Mikko Alatalo paljastaa Anna-lehdessä ihastuneensa vuosia sitten nuorempaan naiseen – ”Oli parempi päästää irti” - Viihde - Ilta-Sanomat

Mikko Alatalo paljastaa Anna-lehdessä ihastuneensa vuosia sitten nuorempaan naiseen – ”Oli parempi päästää irti”

Kuvituskuva
Julkaistu: 14.11. 10:08

Mikko Alatalo hehkuttaa Anna-lehdessä rakkauttaan pitkäaikaiseen Seija-vaimoonsa. Hän kertoo myös ihastuneensa vuosia sitten nuorempaan naiseen.

Muusikko ja entinen kansanedustaja Mikko Alatalo, 68, alkoi tapailla rakasta Seija-vaimoaan vuonna 1993. Avioliitto solmittiin muutama vuosi myöhemmin. Parin liitto on kestänyt vuosikymmenten ajan, vaikka lusikat olivatkin mennä jakoon vuonna 2006.

Alatalo kuvailee tuoreen Anna-lehden haastattelussa olevansa erittäin onnellinen suhteessaan.

– Aamulla Seija kävi halimassa minua ennen töihin lähtöä. Nuorempana ei osaa arvostaa sitä, että tulee rakastetuksi. Sitä ajattelee, että kiva, kun tuo nainen tykkää minusta, mutta olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella, Alatalo kuvailee.

– Olen kuvannut tätä Rakastaja yhä -kappaleessa. Sitä, miten hyvältä tuntuu mennä yhdessä nukkumaan. Eikä haittaa, vaikka vaimo varpaat ovat kylmät ja hänen täytyy käyttää villasukkia – nehän eivät ole varsinaisesti kovin seksikkäät, Alatalo sanoo lehdessä.

Seija ja Mikko Alatalo Andy Warhol -julistenäyttelyn kutsuvierastilaisuudessa Tampere-talossa kesäkuussa 2019

Seija ja Mikko Alatalo Andy Warhol -julistenäyttelyn kutsuvierastilaisuudessa Tampere-talossa kesäkuussa 2019

Alatalo paljastaa haastattelussa myös ihastuneensa vuosia sitten nuoreen naiseen.

– Monta vuotta sitten ihastuin nuoreen naiseen. Yllätyin, että vielä löysin itsestäni sellaista herkkyyttä. Arki tuli kuitenkin pian vastaan. Olen kuvannut näitä tuntoja kappaleessani Ruusupolku. Aikuinen mies haluaa illalla mennä nukkumaan eikä halua bailata. Hän on kyyninen, kun taas nuori nainen haluaa vielä parantaa maailmaa. Eikä mies ole enää sama mies, joka hän on ollut niissä valokuvissa, joita nainen on lapsena nähnyt. Oli siis parempi päästää irti, Alatalo kuvailee Anna-lehdessä.

Alatalon mainitsema Ruusupolku löytyy vuonna 2018 julkaistulta Viimeinen juna -albumilta.

”En ole enää prinssi sadunhohtoinen, vaikka rakastan sua, ei sielu ole puhtoinen, mä nuoruuteesi kauneuteesi ihastuin, ehkä sydäntäni väärin mä luin.”

”Sä toit jotain ainutkertaista mun elämään, nyt mun tyydyttävä on paljon vähempään.”

Mikko Alatalo on kertonut, että Viimeinen juna -albumi on hänen viimeinen levynsä.

Mikko Alatalo on kertonut, että Viimeinen juna -albumi on hänen viimeinen levynsä.

Mikko Alatalo on keskustan entinen kansanedustaja, mutta myös pitkän linjan muusikko, joka on kirjoittanut satoja kappaleita. Hän aloitti uransa Coitus Int -yhtyeessä, jossa olivat mukana Harri Rinne ja Juice Leskinen.

Alatalolla ja Seija-vaimolla on liitostaan kaksi poikaa. Lisäksi Alatalolla on kaksi poikaa liitosta, josta hän jäi leskeksi. Mikko Alatalon ensimmäinen vaimo ja kahden vanhemman lapsen äiti teki itsemurhan syksyllä 1992.

Uusi onni löytyi kuitenkin Seija-vaimon kanssa. Parin liitto ajautui vaikeuksiin, ja vuonna 2007 Alatalot ilmoittivat avioerohakemuksensa syyksi perhe-elämää ja ajankäyttöä koskevat eriävät käsitykset.

– Seija on pari vuotta sanonut, että hänellä on alkanut tulla tunnit täyteen reissumiestä ja taiteilijapersoonaa, Alatalo kertoi.

Kolmansia osapuolia Mikko kommentoi tällöin seuraavasti:

– Työ on varmasti ollut se kolmas osapuoli. Mutta sanotaan näin, että sääntöjä on rikottu puolin ja toisin. Kummatkin aviopuolisot ovat rikkoneet sääntöjä, mutta se ei ole eron syy.

Liitto kuitenkin jatkui, eikä paria tuomittu avioeroon.