Muistatko vielä 90-luvulla säväyttäneet Graafin siskokset? Elämä koetteli laulajakaunottaria rankalla kädellä: avioeroja, uhkailuja ja lapsen kuolema - Viihde - Ilta-Sanomat

Muistatko vielä 90-luvulla säväyttäneet Graafin siskokset? Elämä koetteli laulajakaunottaria rankalla kädellä: avioeroja, uhkailuja ja lapsen kuolema

Säpäkät ruotsalaissiskokset Hannah ja Magdalena Graaf muistetaan 1990-luvun duona. Sittemmin he ovat kokeneet sairauksia, uhkailua, eroja ja jopa lapsen kuoleman.

Graafin siskot nähtiin Suomessa 1999 moneen otteeseen – jopa Voimamiesten grand prix tapahtumassa Jouko Aholan kanssa.­

1.1.2020 8:05

Graaf Sisters nousi suosioon 1990-luvun lopulla, kun kaunis kaksikko laitatti silikonit, julkaisi popduona muutaman singlen ja poseerasi näyttävästi lehtien kansissa.

Samaa herkkua tarjoiltiin tällekin puolelle Suomenlahtea. Suurin hitti You Got (What I Want) kaikui täälläkin taajaan, kun parikymppiset kaunottaret kiersivät meillä keikoilla.

Parinkymmenen vuoden aikana erilaisia käänteitä ja vastoinkäymisiä on riittänyt. Kaksikko on myös tehnyt oman osansa Ruotsin väkiluvun eteen: sisaruksista vanhemmalla Magdalenalla, 44, on viisi lasta ja Hannahilla, 41, neljä. Magdalenan kaikki lapset ovat poikia, joilla on kolme eri isää. Hannahin lapsista kaksi vanhinta ovat poikia ja nuoremmat tyttöjä. Pojilla on eri isät, tytöillä sama isä viime vuonna päättyneestä avioliitosta.

Elämä on koetellut Magdalenaa, joka on menettänyt traagisesti esikoispoikansa, sairastanut aivoverenvuodon ja ollut kahden poikansa kanssa hengenvaarassa Tukholman kuorma-autoiskussa.

Graafin sisarukset niittivät mainetta 90-luvun lopulla.­

Hannah, 41, puolestaan on eronnut kahdesta avioliitosta ja pelastanut vauvaikäisen, jo siniseksi muuttuneen tyttärensä tukehtumiselta. Hän muutti vuonna 2017 lapsineen Marbellaan mutta palasi hiljattain takaisin Ruotsiin.

Kotimaassa sisarusten elämänvaiheita on seurattu kiinnostuksella, vaikka kansainvälinen laulu-ura alkoikin hiipua parissa vuodessa, kun Magdalenan jalkapalloa pelannut aviomies Magnus Hedman siirtyi vuosituhannen alussa pelaamaan Skotlantiin.

Magdalenasta tuli jalkapallovaimo ja kolmen pojan kotiäiti, kun perhe kasvoi parin yhteisillä pojilla Lancelotilla ja Tristanilla.

Kun maalivahtina pelanneen Hedmanin ura päättyi, hän menetti elämänhallintansa ja alkoi käyttää huumeita. Magdalena ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin hakea avioeroa.

Siskokset lapsiensa kanssa Toy Story 4 -elokuvan ensi-illassa elokuussa 2019.­

Ulkoisesti sisarukset ovat yhä mitä hehkeimmässä kuosissa. Magdalena on pienennyttänyt rintojaan kahdesti. Keväällä 2013 silikonia poistettiin sen verran, että kuppikoko pieneni F-kupista B:hen.

Kolme vuotta myöhemmin Magdalena löysi rinnastaan pienen kyhmyn. Pari kuukautta myöhemmin hän leikkautti molemmat rintansa entistä pienemmiksi. Amelia-lehdelle hän totesi hiljattain, ettei kaipaa isoja rintoja.

– Enimmäkseen ne olivat tiellä. Minulla oli alun perinkin isot rinnat ja silikonilla niistä tuli entistä isommat. Nyt rintani ovat tosi pienet, ja vaatteet istuvat paljon paremmin, hän kertoo haastattelussa.

Magdalena on pienentynyt muutenkin laihduttamalla parikymmentä kiloa siitä mitä painoi vielä muutama vuosi sitten.

Kumpikin sisaruksista kertoo kuulumisiaan omissa blogeissaan. Kun Magdalena aloitti bloginsa kymmenen vuotta sitten, hänestä tuli hetkessä Ruotsin suosituimpiin kuuluva bloggaaja. Molemmat ovat myös juontaneet erilaisia viihdeohjelmia ja visailuja.

