Youtube-tähden suunnaton suru: vain 3-kuukautinen vauva kuoli traagisesti – lopetti hengittämisen kesken päiväunien - Viihde - Ilta-Sanomat

Youtube-tähden suunnaton suru: vain 3-kuukautinen vauva kuoli traagisesti – lopetti hengittämisen kesken päiväunien

Brittani Boren Leachin vauva kuoli traagisesti. Vanhemmat ovat jakaneet vain 3-kuukautisen Crew-vauvan tarinan sosiaalisessa mediassa.

31.12.2019 20:24

Youtube-tähti Brittani Boren Leachin 3 kuukauden ikäinen vauva on kuollut. Brittani, hänen aviomiehensä Jeff Crew ja heidän neljä muuta lastaan surevat traagisesti kuollutta Crew-vauvaa.

Vauva joutui ennen kuolemaansa sairaalahoitoon, sillä tämä lopetti hengittämisen kesken päiväunien joulupäivänä, uutisoivat muun muassa People, Daily Mail ja Mirror.

29-vuotias Brittani päivitti tapahtumien kulkua Instagram-tililleen torstaista alkaen.

– Minulla ei ole sanoja juuri nyt, voin vain pyytää teitä rukoilemaan, kirjoittaa Brittani ensimmäisessä tapahtumia koskevassa Instagram-julkaisussaan.

Nainen kirjoittaa, että perhe oli käymässä sukulaisen luona, kun vauva meni tavalliseen tapaan päiväunille.

– Kun menin katsomaan häntä, hän ei hengittänyt. Elämme painajaista ja minä teen sisäisesti kuolemaa. Olkaa kilttejä ja rukoilkaa lapseni puolesta. Tämä ei voi olla totta, Brittani kirjoittaa.

Leachin seuraavassa julkaisussa hän istuu poikansa sängyn vierellä silmin nähden murtuneena.

– Juuri tällä hetkellä Crewn tila on vakaa ja hän on hengityskoneessa, joka hengittää hänen puolestaan. He työskentelevät hänen tilansa vakauttamiseksi ja huomenna tehdään aivojen magneettikuvaus, josta selviää, mikä on seuraava askel, Brittani kertoo julkaisussa.

Hätääntyneen äidin on vaikea kuvailla tuntemuksiaan.

– En voi sanoin kuvailla miltä tämä tuntuu. Tällaisia asioista tapahtuu vain ”toisille ihmisille”. Ei minulle.

Perjantaina Brittani jakoi seuraajilleen uutisen Crew-vauvan kuolemasta.

– Crewn pieni maallinen keho on yhä meidän kanssamme, vaikka tiedän, että hän jo tanssii ja leikkii taivaassa.

– Meillä on vaikeita päätöksiä tehtävänä seuraavan 12 tunnin aikana. Ne ovat sellaisia, joita yhdenkään vanhemman ei koskaan pitäisi joutua tekemään, Brittani kirjoittaa.

Seuraavissa julkaisuissaan Brittani kertoo suuresta surustaan lapsensa kuoleman jälkeen.

– Se on kaikki ihan liikaa. Tiedän, että jumalalla on suunnitelma, mutta olen todella vihainen hänelle juuri nyt. Itken kylpyhuoneen oven takana Jeffin pidellessä minua, sillä oven takana olevassa huoneessa kaikki muut saavat nauraa ja jatkaa elämäänsä. Se tekee minut todella vihaiseksi, Brittani kertoo julkaisussaan.

Seuraavassa päivityksessään Brittany kertoo seuraajilleen, että hän ja Jeff ovat antaneet luvan elinluovutukseen. Näin Crew-vauva voi ehkä pelastaa muita hädässä olevia lapsia.

– Huomenna Crew menee leikkaussaliin keskipäivällä, jotta voi mahdollisesti pelastaa 3 tai 4 vauvan hengen.

Tarinan jakaminen sosiaalisessa mediassa on herättänyt seuraajissa monenlaisia tunteita.

– En vain ymmärrä, miten äiti tai isä kykenee ottamaan kuvia kokiessaan jotain tuollaista, eräs julkaisua kommentoinut ihmettelee.

– Olen aina ihmetellyt, miten jotkut äidit tai isät voivat julkaista kuvia tällaisista hetkistä, toinen seuraaja kommentoi.

Brittany ei kuitenkaan ole jäänyt sanattomaksi, vaan vastasi ihmettelijän kommenttiin.

– Niin paljon kuin haluaisimmekin pyyhkiä tämän mielistämme, emme kuitenkaan halua sitä unohtaa. Jeff ottaa kuviamme ja minä otan niitä hänestä. Haluan kuvia lapsestani. Haluan, että hänen elämästään tiedetään. Haluan, että se merkitsee jotakin, Leach vastaa.

Brittany kertoikin viimeisimmässä julkaisussaan maanantaina tuntemuksiaan kommentoinnista.

– Olen kiitollinen kaikesta saamastamme tuesta, jota meille on osoitettu, mutta pitäkää mielessä, että voimme nähdä kommenttinne, kysymyksenne ja keskustelunne toistenne kanssa. Laittakaa itsenne meidän saappaisiimme (mikä on mahdotonta) ja kysykää itseltänne, haluaisitteko lukea sen, mitä olette aikeissa sanoa tai kirjoittaa, Leach sanoo seuraajilleen julkaisussaan.

– Juuri nyt sydämessäni on iso aukko ja sylini tuntuu tyhjältä, Leach kirjoittaa.

Myös Brittanin aviomies ja lasten isä Jeff Leach on ottanut kantaa tapauksen saamaan huomioon julkisessa Facebook-päivityksessään.

– Vaimoni ja minä olemme saaneet valtoimenaan seuraajia eri sosiaalisen median kanavissa. Arvostamme kaikkia, jotka haluavat pitää yhteyttä meihin tarjotakseen rakkautta ja tukea.

– Valitettavasti on myös ihmisiä, joiden aikeet eivät ole vilpittömät, kun he kommentoivat perheeni asioita. Vain he voivat selittää motivaation lähteensä.

Jeff kirjoittaa, että viime päivät ovat olleet painajaismaisia hänen perheelleen.

– Me rakastamme poikaamme koko sydämestämme. Emme pyytäneet tätä. Emme odota mitään keneltäkään. Emme ole varautuneet siihen huomion määrään, joka meihin on nyt kohdistettu, mies kirjoittaa.

Perhe on perustanut GoFundMe-varainkeruusivustolle varainkeruun tapahtuman tiimoilta. Varoja perhe on saanut kerättyä jo yli 133 000 euroa.

Brittani Boren Leachilla on Youtubessa yli 146 000 seuraajaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?