Anna Abreu 30 vuotta! Kuvat kertovat, kuinka koko kansan Idols-teinistä kasvoi valloittava laulajatähti - Viihde - Ilta-Sanomat

Anna Abreu 30 vuotta! Kuvat kertovat, kuinka koko kansan Idols-teinistä kasvoi valloittava laulajatähti

Laulaja Anna Abreu viettää perjantaina 30-vuotissyntymäpäiväänsä.


7.2.2020 7:57

Laulaja Anna Abreu täyttää tänään perjantaina 7. helmikuuta 30 vuotta. Vesimiehen tähtimerkkiin syntynyt Abreu nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 2007 Idols-laulukisan myötä. Nykyään laulaja tunnetaan siviilissä nimellä Anna Heiskari ja musiikkia hän tekee taiteilijanimellään ABREU.

Vuonna 2007 Abreu oli vain 16-vuotias, kun hän hurmasi Idols-tuomariston Helsingin koelauluissa tulkitsemalla Alicia Keysin Fallin-kappaleen. Tuomaristossa istuneet Asko Kallonen, Nina Tapio ja Jone Nikula olivat vakuuttuneita Sibelius-lukiossa opiskelevan teinitytön lauluntaidoista ja Abreu pääsi heittämällä jatkoon.

Abreu selvitti tiensä kisan finaaliin saakka, jossa hän sijoittui toiseksi Ari Koivusen viedessä voiton. Sittemmin Abreu on tehnyt musiikkia suomen, englannin ja portugalin kielellä. Syntymäpäivän kunniaksi IS kokosi Abreusta kuvia vuosien varrelta.

Tästä se kaikki alkoi! Numerolla 5364 kisannut Anna Abreu 16-vuotiaana Idolsin teatteriviikonlopulla.­

Tältä näytti Ilta-Sanomien lööppi keväällä 2007 Idolsin finaaliviikonloppuna.­

Anna Abreu lohdutti Panu Larnosta, kun tämä putosi kolmannessa finaalilähetyksessä Idols-kilpailusta pois.­

Anna Abreu Idols-laulukisassa.­

Ari Koivunen ja Anna Abreu seurasivat, kun edelliskauden Idolsin voittaja Ilkka Jääskeläinen arpoi Idols-finaalin esiintymisvuorot jäähallin jäällä.­

Ari Koivunen voitti Idolsin 57 prosentin äänimäärällä. Kuvassa Koivunen edelliskauden voittajan Ilkka Jääskeläisen ja toiseksi tulleen Anna Abreun kanssa.­

Anna Abreu kirjoitti nimikirjoituksia yhdessä Idols-kollegoidensa Ari Koivusen ja Kristiina Braskin kanssa Itäkeskuksessa huhtikuussa 2007.­

Anna Abreu esiintyi 4000 helsinkiläiselle nelosluokkalaiselle Ylipormestarin itsenäisyyspäivän vastaanotolla Finlandia-talossa vuonna 2007.­

Vuoden 2008 Emma-gaalassa Abreu palkittiin vuoden naissolistina. Hänet on palkittu myös vuonna 2007 vuoden naissolistiksi.­

Vuonna 2007 Abreu esitteli kuvaajalle nimellään koristeltua menopeliä.­

Tummaan tyyliin pukeutunut Anna Abreu IS:n kuvauksissa vuonna 2008.­

Anna Abreu ja hänen silloinen avopuolisonsa Panu Larnos olivat vuoden 2008 Linnan juhlien kuvatuimpia vieraita.­

Anna Abreu ja Antti Tuisku antautuivat villiin tanssiin yhteiskonsertissaan Helsingin kulttuuritalolla vuonna 2010.­

Vuonna 2011 Anna Abreu sai miespuolisilta faneiltaa suorasukaisen ehdotuksen Himoksen juhannusfestareilla.­

Vuonna 2011 Anna Abreu yllätti, kun hänet nähtiin Tanssii tähtien kanssa -kisan tuomarina yhdessä Jorma Uotisen, Jukka Haapalaisen ja Helena Ahti-Hallbergin kanssa. Aivan kaikki tv-katsojat eivät olleet mielissään Abreun valinnasta tuomaristoon. Laulajaa kritisoitiin muun muassa liian tiukasta linjasta ja häntä pidettiin myös liian nuorena ja kokemattomana kilpailun tuomariksi.­

