Victoria’s Secretin legendaarinen alusasunäytös on peruttu! Katsojat saivat tarpeekseen, ja yhtiö ajautui syöksykierteeseen - Viihde - Ilta-Sanomat

Victoria’s Secretin legendaarinen alusasunäytös on peruttu! Katsojat saivat tarpeekseen, ja yhtiö ajautui syöksykierteeseen

Victoria’s Secretiä on kritisoitu viime vuosina yksipuolisen kauneusihanteen ja seksismin ylläpitämisestä.

Victoria’s Secretiä on kritisoitu viime vuosina yksipuolisen kauneusihanteen ja seksismin ylläpitämisestä.

Julkaistu: 22.11. 14:51

Televisioissa ympäri maapalloa vuodesta 2001 asti pyörinyt seksikäs alusasushow on peruttu tältä vuodelta kokonaan.

Maailmankuulun Victoria’s Secret -brändin jokavuotinen alusasunäytös on ollut viimeiset 18 vuotta maailman katsotuimpia ja ihailluimpia muotinäytöksiä.

Alusasubrändin omistava L Brands Inc. tiedottaa nyt, että näytös on tältä vuodelta kokonaan peruttu. Aihe on noussut isoksi uutiseksi ympäri maapalloa.

Victoria’s Secretin legendaarinen alusasunäytös esitettiin televisiossa ensimmäisen kerran yhdysvaltalaisella ABC-kanavalla vuonna 2001. Katsojia oli tuolloin yli 12 miljoonaa.

Viime vuoden lähetys oli sen sijaan katsojaluvuiltaan yhtiön historian kaikkien aikojen huonoin.

Kuvassa Victoria’s Secretin ”enkeli”, huippumalli Bella Hadid. Taustalla laulaja Rita Ora esiintymässä näytöksessä.

Kuvassa Victoria’s Secretin ”enkeli”, huippumalli Bella Hadid. Taustalla laulaja Rita Ora esiintymässä näytöksessä.

Viime toukokuussa yhtiö tiedotti ensimmäisen kerran, että näytöstä ei luultavasti enää televisioida. Tiedotteessa kerrottiin, että yhtiö yrittää kehittää markkinointistrategiaansa uudenlaiseksi.

Näytös esitettiin televisiossa viimeksi joulukuussa 2018. Guardian kertoo uutisessaan, että sitä seurasi silloin noin 3,3 miljoonaa katsojaa.

Yllä näkyvällä Youtube-videolla viime vuoden Victoria’s Secret -muotishow.

Victoria’s Secret on joutunut viime vuosina syöksykierteeseen. Näytöksen katsojaluvut ovat laskeneet ja asiakkaat vähentyneet.

Näytöksissä on tyypillisesti nähty tekotimantteja, syntistä pitsiä, narustringejä ja pisteenä i:n päälle näyttävät enkelinsiivet, joita kantavan mallin vartalo on hoikka ja pyöreärintainen.

Brändiä on kritisoitu ankarasti seksismistä, vanhanaikaisuudesta ja hyvin yksipuolisen kauneusihanteen ylläpitämisestä.

Tyra Banks vuonna 2005. Hän on yksi tunnetuimpia alusasujätin ”enkeleitä”.

Tyra Banks vuonna 2005. Hän on yksi tunnetuimpia alusasujätin ”enkeleitä”.

Maailman kuuluisin alusvaatebrändi perustettiin vuonna 1995. Brändin ”enkelit” eli kuvankauniit, muotimerkin keulakuvina toimineet huippumallit ovat olleet avainasemassa brändin liikeideassa.

Victoria’s Secret on nostanut vuosien varrella pinnalle useita maailman parhaiten tienaavia huippumalleja. Esimerkiksi Heidi Klum, Tyra Banks, Miranda Kerr, Adriana Lima ja Alessandra Ambrosio ovat kaikki nousseet pinnalle alusasujätin keulakuvina.

Emoyhtiö L Brandsin toimitusjohtajan Les Wexnerin läheinen yhteys seksuaalirikoksista epäiltyyn, jo edesmenneeseen Jeffrey Epsteiniin ei myöskään ole ainakaan auttanut yhtiön tilannetta.

– Muoti on alati muuttuva bisnes. Meidän täytyy nyt uudistua ja muuttua kasvaaksemme, Wexner sanoi tiedotteessa.