Ilkka Alanko 50 vuotta! Neljä Ruusua -yhtyeen keulakuva aloitti uransa jo teininä: ”Isän kuolema jäi vissiin kokonaan käsittelemättä” - Viihde - Ilta-Sanomat

Ilkka Alanko 50 vuotta! Neljä Ruusua -yhtyeen keulakuva aloitti uransa jo teininä: ”Isän kuolema jäi vissiin kokonaan käsittelemättä”

Kuvituskuva
Julkaistu: 21.11. 10:25

Ilkka Alanko täyttää tänään 50 vuotta. Hänen Neljä ruusua -yhtyeensä on jatkanut yhdessä hämmästyttävän pitkään ja onnistunut palaamaan huipulle yhä uudelleen. Bändiäkin tärkeämpiä ovat omat lapset, joilta Alanko kokee oppivansa.

50 – se ei ole pelkkä numero.

Se on tänään Neljä ruusua -yhtyeen solistin Ilkka Alangon ikä – ja syntymäpäivän saavuttaminen on pistänyt hänet miettimään.

– Kun täytti 30 tai 40, ne tuntuivat vain numeroilta. Mutta nyt funtsii ensimmäisen kerran, mitä on elämän aikana tehnyt ja mitä on oppinut, hän sanoo.

– En tiedä, onko tuo oppiminen oikea sana, mutta käytetään vaikka sitä. Sillä eniten saa ja oppii lasten kautta. Ei se mene ollenkaan niin, että niitä vain opettaa ja kasvattaa. Kyllä sieltä tulee takaisin kaikenlaista.

Alangolla ja hänen pitkäaikaisella puolisollaan Tessalla on 11- ja 14-vuotiaat lapset. Kuten monissa perheissä, Alangollakin aikataulu rakennetaan paljolti lasten harrastusten ja niihin kuskaamisen ympärille.

Tänne, espoolaisen omakotitalonsa yläkerran työhuoneeseen Alanko kiipeää kirjoittamaan lauluja, kun sellaisten aika on – saatuaan aamulla lapset kouluun.

Soittimia isossa talossa on tosin siellä täällä, myös sisustuselementteinä. Remu Aaltoselta saatu vanha piano on sijoitettu ikkunan eteen, viereisellä seinällä roikkuu vaskipuhaltimia. Niitä soittamalla alkoi Ilkka Alangon tie ammattimuusikoksi Joensuussa 1970-luvun lopussa.

Jo varhain tuli kuitenkin rock, joka vei mukanaan – ja toi elämänmittaisen ammatin ja intohimon.

Kuvituskuva

Talouskukkaro-niminen yhtye hämmensi kahdella tavalla Rockin SM-kisoissa Jyväskylässä syksyllä 1983.

Ensinnäkin, yhtyeen jäsenet olivat nuoria, vain 13–14-vuotiaita. Silti bändi oli niin valmis, taitava ja omaperäinen, että se sijoittui neljänneksi.

Ja toiseksi: Ilkka Alangon veli Ismo Alanko tunnettiin tuolloin juuri hajonneen Hassisen Koneen solistina ja biisintekijänä.

Ilkka Alanko vertaa itseään poikaansa, millaista hänen oma elämänsä olikaan 14-vuotiaana.

– Olin aika pihalla, hän tokaisee.

– Isä oli kuollut vuotta aikaisemmin, 52-vuotiaana. Olin 13 – ja ihan, että kyllä tässä pärjätään. Jäätiin Joensuun kotitaloon kahdestaan äidin kanssa, veljet (Ismo ja Radion sinfoniaorkesterin huilisti Petri Alanko) ja sisko (Helsingin kaupunginorkesterin viulisti Satu Alanko-Rautamaa) olivat muuttaneet. En pysähtynyt suremaan enkä osannut oikein itkeäkään. Isän kuolema jäi vissiin kokonaan käsittelemättä. En tiedä kyllä vieläkään, miten tuollaiset asiat pitäisi käsitellä.

