Yle: ”MacGyverilla” suomalaiset sukujuuret - Viihde - Ilta-Sanomat

Yle: ”MacGyverilla” suomalaiset sukujuuret

MacGyverin eli Richard Dean Andersonin sukujuuret ovat Suomessa.

Julkaistu: 22.2. 22:56

Sukututkijat selvittivät asiaa Ylen pyynnöstä ja kuinkas kävikään.

Yle kertoo Facebookissa levinneen huhun pitävän paikkansa ja ihmemies MacGyveria näytelleen Richard Dean Andersonin sukujuurten olevan Suomesta.

Kulttimainetta nauttivaa Ihmemies MacGyver-televisiosarjaa esitettiin vuosina 1985-1992 ja sitä tehtiin kaikkiaan 139 jaksoa.

Ylen mukaan muutama viikko sitten Andersonin 70. syntymäpäivän yhteydessä Facebookissa alkoi levitä huhuja, jonka mukaan kuvitteellista Angus MacGyveria esittävällä näyttelijällä olisi juuret Suomessa.

Yle kertoo, että se esitti väitteet suomalaisille sukututkijoille, jotka selvittivät asiaa.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että Richard Dean Andersonin isoisän isä Johannes "John" Anderson Skrifvars syntyi vuonna 1860 Munsalassa. MacGyverin isoisän äiti Sofia Jakobsdotter Böös syntyi vuonna 1860 Jepualla.

Ylen mukaan suomalais-ruotsalaisista sukujuurista ei ole epäselvyyttä. On myös varmaa, että MacGyverillä ja Andersonin perheellä on sukulaisia Suomessa, sukututkija Arne Nylund sanoo Ylelle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?