelmana oli se, että Rönkkönen oli vuoden 2015 tietämillä ollut sinkkuna viitisen vuotta. Mitä enemmän hän ajatteli häämatkaansa, sitä epätodennäköisemmältä fantasia kuulosti. Eihän hänellä ollut edes potentiaalista puolisokandidaattia.

– Ja vaikka pääsisikin joskus häämatkalle, mitä vain voi sattua. Entä jos olen vaikka ihan järkyttävässä ripulissa koko matkan? Aivan hirveät riskit, Rönkkönen maalailee.

Syntyi ajatus määmatkasta. Rönkkönen lähti yksin Thaimaahan ja kirjoitti siitä blogiinsa. Termi levisi ensin lukijakunnan keskuudessa, sitten somessa. Nyt aihetunnisteelta löytyy pelkästään kuvapalvelu Instagramissa tuhansia julkaisuja. Määmatkalle ovat lähteneet myös lukuisat julkisuuden henkilöt, kuten Janni Hussi.

Määmatkasta on tullut synonyymi omalle ajalle ja itsestään huolehtimiselle. Siitä Rönkkönen pitää nykyään erityisen tärkeänä.

– Olen saanut viestejä seuraajien määmatkoista Lappiin, lähimetsään tai ihan vain parvekkeelle. Se on juuri sitä oman hyvinvoinnin tukemista, josta koko jutussa on kyse.

Miljoonia sivulatauksia keränneen blogin myötä kustantajat alkoivat lähestyä Rönkköstä. Esikoiskirjasta tuli terapiaprosessi, joka kesti lopulta viisi vuotta.

Vaikeiden ja itselleen arkojen teemojen vuoksi Rönkkönen kuuli kaiken kirjaan editointiprosessiin liittyvän henkilökohtaisena kritiikkinä.

Nyt kirjoitusprosessi välivaiheineen on tutumpi. Kun Rönkkönen haluaa maaliviivalla perua kaiken ja polttaa koko kirjan, hän tietää sen vain kuuluvan asiaan.

– Ehkä isoin opetus on, etten enää pelkää epäonnistumista.

Myöhemmin Rönkkönen on kouluttautunut myös seksuaalineuvojaksi. Melkoinen muutos ujolle tarkkailijalle, jonka kotona ei koskaan puhuttu seksistä tai seksuaalisuudesta.

– Kaikki kotona, koulussa ja yhteiskunnassakin vaietut aiheet tulevat nyt sitten kerralla ulos. Siinä varmasti ollut sulattelemista, mutta olen vanhemmistani ja heidän suhtautumisestaan tosi ylpeä, hän iloitsee.

Sekä ensimmäisen että toisen kirjansa jälkeen Rönkkönen vannoi, ettei enää koskaan kirjoittaisi sinkkuudesta. Nyt hän tarkastelee ihmissuhteita jo laajemmalla spektrillä, muun muassa ystävyyssuhteiden kautta. Sinkkuuteen liittyvät tabut, kuten perheen perustaminen, riittämättömyyden ja yksinäisyyden tunteet ovat silti edelleen ajankohtaisia teemoja.

Rönkkösellä on niihin liittyvistä stereotypioista paljon sanottavaa.

– En halua elää sellaista elämää, että multa puuttuisi jotain. Siksi olen keskittynyt siihen, mitä minulla on sen sijaan, mitä minulta yhteiskunnan mielestä puuttuu. Sosiaalinen turvaverkko on paljon laajempi käsite kuin vain parisuhde.

Samaa sanomaa Rönkkönen pyrkii edistämään sosiaalisen median tileillään. Kirjailija julistaa yli kymmenille tuhansille seuraajalleen terveen minäkuvan ja itsensä rakastamisen sanomaa. Sitä, että riittää juuri sellaisena kuin on.

Rönkkönen nojaa tuolillaan hieman taaksepäin. Hän on pohtinut paljon, millaista sisältöä haluaa someen tuottaa. Täydelliset kiiltokuvat eivät herätä tunteita, ja toisten ahdistus aiheuttaa hänelle itselleenkin ahdistusta.

– Pyrin ajattelemaan, millainen olo julkaisusta sen katsojalle tulee. Mä haluan jakaa somessa empatiaa ja rakkautta, hän huokaa todeten, että ihmisten antama palaute tekee työstä vielä palkitsevampaa.

Rönkkösellä ja hänen kirjojensa päähenkilöllä vaikuttaa niin olevan paljon yhteistä, että fakta ja fiktio menevät faneilta usein sekaisin. Mikä oikein on totta?

Kirjailija on huomannut sen itsekin. Päähenkilölle sattuu ja tapahtuu, mutta oikeassa elämässä hän on huomannut miehien ennen kaikkea pelkäävän suoraa puhetta. Sinkkuvuosia on takana pian kymmenen.

– Totta kai miehet ovat googlettaneet mut ja varmaan miettivät, että päätyvät mun kirjoihin. Ja ymmärrän sen täysin. Omaa epävarmuutta verhoillaan vitseihin ja piikittelyyn sen sijaan, että kysyttäisiin suoraan.

Avoimuus on saanut potentiaaliset kumppanit luikertelemaan paikalta ennätysajassa.

– Olen pelännyt, että mä en tule koskaan löytämään kumppania. Se vaatii niin paljon siltä toiselta, kun olen itse niin sinut itseni, kehoni ja seksuaalisuuteni kanssa ja puhun asioista niin avoimesti.

– Se on hyvin turhauttavaa, koska en mä ole mikään hirviö. Mutten voi ruveta opettamaan ketään kohtaamaan ongelmiaan.

Rönkkösen kasvoille leviää ujonpuoleinen hymy.

– Nyt olen tosin tapaillut yhtä tosi hyvää tyyppiä. Hän on lukenut kaikki kirjanikin, eikä ole lähtenyt karkuun, hän hymyilee.

– Mutta ei siitä sen enempää. Pidetään peukkuja.

Täydellistä tarinaa ei ole olemassa, mutta tämä taitaa tarvita jatko-osan.