Hän on maailman kaunein! Etelä-Afrikan edustaja kruunattiin Miss Universumiksi - Viihde - Ilta-Sanomat

Hän on maailman kaunein! Etelä-Afrikan edustaja kruunattiin Miss Universumiksi

Suomen edustaja Anni Harjunpää ei selviytynyt kärkisijoille.

Eteläafrikkalainen Zozibini Tunzi kruunattiin Miss Universumiksi Atlantassa 8. joulukuuta 2019.­

9.12.2019 6:22

Miss Etelä-Afrikka Zozibini Tunzi, 26, on kruunattu uudeksi Miss Universumiksi Atlantassa.

Seuraavat sijat menivät Puerto Ricon ja Meksikon edustajille. Tittelistä kamppaili yli 90 kilpailijaa eri puolilta maailmaa.

Miss Suomi Anni Harjunpää ei yltänyt kilpailussa 20 parhaan joukkoon, vaan tippui ensimmäisellä kierroksella.

Myöskään ennakkosuosikit Miss Thaimaa ja Miss Filippiinit eivät yltäneet kärkisijoille. Thaimaan Paweensuda Drouin sijoittui viiden parhaan joukkoon, Filippiinien Gazini Ganados 20 parhaan joukkoon.

Zozibini Tunzi haluaa voimaannuttaa nuoria naisia.­

Tunzi sai valtavat suosionosoitukset loppupuheenvuorostaan, jossa hän kertoi halustaan voimaannuttaa nuoria naisia.

– Kasvoin maailmassa, jossa minulta näyttävää naista – tällaisen ihon ja hiusten kanssa – ei koskaan pidetty kauniina. Mielestäni sen on aika loppua tänään, hän totesi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Tilaisuuden juontajana toimi amerikkalainen tv-persoona Steve Harvey. Miss Universum -kilpailu järjestettiin nyt 68. kerran.

Etelä-Afrikan Zozibini Tunzi uimapukukierroksella.­

Zozibini Tunzi lavalla ennen voittajan julistamista.­

Miss Meksiko Sofia Aragon, Miss Etelä-Afrikka Zozibini Tunzi ja Miss Puerto Rico Madison Anderson muodostivat kärkikolmikon.­

Kilpailu järjestettiin Tyler Perry -studioilla.­

Juttua muokattu 9.12.2019 kello 9.55: Korjattu artikkeliin tieto siitä, että Thaimaan edustaja sijoittui kilpailussa viiden parhaan joukkoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?