Graafin sisarukset esiintyivät Voimamiesten grand prix - tapahtumassa Areenalla vuonna 1999. Voimamies Jouko Ahola sai naiset käsivarsilleen.­

Molemmat ovat osallistuneet Tanssii tähtien kanssa -ohjelman ruotsalaisversioon Let’s Dance.

Magdalena joutui jättämään kisan kesken tammikuussa 2009, kun hän kesken tanssiharjoitusten sai aivoverenvuodon. Magdalena leikattiin saman tien ja hän on toipunut täysin.

Pikkusisko osallistui tanssikisaan kaksi vuotta myöhemmin. Hän joutui kisasta pois toisena.

Magdalenan kohdalla toteutui jokaisen vanhemman pahin pelko, kun hän menetti esikoispoikansa Isakin elokuussa 2014. Isak putosi omalta parvekkeeltaan kuolemaan. Kukaan ei tiedä, miksi niin kävi. Äiti ei usko itsemurhaan.

– Äidinsydämeni sanoo, ettei se ollut suunniteltua, hän sanoi putoamisesta sisarusten tv-ohjelmassa.

Magdalena ei halua uskoa tahalliseen putoamiseen, vaikka onkin myöntänyt pojallaan olleen vaikeuksia. Sen ymmärtää, kun tietää, mitä äiti ja poika olivat kokeneet.

Magdalena oli 19-vuotias, kun Isak syntyi helmikuussa 1995. Pojan isä oli suomalainen rikollinen, josta Magdalena käyttää nimeä Jorma vuonna 2006 julkaistussa kirjassa Det ska bli ett sant nöje att döda dig (Tulee olemaan todellinen ilo tappaa sinut).

Hannah ja Magda Graaf ovat kokeneet kovia elämänsä aikana.­

Karmaisevat sanat Magdalenalle lausui väkivaltainen Jorma parin yhteiselämän päättyessä. Uhkaus ja sitä seuranneet tapahtumat aiheuttivat sen, että Magdalena ja Isak saivat uudet henkilöllisyydet ja olivat virallisessa suojeluohjelmassa 90-luvulla.

Voi vain kuvitella, millaisia vaikutuksia alakoululaiselle on aiheutunut elämisestä jatkuvassa pelossa, että isä tappaa äidin. Parin vuoden kuluttua äiti ja poika pääsivät palaamaan Tukholmaan ja saivat jatkaa elämää omilla nimillään. Ei ole kerrottu, miksi kuolemanuhka poistui.

Kuolemanpelon Magdalena joutui kohtaamaan myös poikiensa Tristanin ja Charlien kanssa keväällä 2017 Tukholman kuorma-autoiskussa. Iskussa kuoli neljä henkilöä ja viides menehtyi saamiinsa vammoihin myöhemmin. Kolmikko oli matkalla elokuviin Drottninggatanilla, kun kuorma-auto ajoi kadulle ja suoraan heitä kohti.

Magdalena kertoo Amelien haastattelussa erään menehtyneistä, belgialaisnaisen olleen heistä vain muutaman metrin päässä. Magdalena poikineen pelastui juoksemalla lähimmän liikkeen ovesta sisään.

Magdalena sai myöhemmin oikeudenkäynnissä vahingonkorvausta. Hän joutui masennuslääkekuurille ja perhe muutti pois keskustasta.

– En ikinä unohda sen kuorma-auton ääntä. Keskustassa samoja ääniä kuulee jatkuvasti, joten muutimme esikaupunkiin, Magdalena kertoo Amelie-lehdessä.

Nyt siskokset ovat taas vahvasti esillä Ruotsissa, kun heidän tosi-tv-sarjansa Systrarna Graaf alkoi lokakuussa pyöriä paikallisella TV3-kanavalla sekä Viafreellä. Sisarusten suosio on kotimaassa sillä tasolla, että tv-ohjelmalle uskaltaa povata jo nyt jatkoa.

Ensi vuonna Magdalena ja hänen nykyinen avopuolisonsa Filip Larsson ovat olleet yhdessä kymmenen vuotta. Suunnitteilla on häät. Magdalena kertoo Amelian haastattelussa, että haluaisi avioitua saamelaisten kansallispuvussa Lapissa. Tuleva aviomies puolestaan haluaa isot häät Skånessa.

Nähtäväksi jää, kumman mielen mukaan häät loppujen lopuksi vietetään.

Lähteet: Amelia, Må Bra, Aftonbladet, Expressen

Artikkelia muokattu 1.1.2020 klo 12:25: Täsmennetty Hannah Graafin asuinpaikkatietoja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?