Hannele Laurin kaapin sisältö sai isän raivon valtaan – suomalaisjulkkikset paljastavat harvinaisia yksityiskohtia lapsuudenkodeistaan - Viihde - Ilta-Sanomat

Hannele Laurin kaapin sisältö sai isän raivon valtaan – suomalaisjulkkikset paljastavat harvinaisia yksityiskohtia lapsuudenkodeistaan

Millaisissa kodeissa kasvoivat sittemmin julkisuudessa tunnetuiksi tulleet omien alojensa menestyjät?

Hannele Lauri, Aleksi Seppänen, Inka Henelius ja Eva Biaudet kertoivat IS:lle lapsuudenkodeistaan.­

25.4.2020 10:29

Lapsena Laurin perheen mäyräkoira Judy nukkui Hannelen vieressä. Kuvassa Hannele Lauri rakkaan Nancy-koiransa kanssa.­

Hannele Lauri

Syntyi 1952 ja kasvoi Tampereella.

Näyttelijä Hannele Laurin, 67, isä oli ammattisotilas. Hannelen ollessa alle kouluikäinen perhe asui Linnan kasarmilla Hämeenlinnassa. Kasarmin vieressä oli naisvankila.

– Arvaa, oliko se meistä jännää. Emme koskaan onnistuneet kiipeämään tiiliseinää niin korkealle, että olisimme nähneet vankeja.

Hannele aloitti kansakoulun Tampereella, jonne oli muutettu aiemmin samana vuonna. Isän työskennellessä esikunnassa perhe muutti upseereiden taloon, jossa asuttiin Hannelen koko alakouluaika.

Perheeseen kuuluivat vanhempien lisäksi Hannelea pari vuotta vanhempi isosisko Beritta ja kuusi vuotta nuorempi pikkuveli Pertti.

– Aluksi olimme Berittan kanssa samassa huoneessa, mutta hinguin omaa huonetta. Jo silloin tuntui tärkeältä saada olla välillä omassa rauhassa. Tuntui ihanalta, kun lopulta sain oman huoneen.

Hannele Laurin isä oli ammattisotilas.­

Pienenä Hannele tykkäsi katsella kuvia kuninkaallisista. Hän muistaa vieläkin reaktionsa isänsä huomautukseen.

– Isä sanoi kuninkaallisten käyvän vessassa ihan samalla tavalla kuin me muutkin. Oikein suutuin ja ilmoitin, että kuningatar Elisabeth ei todellakaan käy vessassa, Hannele nauraa.

Mieluisampiin muistoihin kuuluvat lähellä sijaitsevissa maito- ja ruokakaupoissa käynnit äidin kanssa. Tuntui mukavalta hakea eri tuotteita pienistä puodeista.

– Isoja supermarketteja ei ollut. Kävimme myös Kauppahallissa ja torilla. Äitini karjalaiset vanhemmat olivat torikauppiaita.

Hannele muistaa olleensa poikamainen tyttö, joka leikki paljon poikien kanssa. Tyttökaverin kanssa oli aina sama kinastelun aihe.

– Kun leikittiin Tarzania ja Janea, kumpikin halusi olla aina Tarzan.

 Kun leikittiin Tarzania ja Janea, kumpikin halusi olla aina Tarzan.

Lauri urheili paljon ja voitti voimistelukilpailut, mistä tehtiin juttua Aamulehteen. Liikunnallisuuteen kannustanut isä oli ylpeänä katsomossa upseerikavereineen. Myös uiminen kuului suosikkilajeihin.

– Isä tapasi sanoa, että Suomi on tuhansien järvien maa, ja minun lapseni osaavat uida.

Myös koulunkäynnin tärkeyttä isä korosti.

– Hän oli vihainen, koska minua koulunkäynti ei kiinnostanut. Lukemalla sain hyviäkin numeroita, mutta yleensä en jaksanut lukea tarpeeksi. Paitsi uskonnontunteja rakastin, Hannele muistaa.

