Nanna Karalahti myönsi totuuden lumoavan Instagram-kuvansa takana – Espanjan-matka sai viheliäisen käänteen - Viihde - Ilta-Sanomat

Nanna Karalahti myönsi totuuden lumoavan Instagram-kuvansa takana – Espanjan-matka sai viheliäisen käänteen

Kuvituskuva
Julkaistu: 21.11. 16:58

Nanna Karalahti kertoi seuraajilleen vilpittömästi siitä, miten kahden lapsen kanssa matkustaminen ei aina ole niin helppoa kuin miltä kuvissa voisi vaikuttaa.

Yrittäjä ja sometähti Nanna Karalahti lähti perheensä kanssa talvilomalle Espanjan aurinkoon. Hän julkaisi matkalta lumoavan kauniita kuvia seuraajiensa iloksi.

Kaikki ei kuitenkaan ollut niin auvoista kuin kuvissa näyttää.

Karalahti kertoo Instagram-päivityksessään koko perheen päiväretkestä Málagan maakunnassa sijaitsevaan Rondan kaupunkiin.

Aluksi kaikki näytti hyvältä. Perheen kaksi lasta nukkuivat tyytyväisinä koko automatkan, ja he pääsivätkin perille kohteeseen ongelmitta. Ainoa ikävä puoli oli kiemurainen autotie.

Perillä Rondassa he kuitenkin huomasivat, että sää ei ollutkaan ihanan aurinkoinen ja lämmin, vaan tuulinen ja kylmä.

Lapsilla ja itselläni ihan liian vähän päällä, ettei voitu olla ulkona. Mentiin ekaan kahvilaan, koska nälkä ja kylmä. Alexialla jostain syystä vatsa aivan sekasin. Vaipat autossa. Jep, kraanasta vaan jääkylmää vettä. Sormet kohmeessa koitetaan syödä äkkiä ruokaa, joka oli kyllä pakkasesta otettu.

Jax ei tykännyt ruoasta, oli vaan pakko hakea ranskalaiset, että saa vähän jotain ennen kun ajetaan takasin. Oltiin Rondassa n. 25 minuuttia aivan jäässä. Autoon ja kiemuratie takaisin. Alexia oksentaa kaikki autoon. Jaxilla liian kuuma ja vatsa kipeä. Paras päiväreissu ikinä, Nanna kirjoittaa.

Lopuksi Karalahti toteaa, että perhe suuntaa paljon kehuttuun Rondan kaupunkiin seuraavan kerran sitten, kun lapset ovat vähän isompia ja reissu paremmin suunniteltu.

Jollain muilla samanlaisia kivoja perhereissuja? Nanna kyselee itkunauruhymiöiden kera.

Nanna ja Jere Karalahdella on kaksi yhteistä lasta: 3-vuotias poika Jax ja tänä kesänä vuoden täyttänyt tytär Alexia.

Nanna kertoo perheen arjesta usein sosiaalisessa mediassa avoimesti.

Karalahdet poseerasivat päiväkotinsa avajaisissa hymyileväisinä elokuussa 2018.

Karalahdet poseerasivat päiväkotinsa avajaisissa hymyileväisinä elokuussa 2018.

Karalahdet ovat kertoneet lasten olevan lähellä heidän molempien sydäntä. Pariskunta onkin perustanut yhdessä oman päiväkodin Keravalle.

Tänä syksynä molemmat lapset ovat aloittaneet päiväkodin. Jere Karalahti kertoi perheen uudenlaisesta arjesta aiemmin IS:n haastattelussa.

– On ollut huikeaa, että nyt vuosien tauon jälkeen meillä on Nannan kanssa yhteistä aikaa. Voimme vihdoin olla vain kahdestaan ja nauttia omasta ajasta yhdessä. Me käydään treenaamassa, tehdään vähän duunia ja ihan vaan ollaan. Tämä on ihan uusi elämänvaihe, joka tuntuu tosi hyvältä, Karalahti sanoi.

– On vähän haikeaa, että muksut ovat päivisin poissa, mutta toisaalta se on sitten tuplasti siistimpää, kun heidät pääsee hakemaan sieltä päikkäristä kotiin.