Vuonna 2011 Anna Abreu yllätti, kun hänet nähtiin Tanssii tähtien kanssa -kisan tuomarina yhdessä Jorma Uotisen, Jukka Haapalaisen ja Helena Ahti-Hallbergin kanssa. Aivan kaikki tv-katsojat eivät olleet mielissään Abreun valinnasta tuomaristoon. Laulajaa kritisoitiin muun muassa liian tiukasta linjasta ja häntä pidettiin myös liian nuorena ja kokemattomana kilpailun tuomariksi.­

Abreu tuomaroi yhdessä Jorma Uotisen kanssa Tanssii tähtien kansa -lähetyksessä.­

Anna Abreu vuoden 2014 Emma-gaalassa.­

Anna Abreun Vain elämää -päivään kuului rankkaa treeniä muun muassa kahvakuulia nostellen.­

Anna Abreu pöydän päädyssä Vain elämää -sarjassa. Pienoista kohua aiheutti se, että Abreu myönsi sarjan kuvauksissa, ettei hän tiennyt etukäteen, kuka samalla kaudella nähty Pauli Hanhiniemi oli. Hanhiniemi kuitenkin nauroi asialle ja kaksikko ystävystyi kuvauksissa.­

Anna Abreu Ilta-Sanomien kuvauksissa hellekesänä 2014.­

Anna Abreu otti yleisön haltuunsa Helsinki-päivän konsertissa Kaisaniemessä vuonna 2014.­

Anna Abreu poseerasi JVG:n VilleGallen ja Jaren kanssa Jukebox-tv-sarjan kuvauksissa vuonna 2014. Samana vuonna julkaistiin kolmikon hittibiisi Huominen on huomenna, jonka musiikkivideo aiheutti ”peppukohun”, kun videolla kuvattiin Abreun takapuolta lähikuvissa, kun tämä asteli uimapuvussa. Kyseinen video oli myös YouTuben katsotuin suomalainen musiikkivideo vuonna 2014.­

Anna Abreu esiintyi Elämä lapselle -konsertissa syksyllä 2014. Kuvassa hän konsertin lehdistötilaisuudessa.­

Anna Abreu oli vuoden 2015 Emma-gaalan kuvatuimpia artisteja mustassa läpikuultavassa asussaan.­

Vuonna 2016 IS:n lukijat äänestivät hopeanhohtoiseen vartalonmyötäiseen iltapukuun pukeutuneen Anna Abreun Emma-gaalan kuningattareksi.­

Anna Abreu korkkasi kuohuvan Ilta-Sanomien vappukuvauksissa vuonna 2016.­

Anna Abreu JVG:n Hartwall-areenan keikalla vuonna 2016.­

Vuonna 2016 tämä kuva kahdesta laulajasta huvitti niin sosiaalisessa mediassa kuin IS:n sivuillakin. 185-senttinen Sara Forsberg ja 153-senttinen Anna Abreu poseerasivat medialle rinnakkain Talent Suomi -ohjelman kuvauksissa. Abreu nähtiin sarjan kahdessa jaksossa vierailevana tähtituomarina.­

Anna Abreu esiintyi yhdessä vuoden 2017 Idols-voittajan Anniina Timosen kanssa laulukisan finaalissa.­

Vuoden 2017 Emma-gaalassa Anna Abreulla nähtiin kaksiosainen hopeinen iltapuku.­

Anna Abreu villitsi Ruisrockin yleisön yhdessä tanssijoidensa kanssa kesällä 2019.­

Abreu nähtiin lavalla jalkapallojoukkue Huuhkajien juhlassa Kansalaistorilla Helsingissä marraskuussa 2019.­

Syksyllä 2019 Abreu luotti nahka-asuun Emma-gaalan ehdokkaiden julkistustilaisuudessa. Abreu on ehdolla vuoden 2020 Emma-gaalassa vuoden naissolistiksi ja hän on myös ehdolla yleisöäänestyskategoriassa vuoden artistiksi.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?