– Muuten minulla oli aina jotain muuta kuin koulu mielessä. Olin ylivilkas lapsi, jo silloin vähän levoton sielu. Olin varmaan aika mahdoton lapsi.

Hannele alkoi olla teini-ikäinen, kun perhe muutti upseerien talolta omaan asuntoon Sammonkadulle. Tuolloin perheeseen liittyi myös mäyräkoira Judy, joka nukkui Hannelen vieressä.

– Hankimme äidin kanssa Judyn kysymättä keneltäkään lupaa.

Äiti tuppasi hemmottelemaan lapsiaan.

– Kun ihastelin kaupan ikkunassa olevaa turkkia, äiti vei minut sisään ja sain sen. Äiti oli kova lellimään.

Lasten ei tarvinnut tehdä kotitöitä.

– Siitä jäi itsellenikin se, etten koskaan pakottanut omia poikiani tekemään kotitöitä. Onneksi he ovat myöhemmin oppineet tekemään niitäkin.

Hannele Lauri kuvassa vanhempiensa ja isosisko Berittan ja pikkuveli Pertin kanssa.­

Äiti laittoi ruoat, joista Hannelen suosikkeihin kuuluivat kaalilaatikko ja keitot.

– Eläissäni en ole syönyt niin hyviä lettuja kuin äidin tekemät.

Uudessa kodissa Sammonkadulla Hannelen huonetta koristivat ranskalaisnäyttelijä Alain Delonin kuvat.

– Voiko komeampaa miestä olla koko maailmassa, Hannele huokaa vieläkin.

Vapaustaistelija Che Guevaran kuva oli piilotettu kaapin sisälle. Kerran kaapinovi sattui olemaan auki isän tullessa huoneeseen. Hän repäisi kuvan kaapinovesta. Deloinin kuvat saivat jäädä seinälle, mutta upseerin tyttärellä ei saanut olla Che Guevaran kuvaa.

– Meillä kotona oli vaan Mannerheim kuva ja patsas.

Kodin sisustus koostui antiikista, tyylinä lähinnä rokokoo. Matot olivat kauniita itämaisia.

– Kodin tunnelma oli aina lämmin. Kumpikaan vanhemmista ei käyttänyt alkoholia. Saan olla onnellinen, että minulla oli niin ihanat vanhemmat ja turvalliset kotiolot, Lauri kiittää.

Eva Biaudet

Syntyi 1961 ja kasvoi Helsingissä.

Kansanedustaja Eva Biaudet, 59, on neljästä lapsesta toiseksi nuorin. Lapsuusvuodet kuluivat Helsingin esikaupunkialueella Kannelmäessä. Perhe oli muuttanut tuolloin uuteen kaupunginosaan jonkin verran ennen Evan syntymää ja siellä pysyttiin koko 60-luku.

– Olimme rivitaloasunnon ensimmäiset asukkaat. Alueella oli paljon lapsiperheitä, Eva Biaudet muistaa.

Eva Biaudet (oik.) pikkusisarensa Lenan kanssa kodin pihapiirissä Kannelmäessä 60-luvulla. Taustalla näkyvien pyykkitelineiden ympärillä oli hauska juoksennella.­

Eva Biaudet (vas.) ystävänsä Kissen kanssa Kannelmäessä 60-luvulla. Pilkullinen mekko oli äidin ompelema kuten useimmat muutkin perheen lasten vaatteet.­

Perheen kolmella tyttärellä oli yhteinen huone, Evaa kymmenen vuotta vanhempi veli oli omassa huoneessaan. Kun veli ei ollut kotona, pikkusisaret soittelivat hänen levyjään.

Kasvatukseen kuului huolenpito sisaruksista. Evan pikkusisar on häntä melkein neljä vuotta nuorempi.

– Meillä oli vahvat perhesiteet. Aina korostettiin, että toista ei saanut jättää ja heikommista piti kantaa vastuuta. Se koski myös kavereita, ei vain sisaruksia. Kaverit olivat aina meille tervetulleita.

