Elton Johnin ja Celine Dionin Suomen-keikkojen vip-liput tyrmistyttävät: maksaisitko sinä 800 euroa tästä?

Elton Johnin ensi syksyn Helsingin-keikalle myydään vip-lippuja, joista saa pulittaa jopa 880 euroa. Hulppealla hinnalla ei kuitenkaan pääse lähellekään itse tähteä, vaan sen sijaan tarjolla on mahdollisuus kuvata itsensä artistin pianon kanssa.

Elton Johnin ja Celine Dionin konsertteihin myydään tyyriitä vip-lippuja.

Yksi Suomeen saapuvista maailmanluokan megatähdistä on Elton John, joka konsertoi Helsingissä ensi syksynä. Mies saapuu laulamaan Hartwall-areenalle 22.–23. syyskuuta. Lippujen hinnat ovat melko tyypilliset suurelle staralle, sillä Elton Johnin musiikista pääsee nauttimaan 79–139 euron hintaan.

Sen sijaan ihmetystä on herättänyt keikan vip-lippujen hinnoittelu ja sisältö. Järjestävän tahon eli Live Nationin sivuilta selviää, että vip-lippupaketteja on peräti kuusi erilaista. Paketit ovat saaneet nimensä Elton Johnin hittien mukaan, ja tarjolla onkin niin Rocket Manin kuin Crocodile Rockin mukaan nimettyjä paketteja.

Halvimmillaan vippiliput voi lunastaa itselleen 230 euron hintaan. Sen sijaan kallein Farewell Yellow Brick Road -lippupaketti keventää ostajan kukkaroa peräti 880 eurolla.

Elton John esiintyi Pori Jazzeilla 2011. Mukana oli luonnollisesti myös piano.

Erityisesti häkellystä on herättänyt se, että liki 900 eurolla ei suinkaan pääsee tapaamaan Elton Johnia, vaikka niin voisi tyyriin hinnan perusteella helposti kuvitella. Sen sijaan lippuun kuuluu kuvaushetki Elton Johnin pianon kanssa.

Asia nousi puheenaiheeksi muun muassa Twitterissä, jossa ihmiset hämmästelivät tyyristä hintaa ja mahdollisuutta tulla kuvatuksi pianon kanssa.

Lisäksi kalleimpaan vippipakettiin kuuluu kierros keikkapaikan kulisseissa, eturivin paikat permannolta, Elton John -tuotekassi, vip-rekisteröinti, erillinen sisäänkäynti, mahdollisuus ostaa fanituotteita ennen muita, Elton John kiertuelitografia sekä kiertuenauha ja -laminaatti muistoksi.

Suomen Live Nationin promoottorin Scott Lavenderin mukaan vip-lippuja myydään prosentuaalisesti pieni määrä.

– Suurin osa haluaa maksaa konsertin näkemisestä, koska se on tietysti pääasia. Haluamme kuitenkin tarjota vaihtoehtoja heille, jotka haluavat lisää ainutlaatuista sisältöä keikkakokemukseensa.

Lippuun ei kuulu mahdollisuutta maailmantähden kanssa tapaamiseen. Toiseksi paras vaihtoehto on piano, jonka eteen Elton John istuu.

– Muusikoiden työskentelyyn liittyy aina läheisesti instrumentti, jolla he luovat musiikkia. Olipa kyseessä Jimi Hendrixin kitara tai Elton Johnin piano, se on osa heidän musiikillista identiteettiään. Siksi se kiinnostaa ihmisiä ja siksi haluamme tarjota mahdollisuuden myös tällaiseen, Lavender sanoo.

Faneja Elton Johnin keikalla.

Vip-lippupakettien hinnat määräytyvät Lavenderin mukaan yksinkertaisesti sen perusteella, kuinka hyvälle paikalle lipulla pääsee ja minkälaista sisältöä pakettiin kuuluu. Vip-lippupaketteja on valittavissa peräti kuudesta eri vaihtoehdosta siksi, että faneille halutaan tarjota räätälöityä sisältöä.

– Vaihtoehtoja on toki paljon siihen nähden, että lippuja on myynnissä verrattain vähän. Perusidea usean erilaisen lippupaketin takana on kuitenkin se, että haluamme tarjota faneille vaihtoehtoja.

Pitkän linjan promoottorina Lavender tietää, että faneilla voi olla hyvinkin erilaisia mieltymyksiä.

– Ihmiset haluavat hyvin erilaisia asioita konsertilta. Jotkut haluavat nauttia konsertista istuen taaempana, kun taas jotkut haluavat ehdottomasti permannolle lähelle lavaa. Osa arvostaa lavan taakse pääsemistä ja ovat uteliaita siitä, miltä kulissien takana näyttää. Kyse on yksilöllisistä mieltymyksistä, Lavender kuvailee.

