Tenavat luonut Charles M. Schulz antoi sarjakuvataiteilija Jyrki Vainiolle esimerkin: ”Kyse oli jostain todella merkittävästä” - Viihde - Ilta-Sanomat

Tenavat luonut Charles M. Schulz antoi sarjakuvataiteilija Jyrki Vainiolle esimerkin: ”Kyse oli jostain todella merkittävästä”

Piirtäjä Jyrki Vainio.

Julkaistu: 1.12.2019 11:54

Marraskuun kotimainen on täynnä kunnianosoituksia Tenaville.

– Schulzin töidenkin teemana oli arvokkuus, mikä heijastui hänestä itsestäänkin, kertoo Ilta-Sanomien pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija Jyrki Vainio, joka on niitä harvoja suomalaispiirtäjiä, jotka tapasivat Tenavien luojan Charles M. Schulzin (1922–2000).

Vainio kertoo ottaneensa aikoinaan missiokseen tavata piirtäjäkollegoita sekä Suomessa että ulkomailla.

– Olen tavannut satoja piirtäjiä maailmantähdistä tuntemattomampiin, jotka kaikki ovat tietenkin ”vain ihmisiä.”

– Suuruuden äärellä tunnen olleeni 3–4 tekijän kohdalla, ja Schulz on ehdottomasti yksi näistä. Silloin 1999 oli sellainen tuntu, että kyse oli jostain todella merkittävästä, mikä ei suinkaan aina ole ollut asian laita.

Charles M. Schulz loi Tenavat 1950, joten sarjakuva täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Suomeen Tenavat tulivat lopullisesti 1959 Ilta-Sanomien ja Viikkosanomien kautta.

Charles M. Schulz signeeraamaassa alkuperäispiirrostaan, jonka hän lahjoitti Jyrki Vainiolle 1999.

Vainio kertoo Schulzin ottaneen mielellään vastaan alan ihmisiä.

– Hän oli siinä vaiheessa sarjakuvan ehdottomia ykkösiä; ”kuningas”, joka varmasti katsoi myös asian velvollisuudekseenkin.

Schulz lahjoitti Jyrki Vainiolle yhden alkuperäispiirroksen, jonka signeeraushetkestä on oheinen kuva otettu.

Jyrki Vainion oma kunnianosoitus ilmestyy Marraskuun kotimaisessa ensi viikon perjantaina eli 29.11. Vainiolle Tenavien maailma aukeni monen muun tapaan vasta aikuisena.

– Ihmisen pitää olla elämää nähnyt ja pettymyksiä kokenut ennen kuin Tenavien traaginen maailma aukeaa. Sinällään on yllättävää, miten suosittu Tenavat on suuren yleisön keskuudessa näillä sarjan syvällisillä ominaisuuksilla, vaikka onhan siinä tietysti Ressu.

Katja Tukiaisen, Jarkko Vehniäisen, Tiina Pajun ja Kari Korhosen kunnianosoitukset Charles M. Schulzille.

Jyrki Vainio kertoo, että samaan aikaan, kun sarjakuvien julkaisukoko pieneni, niin suurin osa niiden piirtäjistä pienensi myös originaalitöiden kokoa.

– Schulz piirsi koko uransa ajan samaan kokoon. Sarjojen pienennyssuhde oli valtavan iso, joten piirtäjän pitää tarkasti tietää, miltä originaalissa oleva tyhjä tila näyttää lopullisessa työssä. Schulzin tärkein opetus minulle ei ollut, miten piirretään vaan miten ollaan sarjakuvapiirtäjä: miten voidaan piirtää vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen niin, ettei tekemisessä ala näkyä kyllästymisen merkkejä.

Jyrki Vainio.

Ilta-Sanomat pyysi lähes 30 piirtäjältä kunnianosoitussarjan Suomessa tänä vuonna 60 vuotta ilmestyneistä Tenavista.

Sarjat ovat ensi vuonna nähtävillä kokonaisuutena ainakin Tampereen ja Helsingin sarjakuvafestivaaleilla.

Yllättävänkin monelle piirtäjälle Tenavat synnytti vahvoja muistoja nuoruudesta ja moni piti sarjaa oman urakehityksensä kannalta tärkeänä.

Tulevana viikonloppuna tekijöinä ovat Pauli Kallio ja Christer Nuutinen.

Ensi viikon Tenavat-taiteilijat ovat Juba Tuomola, Markus Majaluoma, Pentti Otsamo, Jyrki Vainio ja Timo Ronkainen.