Hollantilainen menestyskirjailija Herman Koch, 66, on kirjoittanut omaelämäkerrallisen teoksen nuoruudestaan. 19-vuotiaana Koch pakeni äitinsä kuoleman aiheuttamaa surua Suomeen, Pohjois-Karjalan perukoille. Suomen päivät (Siltala) julkaistaan Suomessa vielä maaliskuussa.
Kochin läpimurtoteosta Illallinen (2009) on myyty yli miljoona kappaletta. Kirjasta on tehty näytelmä ja elokuvaversioita hollanniksi, italiaksi ja englanniksi. Romaanin Hollywood-versiossa näyttelivät muun muassa Richard Gere ja Laura Linney.
Maailmankuulun kirjailijan kirjoja on käännetty 21 kielelle. Koch tuli kotimaassaan tunnetuksi jo ennen kirjailijauraansa television viihdeohjelmassa Roskis (Jiskefet). Hän käsikirjoitti ohjelmaa ja näytteli siinä kahden kaverinsa kanssa.
Alankomaissa Kochin tuorein kirja on saanut ylistäviä arvioita. Hollantilainen, laajalevikkinen Het Parool -lehti kehuu Suomen päiviä nerokkaaksi ja kenties kirjailijan parhaaksi romaaniksi. Haastatteluissa Koch on kutsunut uusinta kirjaansa tärkeimmäksi teoksekseen.
Irvailevasta ja ironisesta kirjoitustyylistä tunnetun Kochin romaaneissa seikkailevat vinksahtaneet hahmot. Onkin kiinnostavaa, miten kirjailija kuvailee uudessa kirjassaan itseään ja omaa ajatteluaan. Kirjailija on myöntänyt olevansa sama Herman kuin kirjassa.
Suomalaisia toki kiinnostaa myös, millaista viestiä pienestä maastamme maailmankuulu Koch vie maailmalle.
– Päähenkilön nimi on Herman Koch, mutta se ei tarkoita, että kaikki olisi totta, Koch kertoi tulevasta kirjastaan Ilta-Sanomille 2017.
Tuolloin hän oli Suomessa markkinoimassa neljättä romaaniaan Pormestari. IS:n haastattelussa Koch kertoi oppineensa vuoden aikana suomea mutta unohtaneensa kielen. Joskus hän sanoi tunnistavansa edelleen yksittäisiä suomen sanoja Amsterdamin kaduilla.
Vuonna 2016 hän vieraili vaimonsa kanssa Vuonisjärvellä tapaamassa entistä isäntäperhettään.
– Emme olleet pitäneet ollenkaan yhteyttä. Oli mukava nähdä monen vuoden jälkeen. Olimme kaikki vanhentuneet, Koch sanoi.
19-vuotiaana pojankloppina kirjailija päättää lähteä tekemään maatilan töitä Pohjois-Karjalaan. Kaveripiirissä ratkaisu hämmästyttää. Miksi kätkeytyä suomalaiseen metsään, eikä lähteä normaaleiden nuorten tapaan esimerkiksi Ranskaan keräämään viinirypäleitä?
Erikoiseen ratkaisuun on monta syytä: Koch haluaa tehdä jotakin käsillään, olla yksin, päästä irti äidin kuoleman tuomasta surusta ja keksiä, mitä tekisi elämällään.
On vuoden 1973 talvi ja Lieksan asemalla junan kyydistä ei jää kukaan muu. Pariskunta, jonka nurkkiin hollantilaisnuorukainen muuttaa, puhuu vain suomea. Puheyhteyden ulkomaailmaan saa vain pitkän odotuksen jälkeen puhelinkeskuksen kautta. Helpompi on kirjoittaa kirjeitä.
Suomalaiset juovat alkoholia lisäämällä teräviä mehupulloon tai juomalla suoraan yhdeksänkymmenprosenttista spriitä läpinäkyvästä pullosta ilman etikettiä.
Suomalaisten ulkonäköä Koch kuvailee vähemmän mairittelevaan sävyyn. Mieleen jää pyöreät posket ja taaempana kasvoissa pilkottavat silmät. Suomalaisnaisissa hän näkee piirteitä Mongoliasta: lumenvalkea iho ja sikkarallaan olevat silmät. Pohjois-Karjalassa kirkonkylän tanssiaisissa nuori tyttö pukeutuu kuin vanha täti.
Suomen kesistä kirjailija muistaa piinallisen hyvin hyttyset. Ne rikkovat idyllin hetkessä, Koch kuvailee.
Vuonna 2012 kirjan kirjailija palaa Suomeen. Turun kirjamessuilla hän törmää runokokoelmaan, jossa on runo nimeltä Suomen päivät.
Mieleen palaavat kolmenkymmenenyhdeksän vuoden takaiset tapahtumat ja eräs sikkarasilmäinen Anna.
Kirjassa Koch maalaa kuvan itsestään naistenmiehenä: Amsterdamissa odottaa vakituinen tyttöystävä, kun hän heilastelee suomalaisten tyttöjen kanssa lähes kahdentuhannen kilometrin päässä.
Perinteisestä suomalaisesta ruoasta Herman ei pidä. Kun hän palaa Suomeen vuosien jälkeen, hän suosii mieluummin pizzaa kuin karhun- tai poronlihaa. Hänen mielestään karhu ja poro herättävät liikaa tunteita, eikä niitä saa siksi syödä. Hän on huomannut myös, että suomalaisia tapaa varmemmin pizzeriassa kuin suomalaisia erikoisuuksia tarjoavassa ravintolassa, joka on täynnä vierasmaalaisia.
Kun kirjan Herman palaa vuosikymmenten jälkeen Pohjois-Karjalaan, hän syö italialaisen ravintolan terassilla ja ajattelee Annaa, ensimmäistä kertaa sitten nuoruutensa ja toivoo tapaamista.
Ehkä tapaaminen olisi järjestynyt, jos korona ei olisi puuttunut peliin ja sulkenut Eurooppaa – Koch oli tulossa Suomeen parin viikon päästä kertomaan kirjasta.
