Emilia Clarke teki järkyttävän paljastuksen elokuva-alan kulisseista – kuvauksissa oli painostettu esiintymään alasti, ettei hän tuottaisi pettymystä Game of Thrones -faneilleen - Viihde - Ilta-Sanomat

Emilia Clarke teki järkyttävän paljastuksen elokuva-alan kulisseista – kuvauksissa oli painostettu esiintymään alasti, ettei hän tuottaisi pettymystä Game of Thrones -faneilleen

Emilia Clarke sai Game of Thrones -roolin vuonna 2010.

Emilia Clarke sai Game of Thrones -roolin vuonna 2010.

Julkaistu: 20.11. 0:51

Clarke kertoi kietäytyneensä alastonkohtauksesta, sillä asiasta ei oltu sovittu etukäteen.

Huippusuositun Game of Thrones -sarjan brittinäyttelijä Emilia Clarke, 33, on tehnyt synkän paljastuksen elokuva-alan varjopuolista. Clarke tunnettaan Game of Thronesissa roolistaan Daenerys Targaryenina.

Business Insider -lehti kertoo, että Clarkea on hänen mukaansa painostettu alastonkohtaukseen, vaikkakaan ei Game of Thronesissa.

Clarke oli kertonut Armchair Expert -podcastissa, että hänelle on sanottu eräässä projektissa, että hänen Game of Thrones -faninsa pettyisivät, ellei hän tee alastonkohtausta. Clarke kertoi kuitenkin kietäytyneensä esiintymästä alasti, sillä asiasta ei oltu sovittu etukäteen.

– Olen joutunut kiistelemään kuvauksissa siitä, että haluan lakanan pysyvän ylhäällä. Sitten minulle sanottiin, että ”et halua tuottaa pettymystä Game of Thrones -faneillesi”, ja minä mietin, että haistakaa vittu, Clarke tilitti.

Emilia Clarke oli 24-vuotias silloin, kun Game of Thrones alkoi.

Emilia Clarke oli 24-vuotias silloin, kun Game of Thrones alkoi.

Podcastissa Clarke myös paljasti olleensa häkeltynyt siitä, miten paljon Game of Thronesin ensimmäisessä tuotantokaudessa nähtiin paljasta pintaa. Hän kertoi, että saatuaan sarjan ensimmäisen tuotantokauden käsikirjoituksen luettavakseen, hän oli ajatellut, että sarjan juju piilee alastomuudessa.

– Mutta olin juuri valmistunut näyttelijäkoulusta ja lähestyin asiaa työnä – ajattelin, että jos asia on käsikirjoituksessa, silloin sen tarve on tarkkaan harkittu. Tällaista tämä on. Kaikki menee hyvin, Clarke muisteli vakuutelleensa itselleen.

Kun riisuutumisen hetki sitten tuli kuvauksissa, nainen muistaa, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, mitä hänen pitäisi tehdä.

– Olin ollut kuvauksissa kaksi kertaa aiemmin, ja nyt minun pitäisi olla kuvauksissa alasti kaikkien näiden ihmisten edessä, enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä enkä tiedä mitä minulta odotetaan. En tiedä, mitä sinä haluat tai mitä minä haluan, hän kuvaili tunnelmiaan suosikkisarjan kuvauksissa.

Gma of Thronesia on tehty kaikkiaan kahdeksan tuotantokautta.

Gma of Thronesia on tehty kaikkiaan kahdeksan tuotantokautta.

Clarke kertoi tunteneensa riittämättömyyden tunnetta Game of Thronesin ensimmäisen tuotantokauden kuvauksissa. Hän oli ajatellut, ettei hän ole riittävän arvokas voidakseen vaatia tai pyytää kuvauksissa mitään.

Clarke kuitenkin uskoo, että hän olisi tuntenut niin huolimatta siitä, oliko alastonkohtauksia vai ei.

– Ajattelin, että mitä ikinä tunnenkin, tunnen väärin.

Vastanäyttelijä Jason Momoan asenne oli kuitenkin vähitellen valanut rohkeutta Clarkeen. Jason Momoa esitti Daenerysin rakastajaa Khal Drogoa. Clarke kertoo Momoan puheiden avulla sisäistäneensä sen, että hän voi itse asettaa omat rajansa ja määrätä sen, paljonko hänen alastonta vartaloaan saa näkyä.

Jason Momoa tunnetaan Game of Thronesin lisäksi muun muassa Atlantis-elokuvasta sekä Conan barbaarina.

Jason Momoa tunnetaan Game of Thronesin lisäksi muun muassa Atlantis-elokuvasta sekä Conan barbaarina.

– Sen takia ne kohtaukset, jotka sain tehdä Jasonin kanssa, olivat mahtavia, koska hän sanoi minulle, että kultaseni, tämä ei ole OK. Ja minä olin, että ”ahaa”.

Emilia Clarke tähdittää juuri julkaistua Last Christmas -elokuvaa.