Miss Plus Size -finalisti yllättäen ulos kisasta - Viihde - Ilta-Sanomat

Miss Plus Size -finalisti yllättäen ulos kisasta

Uusi Miss Plus Size kruunataan maaliskuussa. Yksi finalisteista jättäytyi kuitenkin heti kättelyssä pois kisasta.

Uusi Miss Plus Size kruunataan maaliskuussa. Yksi finalisteista jättäytyi kuitenkin heti kättelyssä pois kisasta.

Julkaistu: 12.2. 13:27

Yksi Miss Plus Size 2020 -finalisteista jättäytyi pois kilpailusta henkilökohtaisiin syihin vedoten.

Miss Plus Size -kilpailu järjestetään tänä keväänä jo neljännen kerran. Kilpailussa etsitään positiivisen elämänasenteen omaavia plussamalleja.

Miss Plus Size 2020 -kilpailun finalistit julkistettiin tänään keskiviikkona, mutta heti finalistien julkistamisen jälkeen yksi naisista ehti jo vetäytyä kilpailusta. Keskeyttäminen johtui henkilökohtaisista syistä.

Kilpailun järjestäjä Sunneva Kantola kertoo kaiken tapahtuneen erittäin hyvässä hengessä.

– Sain äsken viestin, että hän ei pysty henkilökohtaisista syistä osallistumaan. Ymmärrämme tilanteen, sillä hän on perheellinen, Kantola sanoo.

Miss Plus Size 2020 -kilpailijat tavoittelevat kirkkainta kruunua maaliskuussa Vanajanlinnassa.

Miss Plus Size 2020 -kilpailijat tavoittelevat kirkkainta kruunua maaliskuussa Vanajanlinnassa.

Kisasta jättäytyneen naisen tilalle ei otettu uutta finalistia, vaan nyt kirkkaimmasta kruunusta kisaavat jäljellä olevat yhdeksän kilpailijaa.

IS tavoitti keskeyttäneen kilpailijan, joka myönsi luonnollisesti olevansa pettynyt jouduttuaan keskeyttämään kilpailun.

– En saanut mieheltä ja muulta perheeltä tukea, että olisin päässyt tapaamisiin. Minulla on kolme lasta, joten heille olisi aina pitänyt keksiä aina hoitopaikka. Eli tässä oli lastenhoidollisia syitä, kilpailusta jättäytynyt finalisti kuvailee tilannettaan.

Miss Plus Sizeksi kruunattiin vuonna 2019 Miina Varjonen. Rinnalla ensimmäinen perintöprinsessa Tuulia Kovanen ja toinen perintöprinsessa Nina Luukkonen.

Miss Plus Sizeksi kruunattiin vuonna 2019 Miina Varjonen. Rinnalla ensimmäinen perintöprinsessa Tuulia Kovanen ja toinen perintöprinsessa Nina Luukkonen.

Kerta ei ole ensimmäinen, kun Miss Plus Size -finalisti keskeyttää kilpailun. Plusmissiä etsittiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Myös tällöin yksi finaalikymmeniköstä jättäytyi kilpailusta viime metreillä.

– Otimme ryhmäkuvan ja seuraavana päivänä hän ilmoitti, ettei halua jatkaa kisassa henkilökohtaisista syistä. Hänen poisjäämiseensä ei liity suurempaa draamaa, Kantola kommentoi vuonna 2017 Ilta-Sanomille.

Yhdeksän upeaa kaunotarta kisaavat Miss Plus Size 2020 -kruunusta. Finaali käydään Vanajanlinnassa perjantaina 20.3.2020.

Voit äänestää suosikkiasi tästä linkistä.