Kansanedustaja Antti Lindtman kasvoi yksinhuoltajaisä Joukon kanssa – teini-ikäisenä hän pyysi hakemaan viiniä Alkosta ja sai terävän vastauksen

Julkaistu:

isänpäivä
Yksinhuoltaja Jouko Lindtman laittoi poikansa Antin ykköseksi elämässään. Nyt kansanedustaja Antti Lindtman haluaa olla yhtä hyvä isä tyttärelleen Sofielle.
Kansanedustaja Antti Lindtmanilla on vasemman silmän alapuolella leikkausarpi.

Arpi on vanhempi kuin hän itse.

37-vuotias Lindtman syntyi hätäsektiolla.

– Olen tiennyt, että olen syntynyt keisarileikkauksella, mutta olen kuullut aika myöhään, kuinka täpärällä se on ollut, hän kertoo.

Antin isä Jouko Lindtman istuu poikansa vieressä kahvipöydässä ja muistelee elokuista päivää 1982, joka olisi voinut päättyä toisin.

Koko aamu oli ollut yhtä hässäkkää. Edes perheen rättisitikka, joka yleensä pelasi aina kuin enkeli, ei lähtenyt käyntiin.

Kello oli 6.30, kun Jouko Lindtman päätti tilata itselleen ja vaimolleen Eijalle taksin. Synnytyksen aika oli tullut.

 

Onneksi olen elossa. Siitä iso kiitos sekä isälle että äidille.

Sairaalassa tilanne mutkistui.

– Synnytys oli kestänyt jo 12 tuntia, kun aloin katsoa, että Eijalla alkaa mennä heikosti, Jouko Lindtman kertoo.

– Sanoin, että nyt teidän on pakko tehdä jotakin.

Kävi ilmi, että Eijan kohtu oli revennyt. Hätäsektio tehtiin hirveällä vauhdilla.

– En tiedä, pitikö paikkansa, mutta kuulin, että lääkärit olivat äänestäneet 2–1, leikataanko vai ei, Jouko Lindtman sanoo.

Lapsi oli terve. Jouko Lindtman muistaa, kuinka hän sai pitää vauvaa 45 minuuttia sylissä.

Sellaista oli silloin. Vajaat kaksi vuotta sitten isäksi tullut Antti Lindtman sanoo, että nykyaikana isät otetaan synnytyksessä hienosti mukaan.

– Silloin 80-luvulla sanottiin, että mies ottaa nyt sormuksen pois ja mies menee pesemään kädet, Jouko kertoo nauraen.

Tarina on perheessä tuttu. Siitä ei ole kauan, kun he muistelivat Antin syntymää.

– Onneksi olen elossa. Siitä iso kiitos sekä isälle että äidille, Antti Lindtman sanoo.


Antti on Jouko Lindtmanin ainoa lapsi.

Kaikesta näkee, että heillä on lämpimät välit. Nauru on herkässä. Kunnioituksen aistii, kun he katsovat toisiaan.

Molempien silmissä on samanlainen pilke.

– Monet, sanovat, että meissä on samaa näköä, kai se on uskottava, Antti kertoo.

”Jokke” on tuttu näky täällä Antin kotona Vantaan Tikkurilassa.

Vaari rientää apuun vähintään kerran viikossa, kun pian kaksi vuotta täyttävä Sofie tarvitsee hoitajaa.

 

Yksi täti tuli lastentarhassa sanomaan, että kyllä Antilla on asiat hyvin, on aina puhtaat vaatteet.

Lastenhoito on Jouko Lindtmanille tuttua. Hän oli pitkään yksinhuoltaja.

Vanhemmille tuli avioero, kun Antti oli viisivuotias. Isä ja poika jäivät asumaan kahdestaan Vantaan Koivukylään. Antti vietti joka toisen viikonlopun äitinsä luona.

– Se oli aika hektistä aikaa, kun hain pojan töiden jälkeen, Jouko Lindtman muistelee.

Sukulaisista koostunut tukiverkko osallistui arkeen. Joukon lapseton täti hoiti Anttia usein.

1980-luvulla yksinhuoltajaisä oli vielä harvinaisuus.

– Yksi täti tuli lastentarhassa sanomaan, että kyllä Antilla on asiat hyvin, on aina puhtaat vaatteet. Se oli varmaan siihen aikaan hyvän vanhemmuuden mittari, Jouko Lindtman kertoo.

Antin mielestä kasvatuksessa on aina ollut vahvana Joken oikeudentuntoisuus. Isä on rauhallinen eikä hötkyile. Hän on hyvin jalat maassa.

– Isän merkitys on ollut suuri, erityisesti kun ollaan oltu kahdestaan.

– Isä valitsi, että hän panosti minuun. Olen kiitollinen, että sain hyvän kodin, Antti sanoo.

Lindtmaneilla on ollut aina sellainen henki, että kyllä me pojat pärjätään.

– Sillä on ollut kaikkein suurin merkitys. Myöhemmin se on rohkaissut ottamaan erilaisia askelia eteenpäin elämässä, Antti Lindtman sanoo.

– Ehkä olen perinyt Jokelta myös vähän sitä, että aina voi heittää huumorilla.


Urheilu oli suuri osa kasvavan nuoren elämää. Parhaimmillaan Antti kävi neljissä treeneissä viikossa.