Koulussa tehtiin usein retkiä, joiden kohokohtiin kuuluivat äidin tekemät eväät.

– Äiti teki hirveän hyviä eväsleipiä retkille. Tuntui tärkeältä, että niitä oli paljon, halusin eväitä olevan enemmän kuin muilla.

 Emme saaneet syödä valkoista leipää eikä lauantaimakkaraa. Eikä kokista saanut juoda.

Äidillä oli syömisen suhteen tiettyjä linjauksia.

– Emme saaneet syödä valkoista leipää eikä lauantaimakkaraa. Eikä kokista saanut juoda.

Eva ei kokenut olevansa hankala lapsi, mutta isän kertomasta voisi päätellä muutakin.

– Isä sanoo, että tein mitä halusin, mutta en muista sen aiheuttaneen mitään ongelmia.

Kotona keskusteltiin paljon ja lasten mielipiteistä oltiin kiinnostuneita.

– Sain tasa-arvoisen ja vapaan kasvatuksen. Minulla oli vahva käsitys lasten oikeuksista, Eva sanoo.

Eva Biaudet kotipihalla Kannelmäessä 60-luvulla. Rivitalon isoon pihapiiriin kuuluivat keinut ja uima-allas.­

Perhe oli kaksikielinen. Kajaanista lähtöisin olleen äidin kanssa puhuttiin suomea, isän kanssa ruotsia.

– Perheemme kaksikielisyys muokkasi ajatteluani. Kielivähemmistöön kuuluminen teki minusta monella tapaa tietoisen.

Koulun Biaudet kävi ruotsinkielellä.

– Joka perjantai opettaja paistoi meille lettuja, jos koko luokka oli käyttäytynyt hyvin, kansanedustaja muistelee.

Inka Henelius

Syntyi 1979 ja kasvoi Lappeenrannassa.

Urheiluankkuri ja uutistoimittaja Inka Henelius, 41, oli parivuotias, kun perhe muutti mäen päälle rakennuttamaansa omakotitaloon neljän kilometrin päähän Lappeenrannan keskustasta.

– Talo sijaitsee kadunpäädyssä, josta pääsee metsäpolkua Saimaan rantaan, Inka Henelius kertoo.

Lapsuuden koti Lappeenrannassa.­

Perheeseen kuului vanhempien lisäksi kuusi lasta. Inkalla on kolme vanhempaa sisarta ja kaksi nuorempaa veljeä. Hänellä oli yhteinen huone kolme vuotta vanhemman sisarensa kanssa. Huoneen seinillä oli Villivarsa-lehden kuvia, jotka myöhemmin vaihtuivat musiikkipuolen julisteisiin.

– Äiti on ollut maailman kovin Marimekko-fani. Hän ompeli meille tytöille vaatteet, joten olimme päästä varpaisiin puetut Marimekon eri kuoseihin.

Marimekko oli vallalla myös sisustuksessa.

Neljän tyttären suosikkileikkeihin kuuluivat missikisat.

– Nuorimpana en koskaan saanut olla Miss Suomi vaan perintöprinsessa. Ja usein piti olla kisojen juontaja tai tuomari.

Nuorimmaisuus näkyi myös paperinukeilla leikittäessä.

– Minulle jäivät ne paperinuket, joilta puuttui toinen käsi tai oli muuta vikaa.

Inka Henelius ja joulupukin sylissä pikkuveli Perttu.­

Inka, Katja, Petra ja Nina veljistä vanhemman Pertun ristiäisissä.­

Saman kadun omakotitaloissa oli paljon lapsia, joista osan kanssa pidetään edelleen yhteyttä.

– Minulla oli vilkas mielikuvitus ja olin kova keksimään leikkejä. Olin myös sisukas ja sitkeä. Kun olin meistä tytöistä nuorin, oli pysyttävä muiden vauhdissa mukana vaikka hammasta purren. Siitä ehkä johtuu kilpailuhenkisyytenikin.

