Elton John paljastaa yllättävän yksityiskohdan esiintymisestään Dianan hautajaisissa: ”Mietin, että minut hirtetään” - Viihde - Ilta-Sanomat

Elton John paljastaa yllättävän yksityiskohdan esiintymisestään Dianan hautajaisissa: ”Mietin, että minut hirtetään”

Julkaistu: 20.11. 13:46

Elton John esiintyi tiistaina lontoolaisille musiikinopiskelijoille.

Elton John kävi puhumassa Lontoon Royal Academy of Musicissa. Samassa koulussa, jossa hän itsekin aikoinaan hankki oppia.

John kertoili muun muassa lauluntekoprosessistaan.

– Minä vain jotenkin tiedän, millainen biisin tempo tai sen genre on, kun viimeistelen säveltä tai tekstejä. Kirjaimellisesti laitan käteni koskettimille ja siinäpä se. Sitten toivon parasta, muusikko jutteli.

John muisteli myös esiintymistään prinsessa Dianan hautajaisissa.

Hän lauloi vuonna 1997 liikenneonnettomuudessa kuolleen ystävänsä hautajaisissa kappaleensa Candle in the Wind uusitulla sanoituksella.

Elton John esiintyi Dianan hautajaisissa.

Elton John esiintyi Dianan hautajaisissa.

Kappale alkaa sanoilla ”Goodbye, Norma Jean”.

Hautajaisissa ensimmäinen rivi muutettiin muotoon ”Goodbye, England's Rose”.

– Dianan hautajaisissa minua jännitti, lievästi sanottuna, John jutteli.

– Lauloin ensimmäistä kertaa uusia lyriikoita. Minulla oli teleprompteri vasemalla puolella.

– Mietin, että jos laulan ”Goodbye, Norma Jean”, minut hirtetään, revitään ja paloitellaan.