Kun Vantaan Korsossa ei ollut korisjengiä, Jouko Lindtman perusti sellaisen ja valmensi. Treenejä oli kahdet viikossa kuuden vuoden ajan.

– Pidin tärkeänä, että pojalla on harrastuksia. Se kasvattaa itsetuntoa, Jouko sanoo.

– Muistan isän sanoneen joskus, että saat harrastaa niin paljon kuin haluat. Kun olet harrastuksissa, et ole kartsalla tai pahanteossa.

Treenivaatteet- ja varusteet maksoivat. Osa kustannuksista hoidettiin talkoilla.

– Teimme tähän aikaan havupalloja ja myytiin niitä, Jouko muistelee hymyillen.

– Muistan, että olimme myös joskus pakkaushommissa tuossa Niittytiellä.

Jouko Lindtman laittoi ruoat itse. Joskus kun Antilla oli äitiä ikävä, he kävivät Elannossa hakemassa lettuainekset.

– Kun oma lapsi on kyseessä, ei sitä ajattele uhrautuvansa, Jouko Lindtman sanoo.

– On vaikea tietää, mistä jäin paitsi. Ajattelin, että niin kauan kuin kundi on kotona, elämän eväät on annettava.

 

Kun oma lapsi on kyseessä, ei sitä ajattele uhrautuvansa.

Antin ollessa ala-asteella Joukon elämään tuli naisystävä. Avoliitto kesti viisi vuotta.

– Ajattelin sen jälkeen, että ollaan pojan kanssa kaksistaan niin kauan kuin hän muuttaa pois kotoa.

Antti Lindtman kuvailee heidän suhdettaan hyvin avoimeksi. Ei ole ollut murhetta, mistä isälle ei olisi voinut kertoa.

– Ehkä me emme kuitenkaan kaikkein monisanaisempia ole. Kaksi tavallista suomalaista miestä, Antti Lindtman naurahtaa.

Elämään on kuulunut normaaleita erimielisyyksiä. Teini-iässä Antin huoneensiivous oli ikuinen keskustelunaihe.

Jouko muistaa tilanteen, kun 15-vuotias Antti kysyi, voisiko isä hakea hänelle Alkosta viiniä.

– Sanoin, etten hae, mutta tiedän, että saat kyllä jostain. Ja muista, että olitpa missä kunnossa tahansa, voit tulla aina kotiin.

– En muista tuollaista, Antti naurahtaa.

– Kyllä minä muistan, Jouko sanoo ja hymyilee.

Hän kertoo antaneensa Antille kaksi elämänohjetta: Nöyristellä ei pidä, mutta nöyränä pitää olla. Ja vastustajasta ei pidä koskaan ottaa selkävoittoa, makea pistevoitto on parempi.


Antti ja Jouko Lindtman ovat yhä päivittäin tekemisissä.

Jokke auttaa paljon Sofien kanssa.

– Olen iloinen, että heille on tullut läheinen suhde, Antti sanoo.

Keittiöstä kuuluu lapsen ääniä. Sofie osallistuu innoissaan äitinsä Kaijan kanssa ruoanlaittoon ja yrittää aukaista astiakaappia.

Sofien syntymä on lähentänyt välejä. Isovanhemmuus on iso ulottuvuus, se on Joukon mielestä selvä.

– Muistan, kun Sofie syntyi, yksi tuttu sanoi: Onneksi olkoon Jokke, se on menoa nyt.

Joukon ilmeestä näkee, etä niinhän siinä on käynyt.

Antilla on jo suunnitelma. Kun Jokke jää eläkkeelle, lastenvahtivuorot lisääntyvät.

– Tytölle ja vaarille tulevat omat jutut ja tulee tukiverkkoa hänelle niin kuin minulle aikanaan.

 

Minulla on koko ajan ollut ajatus, että poliitikon ja isän rooli on mahdollista yhdistää.

Antti Lindtman ottaa Sofien syliinsä ja nostelee myhäilevää tyttöä ilmaan. Samalla hän laulaa: Tukutuku lampaitani, kili, kili kiliäni.

Sofie käy jo päiväkodissa.
Uuden arjen opettelemisessa on ollut totuttelemista. Se on ollut jännittävää koko perheelle.

Alkukesästä syntyi kohu, kun Antti Lindtman kieltäytyi ministerinpestistä. Hän halusi jatkaa eduskuntaryhmän puheenjohtajan laaja-alaisessa työssä. Osittain päätökseen vaikutti myös se, että eduskuntatyö sopi paremmin perhetilanteeseen.

– Minulla on koko ajan ollut ajatus, että poliitikon ja isän rooli on mahdollista yhdistää niin, että voin olla mahdollisimman paljon Sofien elämässä, samalla tavalla kuin oma isänikin oli läsnä minun elämässäni.

– Sitäpaitsi meidän kohdalla oli aika pitkä projekti, että tulin isäksi.

Antti Lindtmanin puoliso Kaija Stormbom oli Sofien saadessaan 54-vuotias. Perheenlisäystä oli ehditty odottaa pitkään ja hartaasti.

– Toivon olevani samanlainen isä kuin isä oli minulle, Antti Lindtman sanoo.

– Kaikki vanhemmat varmaan ajattelevat, että miten voisin kasvattaa lasta niin, että hänestä tulisi ehjä aikuinen. Aika näyttää miten onnistun.