IL: tv-toimittaja Sean Ricks eroaa vaimostaan - Viihde - Ilta-Sanomat

IL: tv-toimittaja Sean Ricks eroaa vaimostaan

Kuvituskuva
Julkaistu: 21.11. 7:30

Ylen Perjantai-ohjelmasta tutun tv-juontajan Sean Ricksin vaimo on Iltalehden mukaan jättänyt avioerohakemuksen.

Tv-juontaja ja Ylen toimittaja Sean Ricks eroaa vaimostaan. Iltalehden mukaan Ricksin vaimo on jättänyt avioerohakemuksen Pirkanmaan käräjäoikeuteen elokuun alussa. Harkinta-aika avioerolle on alkanut 8. elokuuta.

35-vuotiaalla Ricksillä ja hänen vaimollaan on kaksi tytärtä.

Tampereen yliopistossa opiskellut Ricks kertoi Aamulehdelle helmikuussa, että hänen vaimonsa on tukenut häntä vaikeissakin elämäntilanteissa. Yksi niistä oli uupuminen opiskeluaikoina.

–Muistan yhä sen puhelun, jonka soitin hänelle kotoa. En saanut sanotuksi mitään, mutta itkin. Vaimoni on upea ihminen, Ricks hehkutti tuolloin.

Sean Ricks kiitti haastattelussa puolisoaan muun muassa siitä, että tämä on kannustanut miestä kaivamaan isänsä juuria ja tutustumaan lähtökohtiinsa.

New Yorkissa lapsuutensa viettänyt Ricks muutti Suomeen 1980-luvulla. Hänen äitinsä on suomalainen ja isä afroamerikkalainen veteraani, joka on palvellut Vietnamin sodassa.

Ricks tunnetaan Perjantai-ajankohtaisohjelman juontajana. Lisäksi mies on juontanut uransa aikana muun muassa Ylen Kioski-ohjelmaa.