Sini Ariell laihtui hittidieetillä yli 6 kiloa – määräsi myös Stuart-rakkaan laihikselle: ”Patistin pullukan ketokuurille” - Viihde - Ilta-Sanomat

Sini Ariell laihtui hittidieetillä yli 6 kiloa – määräsi myös Stuart-rakkaan laihikselle: ”Patistin pullukan ketokuurille”

Sini Ariell sanoo painonsa nousseen tyttären syntymän jälkeen vaivihkaa.

Sini Ariell sanoo painonsa nousseen tyttären syntymän jälkeen vaivihkaa.

Julkaistu: 12.11. 18:53

Sini Ariell kyllästyi painonsa jojoiluun ja pisti ruokavalionsa remonttiin.

Malli, tatuointitaiteilija ja bloggaaja Sini Ariell, 38, kertoi viime viikolla Instagramissaan pudottaneensa useita kiloja julkkisten hehkuttamalla hittidieetillä. Sini paljasti laihtuneensa kuukaudessa reilut kuusi kiloa ketoosidieetin avulla, jossa hiilihydraattien määrä laitetaan aivan minimiin.

Sini kertoo Ilta-Sanomille havahtuneensa Penny-tyttärensä syntymän jälkeen siihen, että kiloja oli kertynyt salakavalasti ja vaatteet puristivat.

– Mä kyllästyin jojoilemaan mun painoni kanssa. Ärsytti, kun vaatteet puristaa eikä istu kunnolla päälle. Raskauden jälkeen lihoin pikku hiljaa ja huomasin sen vasta siinä vaiheessa kun housut ei oikeasti enää mahtuneet päälle, Sini toteaa.

– Kun ei alkujaankaan ole ollut isokokoinen niin vaatteeni ovat aika anteeksiantamattomia venymisen suhteen. Farkut eivät anna periksi senttiäkään. Jotain oli tehtävä.

Sini Ariell sanoo suurimman tavoitteensa olevan se, että hän mahtuu taas vaatteisiinsa.

Sini Ariell sanoo suurimman tavoitteensa olevan se, että hän mahtuu taas vaatteisiinsa.

Sinin ystävä oli viime vuonna pudottanut painoa 13 kiloa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ilman sen kummempia poppakonsteja. Ystävän onnistuminen kannusti Siniä kokeilemaan samaa ruokavaliota.

Hän kuvailee, ettei asettanut itselleen mitään tiettyä tavoitetta siitä, miten monta kiloa hän haluaisi varreltaan karistaa. Tärkeintä oli, että hän mahtuisi taas vaatteisiinsa.

Aluksi Sini laati suunnitelman viikon aterioista ja aterioiden aikataulutuksesta.

– Jojoilin hetken, kunnes kävin nappaamassa Fitfarmin keto-ohjelman. Pääasia minulle oli sen helppous ja vaivattomuus. En ole leipuri, enkä kovinkaan kurinalainen minkään suhteen. Heidän ohjeilla on homma alkanut luistaa reippaammalla sykkeellä, hän sanoo.

Ketoosidieettillä Sini sanoo huomanneensa, kuinka retuperällä hänen ruokavalionsa on aiemmin ollut.

– Pääasia kaikessa on lopulta hyvinkin simppeli, ei sokeria ei leipää eikä muitakaan hiilareita, Sini kuvailee ruokavaliotaan.

– En ymmärtänyt tätä ennen, miten epäterveellinen ruokavalioni onkaan ollut. Painoni on aina ollut 61-62 kilon välillä, joten siellä lepää tavoitekin. Tällä hetkellä painan 63,9 kiloa, Sini sanoo.

Sini vannoo ketoosidieetin nimeen ja on ruokavalion avulla saanut pudotettua reilut 6 kiloa kuukauden aikana.

Sini vannoo ketoosidieetin nimeen ja on ruokavalion avulla saanut pudotettua reilut 6 kiloa kuukauden aikana.

Alussa sokerista ja hiilihydraateista luopuminen tuntui vaikealta. Sini sanoo suoraan, että oli vähällä antaa periksi ja lipsua takaisin vanhaan ruokavalioon.

– Alku oli vaikea. Oli ärtymystä ja väsymystä liiaksikin, hän myöntää.

”Patistin pullukan ketokuurille”

Myös Sinin aviomies Stuart on noudattanut ketoosidieettiä reilun kuukauden ajan ja saanut roimasti tuloksia.

– Patistin pullukan ketokuurille, Sini naurahtaa.

– Ollaan molemmat syöty nyt hiilaritonta viiden viikon ajan. Stuartin paino pudonnut 100 kilosta 91 kiloon eli huikea suoritus. On kiva tehdä tätä yhdessä ja huomata, miten hyvä olo tästä pikku hiljaa tulee, hän hymyilee.

Sini Ariell, hänen puolisonsa Stuart Bonds ja parin pieni Penny-tytär kuvattuna viime vuonna.

Sini Ariell, hänen puolisonsa Stuart Bonds ja parin pieni Penny-tytär kuvattuna viime vuonna.

Alkunahkeuden jälkeen ketoosidieetti on tuntunut vaivattomalta ja uusi ruokavalio on tuonut arkeen aivan uudenlaista energiaa.

– Aion jatkaa tätä elämäntapaa tavoitteeni jälkeenkin. Elimistöni voi nyt hyvin. Minulla on energiaa tehdä asioita enemmän. Mieli on virkeämpi ilman hiilaripöhöä. Ja pidän kropastani tällaisena.

– On ollut käsittämätöntä pudottaa pian 7 kiloa kuukauden sisällä. Vain syömällä oikein, Sini toteaa.

Vähän hiilareita, paljon proteiinia

Ketoosidietti on jakanut mielipiteitä maailmalla. Monet ravintoterapeutit ovat tuominneet dieetin epäterveelliseksi, mutta tähdet näyttelijä Halle Berrystä huippumalli Adriana Limaan vannovat ketoosidieetin nimeen.

Entinen aikuisviihdetähti Jenna Jameson on kertonut haastatteluissa laihtuneensa 40 kiloa dieetin avulla.

Suurin pudottaja -ohjelmasta tuttu ravintoterapeutti ja personal trainer Jilian Michaels sen sijaan on toppuutellut hittidieetistä innostuneita.

Michaels on todennut ruokavalion olevan pitkällä aikavälillä kestämätön, eikä sen noudattaminen ole mahdollista.

– Ihmisen solut on kirjaimellisesti tehty proteiinista, rasvasta, nukleiinihapoista ja hiilihydraateista. Jos et syö niitä, näännytät itsesi nälkään, Michaels on jyrissyt.

Dieetin ruokavalio sisältää erittäin vähän, vain 50 grammaa hiilihydraattia, päivässä. Kyseinen määrä vastaa kahta leipäpalaa ja yhtä banaania. Dieetissä rasvojen määrä on suuri. Keho pyritään saamaan ketoosiin, jolloin keho käyttää rasvaa ja sen aineenvaihduntatuotteita ensisijaisena polttoaineena.

Kiellettyjen ruoka-aineiden listalla ovat esimerkiksi peruna, porkkanat, marjat ja hedelmät, sekä viljat ja riisi. Proteiinit, hyvät rasvat ja vihreät kasvikset korostuvat ruokavaliossa.