Liikunnallinen Inka pelasi lapsena pesäpalloa, tennistä ja koripalloa. Yhdeksänvuotiaana sai aloittaa ratsastuksen.

– Sisko oli aloittanut yhdeksän vanhana, joten minä notkuin talleilla hänen kanssaan kolme vuotta odottaen täyttäväni yhdeksän.

Perheessä oli tiukat kotiintulo- ja nukkumaanmenoajat.

– Jos halusi vähän ylimääräistä aikaa kotiin tulemiseen, piti kysyä iskältä eikä äidiltä.

Tietyissä asioissa kotona oltiin tiukkoja. Äiti oli ammatiltaan lastentarhanopettaja, mutta kotona pitkään lasten ollessa pieniä.

– Äiti oli oikea kodin hengetär. Hän teki kaiken ruoan itse.

 Äiti oli oikea kodin hengetär. Hän teki kaiken ruoan itse.

Lautanen piti syödä tyhjäksi. Sitä ennen ei päässyt kavereiden kanssa ulos, vaikka kuinka kaverit olisivat soitelleet ovikelloa. Näin kävi yleensä ainakin maksapihvien kohdalla.

– Silloin piti yleensä katsella keittiön ikkunasta, kuinka kaverit olivat jo ulkona leikkimässä, kun me isosiskon kanssa vielä yritimme nieleskellä vähemmän mieluista ruokaa.

Inkan vahvoihin lapsuusmuistoihin kuuluvat kesät mummolassa. Äidinäiti asui maatilalla Lappeenrannan lähellä Lemillä. Siellä oltiin kesäisin heinätöissä ja perunankaivuussa.

– Siellä opin työnteon mallin. Opin hoitamaan eläimiä ja ymmärsin, mistä ruoka tulee kauppoihin.

Aina lauantaiaamuisin mummo paistoi ruisleivät ja rieskat. Siihen tuoksuun oli ihana herätä.

– Sitä kaipaan edelleen. Mieleen on jäänyt myös vahvat makumuistot. En pysty juomaan rasvatonta maitoa, kun lapsena join aina aitoa, käsittelemätöntä lehmänmaitoa.

Henelius tottui pienestä pitäen olemaan isoissa porukoissa. Omia sisaruksia oli viisi ja myös serkkuja iso liuta.

– Yhä edelleen tarvitsen ja haluan ympärilleni muita ihmisiä. Tykkään tehdä kaikkia asioita porukalla ja haluan elämää ympärilleni, Inka sanoo.

Aleksi Seppänen varttui rivitalossa Oulussa.­

Aleksi Seppänen

Syntyi 1978 ja kasvoi Oulussa.

Tanssija ja osteopaatti Aleksi Seppänen, 41, oli parivuotias, kun perhe muutti rivitaloon. Isä sai yliopisto-opintojen ohessa työpaikan sveitsiläisestä lääkeyrityksessä, joka mahdollisti omistusasuntoon muuttamisen. Aleksin lapsuusmuistot sijoittuvat oululaiseen Kuivasjärven kaupunginosassa sijainneeseen rivitaloon.

Perheeseen kuului tuolloin vanhempien lisäksi Aleksin kolme vuotta vanhempi isosisko. Rivitalossa oli neljä huonetta ja keittiö, joten molemmat lapset saivat omat huoneet. Oma huone oli iso ilonaihe. Siellä leikittiin legoilla ja tuolloin suosituilla He-Man -leluhahmoilla.

– He-Manit olivat niin kalliita, että niitä keräiltiin. Vuosia siihen meni, mutta minulla oli niitä parhaimmillaan yli kymmenen kappaletta.

Huoneen seinälle pääsi Suosikki-lehden julisteita.

– Dingo oli kova juttu kesällä 1985, sitä kuunneltiin kaseteilta.

Tuona kesänä Aleksin isä toteutti oman haaveensa hankkimalla rummut. Ei itselleen vaan pojalleen.

