Irina Krohn kertoo Eevassa poikansa kuolemasta – todellinen kuolinsyy selvisi vasta 10 kuukauden päästä - Viihde - Ilta-Sanomat

Irina Krohn kertoo Eevassa poikansa kuolemasta – todellinen kuolinsyy selvisi vasta 10 kuukauden päästä

Irina Krohn menetti rakkaan poikansa täysin yllättäen tämän ollessa vasta 22-vuotias.

Kuvassa Irina Krohn vuonna 2012.­

27.11.2019 13:15

Kulttuurivaikuttaja ja pitkän linjan poliitikko Irina Krohn, 57, kertoo tuoreessa Eeva-lehdessä perhettään kohdanneesta järkyttävästä tragediasta.

Krohnin poika Rudolf kuoli kesäkuussa 2016 täysin yllättäen. Hän oli kuollessaan 22-vuotias. Poika löydettiin kuolleena omasta kodistaan.

– Oli kuin atomipommi olisi räjähtänyt aivoissani. Kaikki oli sekaisin, rintaa raastoi ja henkeä ahdisti. Oli yhtä aikaa tuskaisen kuuma ja vapisuttavan kylmä, joka paikkaan sattui, Krohn sanoo Eevassa.

Rudolfin kuolinsyytä ei tiedetty edes viikkojen kuluttua kuolemasta. Hänen oletettiin kuolleen flunssan jälkitautiin.

Krohn ei niellyt selitystä, sillä ei voinut uskoa, että terve nuori mies kuolisi yhtäkkiä sellaisen syyn takia. Eeva-lehdessä sanotaan, että viranomaiset kieltäytyivät ensin kalliista jatkotutkimuksista.

Vasta omaisten vaatimusten ja kymmenen kuukauden odotuksen jälkeen kuolinsyy selvisi. Rudolf kuoli harvinaiseen geenimutaatioon, josta seurasi sydämen äkkipysähdys. Mutaatio ei ollut perinnöllinen, vaan sattumanvarainen ominaisuus.

Ei ole palannut töihin tragedian jälkeen

Irina Krohn toimi Suomen elokuvasäätiön johdossa vuosina 2006–2016. Sitä ennen hän toimi aktiivisesti politiikassa Vihreän liiton edustajana. Hän nousi kansanedustajaksi vuonna 1995 eduskuntavaaleissa.

Krohn erosi eduskunnasta vuonna 2006 siirtyessään työskentelemään elokuvasäätiöön.

Nuorempana hän teki töitä teatteriohjaajana, kolumnistina ja kirjailijana. Hän on opiskellut maisteriksi Teatterikorkeakoulussa.

Krohn ei ole palannut työelämään poikansa kuoleman jälkeen. Hän ei ole antanut viime vuosina lainkaan haastatteluja. Eevassa hän sanoo voivansa nyt kohtuullisen hyvin läheistensä, kuten tyttärensä Fridan ja koiransa Penelopen läsnäolon ansiosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?