Salainen tapaaminen paljastui: ex-pari Brad Pitt ja Jennifer Aniston juhlivat yhdessä – paikalla myös toinen entinen rakas - Viihde - Ilta-Sanomat

Salainen tapaaminen paljastui: ex-pari Brad Pitt ja Jennifer Aniston juhlivat yhdessä – paikalla myös toinen entinen rakas

Hollywoodin superpareihin kuuluneet Brad Pitt ja Jennifer Aniston juhlivat viikonloppuna yhdessä, vaikka erosivat jo vuosikausia sitten.

Jennifer Aniston ja Brad Pitt vuonna 2004, kun he olivat vielä naimisissa.­

17.12.2019 12:19

15 vuotta sitten Hollywood kohahti, kun yksi maailman seuratuimmista julkkispareista päätti erota. Brad Pittin ja Jennifer Anistonin liitto päättyi tuolloin vain viiden vuoden jälkeen.

Nyt entisen pariskunnan kerrotaan taas viettävän aikaa yhdessä. The Mirrorin mukaan parin välit vaikuttaisivat olevan hyvät, sillä Pitt osallistui viikonloppuna Anistonin järjestämiin joulujuhliin.

– Se vaikuttaisi olevan melko rento tapahtuma, hyvät ystävät kokoontuvat juhliakseen pyhiä, sisäpiiriläinen paljastaa.

Mirrorin mukaan Pitt saapui Anistonin juhliin lauantaina hieman seitsemän jälkeen illalla. Hän oli yksi ensimmäisistä vieraista, joka saapui ja viipyi juhlissa myös pisimpään. E Newsin lähteiden mukaan Pitt poistui juhlista noin kello 11 aikaan illalla.

– He ovat olleet tekemisissä muutaman kerran hänen (Anistonin) syntymäpäivien jälkeen ja ovat ystävällisissä väleissä, sisäpiiriläinen paljastaa Peoplelle.

Brad Pitt poseerasi Ad Astra -elokuvan ensi-illassa Los Angelesissa syyskuussa.­

Aniston täytti helmikuussa 50 vuotta ja myös tuolloin Pitt saapui hänen juhliinsa. Peoplen mukaan kaksikolla on hyvin asiallinen suhde eikä Aniston olisi kutsunut Pittiä juhliinsa, jos näin ei olisi.

Lehtitietojen mukaan Anistonin joulujuhliin osallistuivat myös muun muassa näyttelijä Tom Hanks yhdessä vaimonsa Rita Wilsonin kanssa. Paikalle saapuivat myös Hollywood-tähti Kate Hudson puolisonsa Danny Fujikawan kanssa, Anistonin entinen Frendit-kollega Lisa Kudrow ja näyttelijä Reese Witherspoon.

Peoplen mukaan vieraiden joukossa olivat myös juontaja Jimmy Kimmel sekä näyttelijätähti Gwyneth Paltrow. Brad Pitt on seurustellut aikoinaan myös Paltrow’n kanssa.

Pittin ja Anistonin eron jälkeen Pitt tapasi Angelina Jolien, jonka kanssa hän oli naimisissa vuosina 2014–2016. Aniston puolestaan meni naimisiin näyttelijä Justin Theroux’n kanssa vuonna 2015. Myös he erosivat parin vuoden jälkeen vuonna 2017.

Angelina Jolie ja Brad Pitt olivat naimisissa vuosina 2014–2016.­

Tällä hetkellä Aniston on lehtitietojen mukaan sinkku, mutta avoin uudelle rakkaudelle. Myöskään Pittin ei tiedetä seurustelevan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?