– Isä ei ollut koskaan saanut rumpuja vaikka olisi halunnut. Olin rummuista innoissani, mutta eivät ne olleet minulle mikään unelma.

Aleksi Seppänen sai kesällä 1985 rummut, joilla hän paukutti Dingon hittejä.­

Kotona kannustettiin musiikin pariin, mutta myös urheiluharrastuksiin. Nykyisin triathlonissa kilpaileva Seppänen muistaa idoleidensa olleen urheilusankareita.

– Urheilu on aina kuulunut elämääni. Laji vaihteli, mutta harrastin aina jotain, jossa halusin tulla maailman parhaaksi.

Rivitaloalueella asui paljon lapsiperheitä, joten kavereita löytyi läheltä, yksin ei tarvinnut olla.

Parhaiten mieleen ovat jääneet lapsuuskesät. Kesällä 1984 katsottiin isän kanssa Los Angelesin olympialaisia. Silloin yleisurheilu vaikutti leikkeihin. Kesän 1985 täytti musiikki Dingon ja rumpujen ansiosta. Kesällä 1986 Meksikossa oli jalkapallon MM-kisat ja silloin pihapiirin leikkikentällä pelattiin jalkapalloa. Samana kesänä syntyi myös Aleksin pikkuveli.

Perjantaisin oli saunapäivä, jolloin Aleksi sai pullon keltaista Jaffaa jaettuna puoliksi isosiskon kanssa.

– Mummo oli hammaslääkäri ja hän piti huolta hampaiden kunnosta. Sokerin syönti oli rajattua, karkkia sai vain karkkipäivänä lauantaina.

Aleksi odotti viikonloppuja, koska lääkeyhtiön edustajana matkustellut isä tuli silloin kotiin.

– Ikävöin isää viikolla hänen ollessaan poissa. Silloin ei voinut pitää jatkuvasti yhteyttä puhelimella kuten nyt.

Kotiin tultiin ja nukkumaan mentiin määrättyinä aikoina.

– Piti totella, kun jotain sanottiin eikä vängätä vastaan.

Seppäselle ei tahtonut maistua lämmin ruoka.

– Olisin voinut vaikka elää ruisleivällä ja erityisesti jälkiuunileivällä. Äiti oli jossain vaiheessa huolissaan, kun mikään ruoka ei kelvannut, mutta ruisleipä maistui.

 Olisin voinut vaikka elää ruisleivällä ja erityisesti jälkiuunileivällä.

Vanhemmat loivat rajat, joissa oli turvallista olla. Turvallisuus on asia, joka lapsuudesta on jäänyt päällimmäisenä mieleen.

Seppänen arvelee ollensa helppo lapsi, vaikka luonteessa oli jo silloin vahvaa määrätietoisuutta.

– Siinä mielessä luonne oli kova, että jos halusin opetella jonkin taidon, sen myös tein.

Seppänen sitoutui jo pienenä harjoittelemaan sen hetkistä kiinnostuksen kohdettaan jopa tuntikausia. Tanssimisen hän aloitti samana syksynä, jolloin täytti yhdeksän.

– Innostuin mistä tahansa, niin halusin tulla siinä maailmanmestariksi. Kilpailuvietti ja halu menestyä olivat kovia.

Pikkuveljen jälkeen Aleksi sai vielä pikkusisaren vuonna 1988. Nelilapsinen perhe muutti isompaan omakotitaloon.

– Sain taas oman huoneen. Minulle oli ollut kova pala jakaa jonkin aikaa huone pikkuveljen kanssa, Aleksi muistaa.

Aivokirurgin urasta haaveillut poika tutki isänsä anatomian kirjoja.

– Minusta ei tullut lääkäriä, mutta tuli osteopaatti. Olen saanut laittaa itseäni likoon tanssijana, mutta nyt täytän vahvaa tarvettani auttaa muita. Osteopatia tuntuu omalta jutultani, vastaanottoaan Kaapelitehtaalla pitävä Seppänen sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?