Alyse Parker julkaisi Youtube-tilillään videon, jossa hän kertoo kokeilleensa ”carnivore-dieettiä”, jossa syödään ainoastaan lihaa ja eläinperäisiä tuotteita 30 päivän ajan.
Carnivore tarkoittaa lihansyöjää. Carnivore-dieetti koostuu pelkästään lihasta, kalasta ja kananmunista.
Pitkään vain kasvikunnan tuotteita syönyt Parker paljastaa videolla, että lakkasi syömästä vegaanisesti jo aiemmin tänä vuonna. Päätöksen taustalla on naisen mukaan terveyssyitä. 30 päivän intensiivisen kokeilun tarkoituksena oli oppia ymmärtämään lihansyöntiä.
– Viisi vuotta vegaanisesti syöneenä tiedän millaista on hukata identiteettinsä ruokavaliokulttuuriin ja kadottaa avoin mieli, Parker kertoo videolla.
Parkerin aiheesta kertovassa Instagram-julkaisussa nainen painottaa, että oli todella hermostunut ennen videon julkaisemista, mutta halusi kokeilla lihapainotteista ruokavaliota.
– Aloin kuulla yhä enemmän tarinoita vegaaniystäviltäni, jotka kokeilivat carnivore-dieettiä ja kokivat uskomattomia muutoksia terveydentilassaan, Parker kirjoittaa.
Parker kirjoittaa, että hänen täytyi tehdä päätöksiä, jotka edistäisivät hänen terveyttään.
– Nielin ylpeyteni ja päätin antaa dieetille mahdollisuuden.
Parker väittää, että kokeilun aloittamisen jälkeen hänen olonsa oli energisempi ja keskittymiskyky parani.
Youtube-videolla nähdään, miten Parker syö pihviä, lohta, pekonia ja kananmunia. Videon lopussa Parker sanoo, että aikoo jatkaa eläinperäisen ravinnon suosimista ruokavaliossaan.
Kaikki Parkerin seuraajat eivät ole ottaneet entisen vegaanivaikuttajan suunnanmuutosta hyvin vastaan.
– Lehmät tuntevat pelkoa ja kipua. Niillä on perheyksiköitä. Ne ymmärtävät, että tulevat kuolemaan, kun niitä teurastetaan. Lihateollisuus ei ole vain julmaa, vaan se on myös haitaksi ympäristölle. Olet osa ongelmaa, kommentoi eräs seuraaja.
– Entisenä vegaanina uskoisin sinun ymmärtävän lihansyönnin vaikutukset kehoon ja ympäristöömme. Olet menettänyt kaiken kunnioitukseni.
– Olen pahoillani siitä, että olet muuttanut mielesi vegaanisesta ruokavaliosta. Olit minulle inspiraation lähde, nyt olet jotain täysin päinvastaista.