Satu Tuomisto löysi rinnalleen uuden miehen – viihtyneet yhdessä jo tovin - Viihde - Ilta-Sanomat

Satu Tuomisto löysi rinnalleen uuden miehen – viihtyneet yhdessä jo tovin

Satu Tuomisto on vuoden 2008 Miss Suomi. Nykyisin nainen työskentelee muun muassa juontajana.

Julkaistu: 27.2. 16:29

Satu Tuomisto kertoo Ilta-Sanomille tapailleensa uutta miesystävänsää jo tovin.

Entinen Miss Suomi, juontaja Satu Tuomisto, 34, myönsi Ilta-Sanomille, että hänen elämässään on tärkeä ihminen.

– Elämässäni on joku, mutta katsotaan, mitä siitä tulee, hän pyöritteli.

Satu ja hänen miesystävänsä ovat tapailleet jo tovin ja pari viihtyy hyvin yhdessä. Molemmat muun muassa pitävät ulkoilusta ja urheilusta sekä pitkistä lenkeistä koirien kanssa.

– Hän ei ole julkisuuden henkilö, joten ei tästä sitten enempää, Satu sanoi kohteliaasti suunnittelija Riikka Ikäheimo x Stockmann -lanseeraustilaisuudessa.

Satu Tuomisto eli aikoinaan lyhyen liiton johtaja Petri Aarnion kanssa, mutta he päätyivät eroon viime vuonna kesän kynnyksellä. Satu on sittemmin ottanut takaisin Tuomisto-sukunimensä.

Satu Tuomisto erosi viime kesänä aviomiehestään Petri Aarniosta.

Tuomisto kertoi erostaan Ilta-Sanomien Tainola-podcastissa viime kesänä. Hän totesi tuolloin, että julkisuus toisinaan hankaloittaa uusien ihmissuhteiden muodostumista.

– Minulle ihmissuhteet eivät ole olleet helppo tie. Nyt, jos haluaisin eron jälkeen löytää kivan kumppanin, julkisuus toisi varmasti ainakin alussa siihen omat paineensa. Ennen kuin meistä kumpikaan olisi varma seurustelun askelmerkeistä, homma olisi jo lehdissä jonkun niin sanotun lähipiirin paljastuksen ansiosta, hän pohti.