Samu Haber paljastaa taustat jättisuositun Sunrise Avenuen lopettamispäätöksestä: ”En halua enää tuohon myllyyn” - Viihde - Ilta-Sanomat

Samu Haber paljastaa taustat jättisuositun Sunrise Avenuen lopettamispäätöksestä: ”En halua enää tuohon myllyyn”

Julkaistu: 2.12. 12:19, Päivitetty 2.12. 13:06

Vuonna 2002 aloittaneen Sunrise Avenuen tarina loppuu.

Samu Haberin hymy ulottuu silmiin saakka. Kädenpuristus on jämäkkä. Silti, jos oikein tarkkaan katsoo, miehestä voi aistia pienen levottomuuden.

Syy moiseen selviää, kun istahdamme pöytään.

– Ihanaa, että voin vihdoinkin puhua jollekin tästä jutusta, mies huokaa.

Asia, josta Haber haluaa puhua on melkoinen pommi: Sunrise Avenue lopettaa.

Sulattelemme hetken aikaa tietoa.

Ensi kesänä kolmella vuosikymmenellä soittanut bändi on yksi Suomen menestyneimpiä yhtyeitä. Se on myynyt maailmalaajuisesti yli 2,5 miljoona albumia. Kulta- ja platinalevyjä lojuu Haberin varastolla peräti 58 kappaletta, joista viimeisin on viime viikolla saatu uusimman albumin kultalevy Suomesta.

Sunrise Avenue -yhtyeen muusikot Raul Ruutu (vas.), Osmo Ikonen, Samu Haber, Riku Rajamaa ja Sami Osala.

Sunrise Avenue -yhtyeen muusikot Raul Ruutu (vas.), Osmo Ikonen, Samu Haber, Riku Rajamaa ja Sami Osala.

Yhtyeen kappaleita on striimattu pelkästään Spotifyssa yli 350 miljoonaa kertaa ja yhtye teki lipunmyyntiennätyksen Saksassa edellisellä kiertueellaan myyden yli 580 000 lippua.

Haber katkaisee hiljaisuuden.

– Tavallaan tässä, kuten kaikessa elämässä, homman pitää lähteä oikeasta intohimosta. Pitkään tämä on ollut mielessä.

Ulospäin kaikki on näyttänyt normaalilta. Vielä viime keväänä Haber ajatteli, että kaikki on hyvin.

Lopullinen päätös sanottiin ensimmäisen kerran ääneen kesällä tukholmalaisessa studiossa – samassa paikassa, jossa tehtiin nyt viimeiseksi jäävä Heartbreak Century -albumi.

– Lähdin tekemään biisejä. Sitten rupesin ajattelemaan, että ei saakeli, en halua enää tuohon myllyyn. Silti kelasin, että ehkä tämä tunne menee ohi.

Ei mennyt.

– Siinä sitä väännettiin kolmistaan kahden tutun tuottajan kanssa studiossa kolmatta päivää, eikä mikään tuntunut miltään. Silloin sanoin, että tehdäänkö Sunrise Avenuen viimeinen biisi?

Painiskeli yksin mietteidensä kanssa

Kun mieltä vaivannut asia oli sanottu ääneen ja norsu karkotettu olohuoneesta, Thank You for Everything -kappale syntyi tunnissa.

– Joskus on tullut kyyneliä biisiä tehdessä, mutta nyt lensi lieskat käsistä. Ne kaikki tunteet on siinä biisissä.

Niin. Ne tunteet. Haber on pujotellut melkoisen vuoristoradan läpi, kaikkine nousuineen ja laskuineen.

– Aluksi tietysti pelotti, mutta sitten pysähdyin miettimään. Onko se oikeasti näin? Mitä tämä päätös tarkoittaa elämän, bändin tarinan tai talouden kannalta?

–Aluksi tietysti pelotti, mutta sitten pysähdyin miettimään. Onko se oikeasti näin? Mitä tämä päätös tarkoittaa elämän, bändin tarinan tai talouden kannalta? Haber sanoo.

–Aluksi tietysti pelotti, mutta sitten pysähdyin miettimään. Onko se oikeasti näin? Mitä tämä päätös tarkoittaa elämän, bändin tarinan tai talouden kannalta? Haber sanoo.

Mikä raskainta, Haber oli aluksi aivan yksin päätöksensä ja mietteidensä kanssa.

– Tiesin tämän jo Vain elämää -leirillä. Saatana, kun ne puhuu siellä vaikka mistä ja mä en voinut puhua kenellekään. Oltiin (Lauri) Tähkän kanssa saunassa. Yritin mä siinä sellaista henkistä kokeilua ja Latekin katsoi jotenkin oudosti, että oho, mutta heitetääs taas löylyä, Haber nauraa nyt.