Vip-lippupaketteja promoottori suosittelee faneille, jotka haluavat lisätä keikkakokemukseensa erityistä sisältöä.

– Vip-lipuilla saa ainutlaatuisia kokemuksia. Pääsee kulissien taakse, saa parhaat paikat ja valokuvat lavalta pianon kanssa, Lavender sanoo.

Celine Dion on maailmantähti, joka konsertoi lähes poikkeuksetta suurille yleisöille.

Elton John ei suinkaan ole ainoa tähti, jonka vip-lippujen hinnat saattavat tavallista kuluttajaa kauhistuttaa. 24.–25. elokuuta eli noin kuukautta ennen Elton Johnia Hartwall-areenan valloittaa Celine Dion. Ticketmasterista selviää, että kallein vip-paketeista on 795 euron hintainen ja kantaa nimeä The Diamond. Edullisimmillaan fani voi lunastaa itselleen 415 euron hintaisen The Opal -vip-lippupaketin.

Celine Dionin Suomen-konserttien tiedottaja Tomi Lindblom muistuttaa, että vip-lippupaketteja ei myytäisi, ellei niille olisi kysyntää.

– Tässä on kyseessä ihan yksinkertaisesti kysynnän ja tarjonnan laki, Lindblom sanoo ja muistuttaa, että pääsääntöisesti isojen tapahtumien vip-paketteja ostavat yritysasiakkaat.

Celine Dionin keikalla voi valita mieleisenä vip-lippupaketin jopa viidestä eri vaihtoehdosta. Lippupaketit noudattelevat diivamaisen superlahjakkuuden tyyliä, sillä paketit on nimetty erilaisten timanttien mukaan.

Tomi Lindblom korostaa, että vip-pakettien sisällöt ovat aina artistin itsensä käsissä. Kuva vuodelta 2009.

Hieman erikoinen yksityiskohta on, että pakettien sisältö on täysin samanlainen riippumatta siitä, onko kyseessä 415 euron vai 795 euron paketti. Jokainen vippipaketin ostanut saa oman kiertueportfolion, kiertuelaminaatin ja -nauhan sekä kokoelman ”lahjoja, luonnoksia, valokuvia ja muistoja”.

Erona on vain se, että kalleimmilla lipuilla pääsee paremmille paikoille.

– Mitä parempi paikka, sen kalliimpi hinta. Muutoin sisältö on paketeissa aika lailla samanlainen erilaisine kansioineen ja lahjatuotteineen, Linbdlom sanoo ja korostaa, että paketit ovat artistin itse suunnittelemia.

Vippipaketit tulevat siis myyntiin artistin puolesta, eikä konserttijärjestäjä pysty vaikuttamaan niiden sisältöön tai hintoihin.

– Artistit pitävät sen bisneksen itsellään. Konserttijärjestäjällehän ei useiden satojen vippipaketeista jää penniäkään.

Lindblom myöntää, että niin sanottu meet & greet eli tapaaminen maailmantähtien kanssa on nykyään hyvin harvinaista. Nyrkkisääntö on tänä päivänä melkein se, että mitä modernimpi ja suositumpi tähti, sen harvinaisempaa on mahdollisuus tapaamiseen.

Celine Dion ja muut kansainväliset artistit suostuvat fanitapaamisiin äärimmäisen harvoin.

Myös Celine Dion pysyttelee fanien ulottumattomissa, eikä Lindblomia yllätä sekään, että Elton Johnin vippipaketin myötä pääsee kuvaan ainoastaan pianon kanssa.

– Popparit ja modernit nykyajan artistit suostuvat näihin tapaamisiin äärimmäisen harvoin, Lindblom toteaa.

– Tämä on tyypillistä supertähtien kanssa. He eivät tarvitse enää julkisuutta. Äärimmäisen vähän on ulkomaisten konserttivieraiden kesken mahdollisuutta tapaamiseen, Lindblom sanoo.

Lindblomin mukaan tapaamiset järjestyvät yleensä huomattavasti helpommin esimerkiksi pitkän linjan rockyhtyeiden kanssa, jotka ovat aloittaneet keikkailun jo vuosikymmeniä sitten.

– He eivät ole modernin musiikkiteollisuuden tuotteita. He jakavat mielellään nimmareita ja poseeraavat kuvissa.

– Tärkeintä on pitää huolta siitä, ettei kukaan vahingossakaan kuvittele, että hän on ostanut tapaamisen artistin kanssa, jos näin ei ole.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?