Viulisti Elisa Järvelä: ”Las Vegasista tuli yhteydenotto” - Viihde - Ilta-Sanomat

Viulisti Elisa Järvelä: ”Las Vegasista tuli yhteydenotto”

Viulisti Elisa Järvelä on alkanut säveltää omaa musiikkia. ”Sävelet syntyvät elämästä, tunteista ja kokemuksistani”, hän kertoo Tainola Show -podcastissa.

Julkaistu: 28.3. 7:57

Viulisti Elisa Järvelä on tullut sen verran tunnetuksi jo maailmallakin, että hän on saanut esiintymispyynnön Las Vegasiin.

Upeannäköinen ja ulospäin suuntautunut Elisa Järvelä, 34, aloitti viulunsoiton nelisenvuotiaana. Viimeiset vuosikymmenet hän on soittanut instrumenttiaan ahkerasti, valmistunut Sibelius Akatemiasta, käynyt mestarikursseja ja soittanut pienessä nuorten muusikoiden ryhmässä paavi Johannes Paavali II:lle vuonna 2004. Viulutaituri on ihastuttanut yksityiskeikoilla myös maailman kuninkaallisia sekä tavallisia juhlijoita muun muassa Lontoon ja Espanjan klubeilla.

Koska Elisa on vaalea ja kaunis suomalaisnainen, on häntä usein verrattu Linda Lampeniukseen.

– Linda on hieno viulisti, hän kuittaa vertailut.

Elisa kertoo Tainola Show -podcastissa, että rakastaa olla lavalla; hän onkin onnellisimmillaan saadessaan esiintyä.

  • Kuuntele koko Tainola Show -podcast alla olevasta soittimesta. Jos soitin ei näy oikein, voit kuunnella jakson Suplasta tästä.

Elisa on kunnianhimoinen tekemisessään. Hän on alkanut nyt säveltää myös omaa musiikkia yhteistyökumppaninaan tuottaja Janne Hyöty.

– Oman musiikin tekeminen on ollut pitkäaikainen haaveeni ja onneksi löysin Jannen. Sävelet syntyvät elämästä, tunteista ja kokemuksistani, hän kertoo.

Vaikka oma musiikkia syntyykin, haluaa Elisa vieläkin enemmän.

– Vielä en ole valmis ja toivon pääseväni tekemään jonakin päivänä musiikkia maailman huippuammattilaisten kanssa, hän miettii.

Läpimurto saattaa olla lähellä, sillä sana taitavasta suomalaisviulistista on kiirinyt Nevadaan asti.

– On totta, että Las Vegasista on oltu minuun yhteydessä. Joten ehkä sitten sinne esiintymään jonakin päivänä, hän sanoo arvoituksellisesti.

Aiemmin julkaistuja Tainola Show’n podcasteja ja videoita voit kuunnella ja katsoa tästä.

Kaikki Ilta-Sanomien podcastit löytyvät osoitteesta is.fi/podcast eli täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?