Käsittelykykyä on taas viime aikoina kysytty, sillä viime vuonna Alanko menetti äitinsä, opetusneuvos Anna-Liisa Alangon, ja tänä vuonna lapsuudesta saakka tuntemansa hyvän ystävänsä, palkitun uutiskuvaajan Miika Salmisen.

Äidin kuolema muutti myös rutiineja sanoittamisen suhteen. Jos yläkerran työhuoneessa olevasta Nykysuomen sanakirjastakaan ei ollut apua, Ilkka soitti äidilleen Joensuuhun ja kysyi, voiko niin sanoa kuin hän kirjoittaa. Kymmenen runoteosta eläkkeelle jäätyään kirjoittanut ja Immi Hellénin runoista tohtoriksi väitellyt Anna-Liisa Alanko toimi tärkeänä sparrausapuna pojalleen.

– Nyt soitan Ismolle samassa tilanteessa.

Kuvituskuva

Veljeksiä on tietysti vuosien kuluessa verrattu toisiinsa.

Miltä on tuntunut, kun tekemisesi on rinnastettu Ismon juttuihin?

– On se joskus ärsyttänyt, mutta en ole ottanut siitä mitään taakkaa, hän vastaa.

– Suomi on pieni maa, ja on ennen kaikkea hauskaa, että olemme samalla alalla. Tänä syksynä olemme taas kiertäneet samoja paikkoja peräkanaa, jossain olimme just viikon välein. On rikkaus, että tukiverkosto on koko ajan puhelimen päässä. Soittelemme usein keikkabussimatkoilla toisillemme.

Neljä ruusua -yhtye syntyi, kun viisijäsenisen Talouskukkaron kosketinsoittaja jätti yhtyeen vuonna 1985. Yhtye oli harjoitellut Alankojen kotitalon kellarikämpässä, ja jatkoi harjoittelua kutistuneella kokoonpanolla.

– Lade Laakkonen ajoi fillarilla pihaan ja sanoi: ”Nyt olemme Neljä ruusua.”

Nimi tuli siis ihan käytännön syystä, se ei ollut Alangon mukaan kunnianosoitus amerikkalaiselle Four Roses -bourbon-viskille.

– Se on niin karmeeta kamaa, että sitä kohtaan ei kyllä ollut mitään supportia, Alanko naurahtaa.

– Olimme finninaamaisia, rasvatukkaisia teinejä. Ja siihen aikaan vallitsi Dingo-mania, meikatut kauniit pojat olivat suosittuja. Ehkä nimi Neljä ruusua oli pikemminkin Laden itseironiaa.

Basisti Jari ”Lade” Laakkonen, rumpali Kari ”Kämy” Kämäräinen ja kitaristi Petteri ”Kode” Koistinen sekä Ilkka ”Ili” Alanko ovat olleet Neljä ruusua tuosta lähtien lukuun ottamatta yhtyeen neljän vuoden taukoa 2007–2011.

Saman, suositun kokoonpanon pysyminen yhdessä vuosikymmenten ajan on harvinaista ihan kansainvälisestikin. U2 ja Coldplay ovat siihen pystyneet, mutta suomalaisista huippubändeistä täsmälleen samalla kokoonpanolla lapsuudesta keski-ikään ja toistensa viisikymppisiä juhlimaan ovat sinnitelleet vain harvat.

Kuvituskuva

Lama-Suomessa eli 1990-luvun alkuvuosina Neljä ruusua oli Suomen suosituin yhtye. Se oli kovan työn, ahkeran keikkailun ja tiiviin levytystahdin seurausta. Vuonna 1987 tuli kaksi albumia Neljä ruusua ja Kasvukipuja, 1989 Hyvää päivää -albumi ja 1990 Hyvää yötä Bangkok.

Vuonna 1992 tuli peräti 75 000 kappaletta myynyt albumi Haloo, jonka Juppihippipunkkari nousi yhdeksi koko 1990-luvun suurimmista hiteistä. Samaan sarjaan nousi myös seuraavana vuonna julkaistu Poplaulajan vapaapäivä.

