Isto Hiltunen odottaa vaimonsa kanssa paluulentoa Kanarialla: ”En oikein tiedä, kannattaako täältä tulla Suomeen”

Iskelmälaulajan piti lomailla vaimonsa kanssa kuukausi Playa del Inglésissä, mutta korona muutti suunnitelmat. Hengityssuojat pariskunta otti mukaan Suomesta – tosin ihan eri syystä.

Isto ja Leena Hiltusella on matkassa myös hengityssuojaimet. Tosin caliman, ei koronan takia.

19.3.2020 19:19

Muusikko, iskelmätähti Isto Hiltusen ja hänen Leena-vaimonsa maaliskuun mittainen reissu Kanarian saarille ei mennyt kuten piti. Pariskunta on palaamassa Playa del Inglésistä etuajassa perjantaina – jos lento vain toteutuu.

– Yhdellä tuttavapariskunnalla on jo kaksi paluulentoa Suomeen peruuntunut, puhelimitse tavoitettu Hiltunen, 52, kertoo.

Norwegian on vakuutellut, että alkuperäinen paluulento aprillipäivänä toteutuu. Kotikonnuille Kontiolahdelle halajaviin Hiltusiin vakuuttelu ei ole tehonnut.

– Maksoimme edestakaisista lennoista vuosi sitten 400 euroa. Nyt ostimme itse paluulennon, joka maksaa 1200 euroa, Hiltunen harmittelee.

– Voi olla, että teimme hätäratkaisun – tai sitten teimme hyvän ratkaisun. Sen näkee pian.

Hiltuset ovat olleet käytännössä nyt viisi päivää eristyksissä pienessä Ojos de Garzan kylässä lähellä Gran Canarian lentokenttää.

– Katolle kun kiipeää, niin näkee lentokoneiden nousevan ja laskeutuvan. Että kyllä täällä vielä lentoliikenne toimii, Isto Hiltunen naurahtaa.

Kolmisen viikkoa sitten Hiltuset pakkasivat laukkuihinsa nyt niin trendikkäät hengityssuojaimet. Mistään kaukoviisaudesta koronan suhteen ei kuitenkaan ollut kyse.

– Ennustajan lahjat eivät riittäneet siihen, Hiltunen myöntää.

– Suojaimet otettiin siksi, että täällä oli ollut Saharasta tullut calima-hiekkamyrsky. Näkyvyys oli pahimmillaan niin huono, etteivät koneet voineet nousta. Hiekkamyrsky oli paikallisten mukaan pahin 40 vuoteen.

Tilanne ei välttämättä ole tältäkään osin ohi. Yksi ”pikku-calimakin” on saarelle välillä saaren yli käynyt.

– Nytkin välillä näkyy orastava utu, kun vuorille katsoo. Välillä pitää varmistaa terassinpöytää pyyhkäisemällä, ettei calimaa ole vaan tullut.

Perjantaisen lennon ostaminen tuli siis Hiltusille kalliiksi. Mutta myös terveydellinen puoli mietityttää.

– Tulee ristiriitaisia tunteita. Täällä korona-tilanne on ehkä pikkasen Suomea edellä, mutta karanteenitoimien ansiosta uskoisin, että täällä ollaan hyvin tilanteen päällä. En oikein tiedä, kannattaako täältä tulla Suomeen.

– Olemme pysyneet terveinä. Täällä on mukavan lämmintä ja ruoka on edullista. Mutta kun tuli tieto, että tämä hässäkkä voi kestää kolme kuukautta, niin alkoihan aika täällä tuntua pitkältä.

Hiltuset ovat vieraana muusikkokollega Jari Karjalaisen asunnossa. Hausmylly-yhtyeessä tunnetuksi tullut Karjalainen pyörittää Playa del Inglésissä saunaravintola Kontulan Helmeä.

– Toisaalta Jari ei pääse nyt Suomesta pois, joten siinä mielessä me voitaisiin pysyä täällä!

Hiltusten käyttämän talon yhteydessä olisi uima-allas. Mutta se on nyt käyttökiellossa.

Ulkona liikkumista rajoitetaan Kanarialla Suomea voimakkaammin. Hiltusilla on käytössään vuokra-auto, mutta liikkuminen on vähäistä.

– Kilometrin päässä käydään kyläkaupassa. Apteekissa, tankkaamassa ja pankissa saa lisäksi käydä. Koiraa saa ulkoiluttaa oman korttelin alueella, mutta vain yksi ihminen per koira, Isto Hiltunen kertoo määräyksistä.

Kanariansaaret menivät käytännössä kiinni viime lauantain päätteeksi puoliltaöin.

– Poliisi tuli ravintolaan ja antoi käteen paperit, missä kerrottiin, mitä sen jälkeen saa enää tehdä.

Playa del Inglésin keskustan tapahtumia tai tapahtumattomuutta Hiltunen vilkaisee aika ajoin livekameran avulla. Hiljaista on.

– Ravintoloissa ei näy ketään. Vain klinikan edessä on jotain liikettä. Ymmärrän hyvin, jos jotkut pienessä hotellihuoneessa asuvat tympääntyvät tilanteeseensa.

Tartuntariskien minimoimiseksi Hiltuset halusivat, ettei perjantain (oletetulla) paluulennolla ole lainkaan välilaskuja. Helsinki-Vantaalta pariskunnan on tarkoitus ajaa suoraan Joensuun Prismaan.

– Haemme yöllä auki olevasta noutopisteestä ennakkoon varaamamme elintarvikekassit. Siitä sitten kahdeksi viikoksi karanteeniin kotiin.

Vakavin riski lienee odotettavissa heti alkumatkasta.

– Kuvat Las Palmasin lentokentän odotushallista ovat karmivia. Turistit tungoksessa! Jos ei aiemmin ollut koronaa, niin kohta saattaa olla.

Isto Hiltunen odotti Suomen keikkakevättä, mutta nyt koronan vuoksi kalenteri on kuivempi kuin Kanarian maaperä.

Hiltusen piti tehdä Kanarialla kuukauden aikana kuusi ravintolakeikkaa, mutta niistä ehti toteutua vain kaksi. Isompi ongelma on edessä Suomessa.

– Minun piti alkaa keikkailla palattuani ruskettuneena Suomeen. Eka keikka olisi ollut lauantaina 4. huhtikuuta Kunnonpaikassa Siilinjärvellä.

– Nyt kalenteri on tyhjä. Ja paluulennot tekivät ison loven varmuusrahastoon.

Tilanne mietityttää muutenkin.

– Tuntuu, että on kokonaan unohtanut ajan ennen koronaa. Välillä pitää oikein repiä itsensä irti tiedotusvälineistä.

Tekemisen puutteessa tarvitaan mielikuvitusta. Kaikki Iston ideat eivät kuitenkaan Leena-vaimoa innosta. Etenkään se, mikä liittyy Leenalta peruttuun aikaan kampaamossa.

– Löysin tästä talosta sakset!

Isto Hiltunen haluaisi aikaa tappaakseen leikata Leena-vaimonsa hiukset, mutta asiasta ei ole vielä syntynyt sopua.

Isto ja Leena Hiltunen pääsevät ehkä perjantaina Kanarialta Suomeen. Ehkä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?