Kommentti: Vauvan jättäminen hoitoon ja karkaaminen puolison kanssa hotelliin on jopa suotavaa - Viihde - Ilta-Sanomat

Kommentti: Vauvan jättäminen hoitoon ja karkaaminen puolison kanssa hotelliin on jopa suotavaa

Kuvituskuva
Julkaistu: 21.11. 9:32

Vauvavuosi tuppaa olemaan kaikille koettelevaa aikaa, ei pahenneta sitä, toivoo Ilta-Sanomien uutispäällikkö Elina Koivisto.

Nyt tulee uhkarohkea lause: Vauvat eivät mene piloille siitä, että vanhemmat viettävät yön poissa hotellissa ja järjestävät niille vastuullisen hoitajan. Uskallan jopa väittää, että tästä hyötyy koko porukka. Vauvaa hoitavat sen jälkeen jälleen hyvin nukkuneet, hyväntuulisemmat, rentoutuneemmat ja jaksavammat vanhemmat.

Ilta-Sanomat kertoi keskiviikkona tamperelaisesta bloggaajasta ja pienten kaksosvauvojen äidistä, joka oli kehdannut kertoa julkisesti sosiaalisessa mediassa arjenpakomatkasta hotelliin miehensä kanssa ja sai niskaansa arvosteluryöpyn.

Vauvan – tai kahden – syntymä mullistaa väkisinkin elämän ja alkushokki voi olla melkoinen. Lisäksi jokainen vauva-arjen kokenut tietää, että univelka on yksi pahimmista tunnelman kiristäjistä parisuhteessa. Jotkut sietävät sitä paremmin, mutta mitä enemmän huonoja öitä kertyy, sitä enemmän se kumppanin naama alkaa myös ärsyttää, kun siihen aamupalapöytään raahaudutaan.

Jos tähän kaikkeen sattuu saamaan läheisiltä apua, se on pelkästään mahtavaa! Ja jos siihen saa yhdistettyä illallisen, jonka aikana voi unohtaa vaipat, keskittyä vain itsensä ruokkimiseen ja ehkä jopa puhua hetken jostakin muusta kuin niistä lapsista, vielä parempi.

On järkyttävää lukea kommentteja, joissa sanotaan miten varsinkin äidin tulee ”uhrautua” ensimmäiset puoli vuotta ja unohtaa oma hyvinvointi, parisuhde ja lähes kaikki omat halut. Vauvavuosi on kaikille suhteellisen rankkaa aikaa. Mielellään soisi, että sitä ei pahennettaisi tällaisella puheella. Onnelliset vanhemmat johtavat onnellisiin lapsiin. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole itsekästä, se on vain järkevää.