Oli ollut hyvä valinta tehdä suomeksi, sillä suomenkieliselle popille ja rockille oli silloin – niin kuin nykyäänkin – vahva tilaus.

– Ihan aluksi oli tehty jotain siansaksaenglantia, mutta suomenkielisen uuden aallon bändit kuten broidin bändit Hassisen kone ja Sielun veljet sekä Eppu Normaali olivat silloin 1980-luvun alussa näyttäneet suuntaa, Alanko muistelee.

Vielä tuolloin ei tullut kuuloonkaan, että suosituimmatkaan kotimaiset yhtyeet olisivat tehneet jäähallikeikkoja – uutta Turku-halliakin kutsuttiin silloin jäähalliksi, ei vielä areenaksi. Tarinat Dingon taloudelliseen katastrofiin päättyneestä jäähallikiertueesta 1980-luvulla vaikuttivat koko suomalaiseen musiikkielämään 1990-luvun loppupuolelle saakka. Vasta Hartwall-areenan valmistuminen nosti kotimaisenkin konserttitoiminnan uudelle tasolle.

Kuvituskuva

Neljä ruusua oli yhtenä ensimmäisistä suomirockbändeistä nykyaikaistanut soundiaan konesoittimin. Sen keikkaolemus oli Alangon osuvan sanavalinnan mukaan ”häikäilemätön”, siis poissa oli perisuomalainen nöyryys ja vähäeleisyys, Karjalan pojat ampuivat esiintyessään isommalla tykillä kuin aikalaiset. Suosio sen kun kasvoi.

Ja niinpä Alanko ja kumppanit saattoivat 1990-luvun puolivälissä sanoa nähneensä Suomessa kaiken.

– Nivalat oli nähty. Tuntui, että tuli takaseinä vastaan.

Neljä ruusua muutti nimensä muotoon 4R – ja teki kaksi albumia englanniksi tähdäten kansainvälisille markkinoille. Vielä ensimmäinen levy Mood (1996) myi Suomessa kultaa, mutta Not For Sale vuotta myöhemmin oli vaatimattomampi menestys. Kun ulkomailla vastaanotto oli myös koleaa ja yhtyeen piti siellä totutella vaatimattomammille yleisömäärille esiintymiseen kuin Suomessa, bändi oli taas vuosikymmenen lopuksi valmis tekemään laulut suomeksi.

Ilkka Alanko ei kadu 4R-seikkailua, sillä hän arvelee sen pelastaneen yhtyeen. Samojen paikkojen kiertäminen ja samojen kuvioiden tekeminen olisi hänen mukaansa tappanut bändin.

– Olemme kerinneet tehdä suomenkielisiä levyjä tuon jälkeenkin. 4R piti ehdottomasti kokeilla.

4R:n herättämä, voimakas kritiikki ei satuttanut – tai ei satuta ainakaan enää.

Kuvituskuva

Viime vuosina Neljä ruusua on elänyt vahvaa uutta tulemista. Muun muassa kappaleet Mustia ruusuja (2017), Älä luovuta (Noli cedere) (2018) ja tuore kappale Surutulitus ovat saaneet suopean vastaanoton bändin keikoilla, radiokanavilla ja suoratoistokuuntelijoilta.

– Keikoilla näkee, että saamme koko ajan uusia, nuoria kuulijoita – ja vanhoja, pitkän linjan fanejakin näkyy, Alanko sanoo.

Siis yli viisikymppisiä ihmisiä, jotka ovat poimineen Neljä ruusua kuunteluunsa ehkä jo 1980- tai 1990-luvulla – Ilkka Alangon ikätovereita.

Mikä on yhtyeen nykysuosion salaisuus?

Alanko virnistää kehuessaan yhtyettään – ilmeessä on yhtä aikaa häikäilemättömyyttä ja itseironiaa.

– Olemme olleet edellä aikaamme.