Mikael Gabriel paljastaa uudessa podcastissa jättävänsä räpin – löysi taukonsa aikana rauhan ja tähtää nyt urheilun ammattilaiseksi - Viihde - Ilta-Sanomat

Mikael Gabriel paljastaa uudessa podcastissa jättävänsä räpin – löysi taukonsa aikana rauhan ja tähtää nyt urheilun ammattilaiseksi

Mikael Gabriel palasi alkuvuonna parrasvaloihin vuoden pituiselta tauoltaan.

Julkaistu: 22.6. 22:36

Mikael Gabriel kokee pelanneensa rap-genren läpi. Nyt artisti haluaa panostaa lauluun.

Pitkältä tauolta palannut Mikael Gabriel kertoo jättävänsä rapmusiikin Aki Linnanahde Talk Show’ssa. 30-vuotias artisti kokee pelanneensa rap-genren läpi.

– Pelasin läpi sen pelin. Mä olen voittanut kaiken. Mä olen vuoden mies, Mikael sanoo viitaten parhaan miessolistin Emma-pystiinsä.

Mikael kertoo podcastissa, ettei halua enää tehdä musiikkia vain rapin raameissa. Viiden levytetyn rapalbumin jälkeen artistille syntyi tunne, että oli pakko löytää jotain uutta.

– Ennen taukoa olin tehnyt 11 vuotta putkeen keikkoja, levyjä, ja biisejä. Jossain vaiheessa tulee semmoinen fiilis, että onko tämä koko mun elämä. Teenkö mä koko mun elämän vaan jotain räppiä.

Artisti on tehnyt rap-musiikkia yli vuosikymmenen ajan.

Artisti poistui parrasvaloista vuoden 2019 keväällä. Vuoden pituisen tauon jälkeen Mikael Gabrielin somekanavat aktivoituivat taas, ja maaliskuussa kuultiin ensimmäisen kerran artistin uusi Löytäjä saa pitää -rakkauslaulu.

Nopeatempoisista riimeistään tunnetun artistin paluu tauolta herätti runsaasti keskustelua.

Fanit pistivät nopeasti merkille, että räppäri oli muuttanut tyyliään radikaalisti. Uutuuskappale muistutti huomattavasti enemmän balladia, kuin perinteistä rapmusiikkia.

Nyt Mikael Gabriel on julkaissut yhtä laulullisen Oli aikoi -kappaleen, joka käsittelee maailman muutoksia.

Artistin mukaan uusiin kappaleisiin tarvittu laulutaito ei tullut luonnostaan, vaan vaati harjoittelua ja laulutunteja.

– Kyllä kaikkea pitää harjoitella. Nyt mä laulan paremmin kuin kukaan muu räppäri.

Mikael Gabriel sanoo podcastissa tauon kohentaneen hyvinvointiaan. Artisti kertoo kuntoilleensa paljon, ja heränneensä jopa aamuvarhain salille treenaamaan.

– Nostan yli oman painoni penkistä. Pari vuotta sitten hyvä jos nousi 25 kiloa penkistä.

Liikunnan lisäksi Mikael Gabriel on kohentanut hyvinvointiaan myös unirytmin muutoksella.

Artisti kertoo podcastissa menneensä pari vuotta sitten nukkumaan vasta aamuyön myöhäisinä tunteina. Nyt artisti käy nukkumaan jo aikaisintaan yhdeksältä illalla.

Mikael Gabriel kertoo kuntoilleensa ahkerasti taukonsa aikana.

Mikael Gabrielin pari vuotta sitten aloittama golf on noussut tärkeäksi harrastukseksi. Podcastissa artisti hehkuttaa golfin positiivista vaikutusta henkiseen hyvinvointiin ja itsensä tutkiskeluun.

Tähden mukaan golfin pelaajan täytyy kuitenkin olla sinut itsensä kanssa, jotta kentällä jaksaa viettää pitkiä aikoja oman pään sisällä.

– Sun pitää oppia kestämään itseäsi, Mikael toteaa podcastissa.

Mikael Gabriel kertoo, ettei harrasta golfia vain leikkimielellä, vaan hänellä on lajin suhteen kunnianhimoiset tavoitteet. Tähti mainitsee jopa PGA-kiertueen, jota pidetään maailman arvostetuimpana ja korkeatasoisimpana golfkiertueena.

Artisti kertoo podcastissa, että voisi nähdä itsensä kilpailemassa golfissa.

– Mun unelma on pelata golfia niin hyvin, että voisin mennä johonkin suomalaiselle tourille pelaamaan.

Golfharrastus nosti esiin tähden ongelmat itsensä hyväksymisen kanssa.

– Kun aloitin pelaamisen niin huomasin, että mun on hyvin vaikeaa olla itseni kanssa pitkiä aikoja.

Artistin mukaan ongelman huomaa myös siitä, että hän asuu yhä 30-vuotiaana kämppäkaverin kanssa.

– Mä en halua olla yksin, Mikael toteaa podcastissa.

Artistin mukaan ongelmalle ei ole mitään tiettyä syytä, mutta myöntää rikkonaisen ja vaikean lapsuutensa vaikuttaneen siihen.

Mikael Gabriel eli nuoruutensa Helsingissä äitinsä kanssa. Mikaelin edesmennyt isä ei juuri ollut läsnä teini-ikäisen poikansa elämässä, sillä hän istui tuolloin vankilassa.

Artistin raju nuoruus piti sisällään rikollisuutta, päihteitä sekä karkailua kotoa. Kapinallinen teini-ikäinen otettiin myös huostaan.

– Totta kai kaikki asiat mitä meille lapsena tapahtuu vaikuttaa tänäkin päivänä edelleen, artisti toteaa podcastissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?