Aira Samulin tallettaa korona-arkeaan elokuvakameralle – ”Mun mielestä tätä pitäisi kaikkien tehdä!” - Viihde - Ilta-Sanomat

Aira Samulin tallettaa korona-arkeaan elokuvakameralle – ”Mun mielestä tätä pitäisi kaikkien tehdä!”

Aira Samuli on viettänyt koko kevään kotona, mutta ajanvietettä on löytynyt muun muassa valokuvien läpikäymisestä.

Julkaistu: 29.5. 13:01

Aira Samulin, 93, on pysytellyt koko kevään kotosalla tiukasti neljän seinän sisällä. ”Olen kuuliainen, totta kai.”

Koronakaranteenissa kotoaan pysyttelevällä Aira Samulinilla, 93, on ehdotus suomalaisille: kun eletään näin poikkeuksellisia aikoja, kannattaa kokemukset ja tuntemukset säilöä paperille tai nauhalle. Niin ne muistaa vielä pitkään.

– Airakin tekee näin, niin muidenkin vanhuksien kannattaa, hän nauraa.

– Olisi hyvä idea kirjoittaa paperille tai ottaa nauhalle tai mitä tahansa. Mä teen niin, että puhun kameralle.

Eilen tanssilegenda Samulinin kotiin Etelä-Helsinkiin asennettiin elokuvakamera mikrofoneineen, ja kun kamera käy, Samulin käy kameran edessä läpi ajatuksiaan alkavasta koronakesästä.

– Kerron tunnelmia. Olen ollut täällä (kotona) tiiviisti, en ole käynyt kertaakaan ulkona. Olen kuuliainen, totta kai, kun yli seitsemänkymppiset ovat karanteeni-ikäisiä ja mä olen jo 93. Perheen ei tarvitse olla huolissaan, olen kuuliaisesti neljän seinän sisällä.

Aira Samulin kesäpaikkansa Hyrsylän mutkan pihalla kaksi vuotta sitten.

Rakkaaseen kesäpaikkaansa, Lohjalle rakentamaansa karjalaiseen hirsilinna Hyrsylän mutkaan, Samulin ei ole päässyt. Matkakohde on vierailijoiltakin tällä hetkellä suljettu, mutta sen suurella pihalla voi käydä kävelyllä.

Innoitus lähti valokuvista

Yli kahden kuukauden karanteenissa Samulin on ehtinyt käynyt tuhansien ruutujen valokuvakokoelmaansa läpi.

– En ollut ajatellutkaan, mutta kuva on tuonut sen mieleen. Tästä mulla lähti se ajatus, että vaikka mä muistan kaiken, niin en kuitenkaan kaikkea jaksa tallentaa. Kun silloin kun se hetki on, kertoo siitä, silloin se on varmasti totta.

Tanssinopettaja Aira Samulin on ollut julkisuudessa vuosikymmenet. Kuva vuodelta 1981.

Asia tuli puheeksi tutun kanssa, joka on kuvannut Samulinista dokumenttia jo 20 vuoden ajan, ja niin asiassa pantiin toimeksi.

– Täällä kävi eilen sellainen avaruuspukuun pukeutunut kuvaaja, joka asensi kaikki paikoilleen.

– Joskus maailmassa voi sitten katsoa, miltä aidosti tuntui, kun oli tämä tilanne.

Ajatukset kannattaa vangita tuoreeltaan

Sota-ajan nuorena läpikäyneelle Samulinille asia on erityisen tärkeä. Samulinien kotitalo sijaitsi Karjalassa Hyrsylän mutkassa, jonka Neuvostoliitto valloitti heti talvisodan ensimmäisenä aamuna. Samulin menetti sodissa kotinsa lisäksi isänsä.

– Multa on niin paljon kysytty elämän aikana talvisodasta ja jatkosodasta ja lama-ajasta ja konkurssiaalloista ja kaikesta, että se on käynyt ihan työstä. Ihmisten olisi hyvä tallettaa ajatuksiaan.

Aira Samulin synnyinpaikassaan Karjalassa 2015.

Myöhemmin muistot voivat muuttua ja hämärtyä.

– Sellaiset dokumentit voisivat olla löydettävissä, ja ne kertoisivat aidosta tilanteesta.

Työ parasta lääkettä

Korona-aika on mullistanut koko elämän täysin. Muistiinpanojen tekeminen on tärkeää oman elämän historiankirjoituksen kannalta, mutta se myös huojentaa oloa tällä hetkellä.

– Mun mielestä tätä pitäisi kaikkien tehdä! Tämä on myös ajanvietettä, tässä on tekemistä eikä tunnu yksinäiseltä. On puuhaa ja tekemistä, koska työ on paras lääke. Sen sanoi äitini aikoinaan, ja sen olen elämässäni kokenut, Samulin sanoo.

Ensimmäisen kerroksen parvekkeelta Aira Samulin on voinut jutella sukulaisten ja tuttavien kanssa korona-aikana.

– Mä meinaan tehdä tätä nyt työkseni. Eipä mene hukkaan.

Samulinin mukaan on terapeuttista kirjoittaa paperille ajatuksiaan, laittoi sitten mitä tahansa. Kirjoittaa voi omalla tavallaan, eikä kukaan valvo kielioppisääntöjä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?