Sara Parikka paljasti vastasyntyneen vauvansa nimen – selkeä yhteys isosiskoihin ja isään - Viihde - Ilta-Sanomat

Sara Parikka paljasti vastasyntyneen vauvansa nimen – selkeä yhteys isosiskoihin ja isään

Sara ja Mikko Parikan kolmas lapsi on saanut nimen.

Sara Parikka halusi keksiä tyttärelleen M-kirjaimella alkavan nimen.­

12.4.2020 17:02

Salatut elämät -sarjasta tutun näyttelijäpari Sara ja Mikko Parikan kolmas lapsi syntyi reilut pari viikkoa sitten. Parikoiden perhe täydentyi kolmannella tyttärellä, ja nyt he ovat paljastaneet pienokaisen nimen.

Sara Parikka kertoo blogissaan ja Instagramissa, että vauva saa nimekseen Melina.

– Nimi on ollut mielessä jo pitkään, mutta ei oltu lyöty mitään lukkoon ennen pienen syntymää. Piti ensin nähdä miltä vauva näyttää, Parikka kertoo blogissaan.

Nimi jatkaa perheen valitsemaa linjaa, sillä myös pienokaisen isosiskojen nimet alkavat M-kirjaimella, samoin kuin Mikko-isän. Parikoiden kaksi vanhinta tytärtä ovat Mimosa ja Matilda.

Digi- ja väestöviraston Nimipalvelun mukaan Melina-nimen on tänä vuonna saanut kuusi lasta. Vuosina 2010–2019 nimi annettiin yhteensä 663 tyttövauvalle. Yhteensä Melinoja on ollut Suomessa 2043 eli nimi on melko harvinainen.

Parikan mukaan pienokaisen nimeä juhlistetaan kesällä, mikäli koronatilanne sen sallii.

Sara Parikka kertoo blogissaan, että uusi arki kolmen lapsen kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin. Perhe pysyttelee kotona, ja heillä on valtavasti aikaa nauttia toistensa seurasta.

– Ensimmäiset viikot ovat menneet tosi kivasti. Melina on siro, herkkä ja veikeä pieni vauva. Hän on alkanut olemaan enemmän hereillä, ja se on tietty meistä kaikista ihan huippua.

Isosiskot Matilda, 6, ja Mimosa, 3, ovat Parikan mukaan ottaneet uuden tulokkaan avosylin vastaan.

– Matilda ja Mimosa ovat olleet aivan mahtavia isosiskoja sekä apureita. He hakevat tutit, vaipat ja milloin mitäkin. Vielä vauvan saapuminen perheeseen ei ole aiheuttanut mitään mustasukkaisuutta. Tytöt hellittelevät vauvaa kilpaa!

Parikat muuttivat helmikuussa uuteen, itse rakentamaansa hirsikotiin. Parin suuressa ja modernissa talossa on korkeat huoneet, vaaleasta hirrestä valmistetut seinät, tarkkaan harkittuja yksityiskohtia ja valtavat ikkunat.

Sara ja Mikko Parikka tulivat molemmat tunnetuksi Salatuista Elämistä. Sara aloitti sarjassa Peppi Puolakan roolissa vuonna 2008. Hän jätti Salkkarit vuonna 2014, mutta on vieraillut sarjassa sen jälkeen pariin otteeseen.

Mikko Parikka puolestaan debytoi Salkkareissa vuonna 2010 ja kuuluu yhä sarjan näyttelijäkaartiin. Hän näyttelee sarjassa Jiri Viitamäkeä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?