Voice: Evelina esiintyi ruotsinlaivalla, kun hänen korviinsa kantautui jotakin asiatonta – sitten artisti keskeytti keikkansa ja antoi yleisön kuulla kunniansa - Viihde - Ilta-Sanomat

Voice: Evelina esiintyi ruotsinlaivalla, kun hänen korviinsa kantautui jotakin asiatonta – sitten artisti keskeytti keikkansa ja antoi yleisön kuulla kunniansa

Evelina kertoo joutuneensa keskeyttämään sunnuntaisen keikkansa Silja Symphonylla.

Julkaistu: 26.2. 20:18

Kesken keikan Evelinaa kehotettiin riisumaan paitansa. Artisti ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi, vaan antoi välittömästi palautetta asiattoman kommentin huutaneelle henkilölle.

Lukuisista hiteistään tunnettu artisti Evelina, 23, esiintyi sunnuntaina Silja Symphony -aluksella, joka liikennöi väliä Helsinki-Tukholma. Tiistaina The Voice kertoi ikävästä välikohtauksesta, johon suosikkilaulaja joutui kesken keikkansa.

Voicen mukaan Evelinan keikkaa oli katsomassa suuri yleisöjoukko. Kesken keikan yleisöstä kantautui huuto ”paita pois”, joka sai laulajan näkemään punaista. Evelina keskeytti keikkansa hetkeksi ja totesi yleisölleen, ettei kenenkään naisen tulisi joutua kuuntelemaan tämän kaltaisia huutoja.

– Ota itse paita pois, mutta tee se jossain muualla, yleisöstä kerrotaan laulajan sanoneen.

Evelina edusti Emma-gaalassa helmikuussa. Hänet on kertaalleen palkittu vuoden naissolistin Emma-palkinnolla.

Evelina kommentoi tapausta Voicelle keskiviikkona. Evelinan mukaan yleisön joukosta kuulee harvoin asiattomuuksia, sillä yleensä keikalle saapuvat ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja rakastavia. Artisti kuitenkin painottaa, ettei hänelle ole ongelma puuttua epäkohtiin, jos sellaisia havaitsee.

– Jos tällaista huudeltaisiin missä vaan muualla, kyse olisi seksuaalisesta ahdistelusta ja koen, että minulla on itseni ja oman fiilikseni lisäksi myös vastuu ihmisistä, jotka kanssani työskentelee, että he eivät joudu tekemään töitä painostavassa ilmapiirissä – ja myöskin, että yleisössä kenenkään turvallisuus tai keikkafiilis ei mene pilalle tällaisen takia. Onnelliseksi minut teki se, että koko yleisö selvästi tunsi samoin, Evelina totesi Voicelle.

Evelina ottaa sosiaalisessa mediassa usein kantaa muun muassa naisten oikeuksiin ja ulkonäköpaineisiin. Muutama vuosi sitten artisti sai runsaasti kiitosta seuraajiltaan, kun hän jakoi rehellisen kuvaparin vartalostaan.

– Oon väsyny ajatukseen, et joku muu sais kertoo mulle tai sulle mikä on kaunista ja mikä ei, mun tai sun ei tarvii olla yhtään mitään enempää, et riitettäis tai oltais hyviä. Fuck kauneusnormit & odotukset, Evelina kirjoitti tuolloin.

Evelina on ottanut julkisuudessa usein kantaa naisten aseman puolesta.

Evelina, oikealta nimeltään Eveliina Tammenlaakso, on saavuttanut lyhyessä ajassa paljon. Laulaja nousi julkisuuteen vain 17-vuotiaana The Voice of Finland -kisasta ja hänen esikoisalbuminsa 24K teki suomalaista musiikkihistoriaa myyden platinaa jo ennen julkaisuaan. Laulajan tunnetuimpia hittejä ovat Honey, Tornado sekä Sun vika.

Vuonna 2016 Evelina palkittiin Emma-gaalassa Vuoden naissolistin palkinnolla. Lisäksi artisti on nähty myös suositussa Vain elämää -ohjelmassa, jonka yhdeksättä tuotantokautta hän tähditti yhdessä muun muassa Pyhimyksen, Ellinooran ja Lauri Ylösen kanssa.