Vain kaksi päivää Vain elämää -kuvausten jälkeen Sunrise Avenue soitti loppuunmyydyllä Telia-Areenalla Helsingissä.

– Aurinko laski. Mökki oli täysi ja tuntui hyvältä. Vielä silloinkin mietin, että olisipa mulla rohkeutta luopua tästä.

Haberin päätös bändin lopettamisesta ei koske vain häntä itseään. Herrat Raul Ruutu, Sami Osala, Riku Rajamaa ja Osmo Ikonen joutuvat myös miettimään tulevaisuutensa uudelleen.

– Monelle tämä bändi on ollut päätyö ja identiteetti. Elokuussa pyysin heidät kaikki kotiini. Istuttiin siinä ja kerroin, että tämä ei ole mikään ohimenevä keski-iän kriisi. Aika pitkiä oli tuijotukset ruokapöydän pintaan.

Nopeasti bändi kuitenkin toipui ilmoituksesta. Sen sijaan, että olisi jääty pyörimään oman maalin taakse, Sunrise-miehistö päätti ottaa kontrolloidun viivelähdön kohti päätyä.

– Aika nopeasti tulimme siihen tulokseen, että tämä homma ansaitsee arvoisensa lopun. Pienissä unelmissani uskalsin toivoa, että jäbät ottaisi tämän näin.

– Teemme viimeisen musiikkivideon, viimeisen kiertueen ja lopetamme homman Helsingin Olympiastadionille ensi kesänä. Se on uuden stadionin ensimmäinen keikka ja Sunrise Avenuen viimeinen.

–Musiikkia tulee, jos tulee, Haber summaa tulevaisuudensuunnitelmansa.

–Musiikkia tulee, jos tulee, Haber summaa tulevaisuudensuunnitelmansa.

Bändi on jo aloittanut treenaamisen. Henki kämpillä on hyvä. Kaikki seisovat samassa rivissä. Kaikki haluavat vielä kerran faniensa eteen kiittämään yhteisestä matkasta.

– Ja kun kerran mennään Stadikalle, niin se keikka sitten kuuluu ja näkyy Karjalohjalle saakka, Haber lupaa nauraen.

Nähdäänkö keikalla Rammstein-tason pommitusta ja kaikki Suomen suosikkiartistit feattaamassa?

– Me ollaan aina ajateltu, että pyrot ovat vähän 80-lukua, mutta nyt laitetaan peliin kaikki paukut ja muut, Haber lupaa.

– Tärkeintä on kuitenkin, että mennään musa edellä ja ollaan sellaisia kuin ollaan. Lavalla ei nähdä feattaajia, vain me. Voisihan sinne lavalle pyytää kaikki VilleGallet, Tähkät ja Robinit, mutta paskat. Niin rakkaita kuin he ovatkin, niin heidät nähdään vasta keikan jälkeisissä bileissä, Haber nauraa ja uhkaa juhlien kestävän vähintään kaksi päivää.

– Fanit voisi muuten ottaa lavalle. Se olisi meidän näköinen juttu, mies äkkää.

Fanit. Totta, heitä ei sovi unohtaa.

Kuinkahan he kokevat suosikkibändinsä lopettamisen?

– Haluamme ymmärtää, mikä faneille on tärkeää viimeisillä keikoilla, mitkä ovat tärkeitä hetkiä, mitä biisejä he haluavat kuulla? Kovissa paikoissa on tullut oltua, mutta nyt vähän pelottaa. Tai ehkä pelko on väärä sana? Odotan mielenkiinnolla. Joku voi olla surullinen tai vihainen, joku voi sanoa, että oli jo aikakin lopettaa. Ne kaikki tunteet ovat sallittuja.

Kun Euroopassa kuultiin, että aurinko laskee Sunrise Avenuen ylle, Haberille ehdotettiin heti soololevyä. Sellaista ei ole tulossa.

– Ei nyt, Haber älähtää.

– Jos soolo tulee, sen pitää sitten myös tuntua oikealta. Haluan elää ja hengittää muille jutuille. Tekemistä riittää niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

– Mulla on lauluntekemisen lahja – ja kirous. Voi olla, että en voi dumpata sitä ikuisesti. Musiikkia tulee, jos tulee.

04.06.2020 Leipzig Arena, Leipzig, Saksa

05.06.2020 Barclaycard Arena, Hampuri, Saksa

04.07.2020 Zürich Hallenstadion, Zürich, Sveitsi

24.07.20 Vienna Stadthalle, Wien, Itävalta

25.07.20 Munich Olympiahalle, München, Saksa

01.08.20 Cologne Lanxess Arena, Köln, Saksa

15.08.20 Helsingin Olympiastadion, Helsinki