Octomomina kuohuttaneen Nadyan kahdeksan lasta täyttivät 11 vuotta – äiti ajautui pornotähdeksi elättääkseen suurperheensä - Viihde - Ilta-Sanomat

Octomomina kuohuttaneen Nadyan kahdeksan lasta täyttivät 11 vuotta – äiti ajautui pornotähdeksi elättääkseen suurperheensä

Natalie Sulemanin kahdeksan lasta täyttivät 11 vuotta.

Nadya Suleman on 14 lapsen äiti. Hän ponnahti julkisuuteen synnytettyään kahdeksikon 2009.­

29.1.2020 20:29

Vuona 2009 maailmalla kohahti, kun Natalie ”Nadya” Suleman synnytti kahdeksan lasta. Suleman, 44, ja hänen lapsensa Noah, Maliyah, Nariyah, Isaiah, Jeremiah, Jonah, Josiah ja Makai eivät ole juurikaan olleet julkisuudessa viime vuosina. Nyt Suleman on julkaissut tuoreen kuvan kahdeksikosta Instagram-tilillään.

Synttärikuvassa 11 vuotta täyttäneet lapset poseeraavat pöydän ääressä kruunut kutreillaan.

– Hyvää syntymäpäivää kauniille enkeleilleni. Olette kilteimmät, myötätuntoisimmat ja huolehtivaisimmat ihmiset, jotka tiedän. Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka kiitollinen olen siitä, että olen äitinne. Olette siunanneet elämääni ja kiitän Jumalaa päivittäin siitä, että minulle on annettu vastuu hoitaa teitä, muokata elämäänne ja vaikuttaa teihin, Natalie Suleman kirjoittaa Instagramissaan.

– Olette minun ihmeitäni, enkeleitäni, ja rakastan teitä koko sydämestäni ikuisesti.

Suleman joutui lastensa synnyttyä valtavaan pyöritykseen. Hänestä tuli hetkessä Amerikan vihatuin nainen, kun media selvitti Sulemanin saaneen kuusi vanhempaa lastaan hedelmöityshoitojen avulla ja elättävän 14 lastaan yhteiskunnan tuilla.

Suleman tienasi rahaa mitä erikoisimmilla mediatempauksilla ja ajautui tekemään aikuisviihdettä. Sittemmin Suleman on kadonnut julkisuuden valokeilasta ja työskentelee sosiaalialalla.

”Octomom”-lempinimellä tunnettu Suleman on kertonut haastatteluissa asuvansa lastensa kanssa kolmen makuuhuoneen asunnossa ja elättävänsä katraansa palkallaan. Suleman sanoi New York Timesille 2018, ettei kaikilla lapsilla ole omaa sänkyä tilanpuutteen takia, vaan osa lapsista nukkuu sohvalla.

Amerikkalaislehti kertoi tuolloin, että lapset ovat vegaaneja ja hyvin omatoimisia nuoresta iästään huolimatta. Lehti kuvaili, kuinka lapset esimerkiksi tekevät askareensa nurisematta ja osaavat valmistaa ruokaa.

Katuu pornomenneisyyttä

2019 australialainen Sunday Night -ohjelma kävi tapaamassa Sulemanin perhettä heidän kotonaan Orange Countyssa. Suleman kertoi lehdelle saaneensa lasten synnyttyä tappouhkauksia ja perheestä tehtiin lukuisia lastensuojeluilmoituksia. Vuodet suurperheen äitinä ovat naisen mukaan kuitenkin muuttaneet häntä ihmisenä.

Suleman totesi Sunday Nightissa, että kauneusleikkauksista ja julkisuudesta hullaantunut ”Octomom” on nyt historiaa ja hän elää lastensa kanssa aivan tavallista perhe-elämää.

– Olin nuori, typerä ja itsekäs, Suleman sanoi menneisyydestään.

– Oli todella vastuutonta hankkia lisää lapsia kun minulla oli ongelmia huolehtia kuudesta lapsesta Mutta se viha... Ajatelkaa, miltä teistä äitinä tuntuisi. Kukaan ei voi ymmärtää sitä tunnetta.

Naisen vanhimmat lapset kertoivat ohjelmassa joutuneensa koulussa kiusatuksi äitinsä tempausten takia. Suleman sanoi australialaisohjelmassa toivovansa, että ihmiset eivät purkaisi vihaansa hänen lapsiinsa.

– Minä tein huonoja valintoja. En kadu yhdenkään lapseni saamista. En tiedä mitä tekisin ilman lapsiani.

Vuonna 2008 Natalie ”Nadya” Sulemanin kohtuun istutettiin samanaikaisesti 12 alkiota hedelmöityshoitoihin erikoistuneen lääkärin toimesta. Kahdeksan istutetuista alkioista hedelmöittyi. Huimat 46 lääkäriä ja hoitajaa hääräsivät keisarinleikkauksessa, joka Nadyalle suoritettiin hänen 31. raskausviikollaan.­

Sunday Nightissa kamerat pääsivät seuraamaan myös perheen arkea. Suleman sanoi ohjelmassa perheen arjen pyörittämiseen menevän kuukausittain noin 4500 euroa. Hän saa kuukaudessa tukia noin 1300 euroa.

Suleman totesi tv-ohjelmassa katuvansa elämässään kaikista eniten lyhytkestoista pornouraansa. Hän sanoo suostuneensa pornovideoihin, sillä hän oli työtön ja tarvitsi rahaa ruokkiakseen lapsensa.

– Lapset olivat täyttämässä kaksi vuotta. Haastattelupyyntöjä ei enää tullut niin paljon, enkä pystynyt työskentelemään kokoaikaisena. Minulla oli liian monta pientä lasta ja olisi ollut liian kallista laittaa heidät päiväkotiin, Suleman muisteli.

– Aikuisviihdeala oli ainoa, joka hyväksyi minut. Olin ollut selibaatissa vuosia, enkä halunnut tehdä pornoa. Tein kotivideoita. Se on silti porno, enkä aio väittää, että se olisi jotenkin pienempi paha. Olin pohjamudissa.

Octomom tienasi rahaa pornoelokuvilla ja strippaamalla.­

Hän kertoi ohjelmassa päättäneensä tehdä elämänmuutoksen löydettyään silloin 10-vuotiaan tyttärensä tepastelemassa hänen ”stripparikengissään”.

– Se oli se hetki, kun elämäni romahti, hän sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?