Pekka Strangin Posse-vierailu herätti katsojissa mittavaa myötähäpeää – nyt näyttelijä paljastaa, mitä kiusallisessa tilanteessa oikeasti tapahtui - Viihde - Ilta-Sanomat

Pekka Strangin Posse-vierailu herätti katsojissa mittavaa myötähäpeää – nyt näyttelijä paljastaa, mitä kiusallisessa tilanteessa oikeasti tapahtui

Pekka Strangin vierailu Possessa oli monen katsojan silmissä kiusallista katsottavaa.

Julkaistu: 25.1. 8:43

Näyttelijä Pekka Strang kertoo Twitterissä, ettei perjantainen Posse-vierailu ollut todellisuudessa ihan niin kiusallinen kuin katsojien annettiin ymmärtää.

MTV:n suosittu Posse-ohjelma palasi ruutuihin jälleen perjantai-iltana. Seitsemännen tuotantokauden avausjaksossa debyyttinsä teki myös Posse-tiimin uusin jäsen, radiojuontajana ja somevaikuttajana tunnettu Veronica Verho.

Verho pääsi ensimmäisessä suorassa lähetyksessään haastattelemaan näyttelijä Pekka Strangia yhdessä Viivi Pumpasen kanssa. Strang saapui studioon kertomaan roolistaan elokuvassa Koirat eivät käytä housuja. Kesken haastattelun Verho alkoi kuitenkin saada korvanappiinsa erikoisia ohjeita Jaakko Saariluomalta ja Kalle Lambergilta ja äkkiä tuiki tavallisesti alkanut haastattelu muuttui hyvin kiusalliseksi tilanteeksi.

Edes Verhon kanssa tilanteessa ollut Pumpanen ei tiennyt, mitä oli tekeillä. Verho alkoi esittää Strangille mitä kummallisimpia kysymyksiä ja muun muassa kutsui tätä väärällä nimellä, mikä sai näyttelijän tulistumaan. ”Tää on kyllä huonoin haastattelu missä oon ollut”, mies jopa tokaisi.

Strang on ehdolla parhaan miespääosan Jussi-palkinnon saajaksi roolissaan elokuvassa Koirat eivät käytä housuja.

Strangin vierailu herätti myös ohjelman katsojissa suurta myötähäpeää. Muun muassa viestipalvelu Twitterissä monet olivat sitä mieltä, että Strangin ja Verhon välinen keskustelu oli todella kiusallista katsottavaa. Osa myös arvuutteli, oliko Strang kenties juonessa mukana.

– Strang on ihan väärä tyyppi kelle tehdä toi sätkyukko, eräs kirjoitti.

– Veronica kyllä nolasi itsensä heti ekassa jaksossa, lyttäsi puolestaan toinen.

– Veikkaan, että nämä nämä aina sovitaan, arvuutteli kolmas.

Strang kuitenkin kiirehti nopeasti kertomaan oman kantansa tapahtumiin. Näyttelijä vahvisti epäilyt siitä, että hän todella oli tietoinen tilanteesta ja hänen tehtävänsä oli tehdä haastattelutilanteesta debyyttiään tekevälle Verholle mahdollisimman kiusallinen.

– Ihan iltapäivälehdille tiedoksi: olin tietoinen, että Veronicaa vedätetään ja tehtäväni oli tehdä tilanne mahdollisimman kiusalliseksi. Taisin onnistua, Strang kirjoitti Twitterissä.

23-vuotiaan Veronica Verhon ura on ollut viimeisen vuoden hurjassa nousukiidossa. Verho kertoi hiljattain IS:n haastattelussa, että vielä pari vuotta sitten hän ajatteli, ettei menisi koskaan töihin televisioon. Hän osallistui kuitenkin Selviytyjät Suomi- ja Tanssii tähtien kanssa -kisoihin ja perjantai-iltana hän toimi ensimmäistä kertaa juontajana tv:ssä.

Strangin mukaan hänen tehtävänsä oli tehdä tilanteesta mahdollisimman kiusallinen tv-debyyttiään tekevälle Veronica Verholle.

Verho paljasti, että hän päätyi mukaan Posseen saatuaan puhelun kesken ostosreissun Ikeaan.

– Olin Ikeassa hakemassa kukkaruukkuja, kun ohjelman tuottaja Tuomas Summanen soitti ja kysyi, kiinnostaisi Posse minua. Esitin kauhean coolia ja sanoin, että mietin yön yli, vaikka oikeasti haukoin happea, Verho myönsi.

Pekka Strang on nähty muun muassa elokuvissa Tom of Finland sekä Tuntematon sotilas. Strang on ehdolla parhaan miespääosan Jussin saajaksi roolistaan Koirat eivät käytä housuja -elokuvassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?